Terveellisempi elämä alkaa (ja päättyy)

Onko tämä nyt totisinta totta, että minäkin olen langennut tammikuun harhaan - kuvitelmaan astumisesta terveellisemmän elämän nautinnolliseen maailmaan? Enhän minä saa nautintoa kahvikupillisesta ilman konvehtia näin joulun jälkeen, joten miten voisin innostua myöskään prosessoiduista kasvisproteiineista georgialaisen, rasvaisen ja rapean kanan jälkeen? Miten voisin astua into pinkeänä hieltä haisevaan jumppasaliin ja nostaa koipiani monotonisessa tahdissa kuin toistoa tekevä koira, kun minua totuuden nimissä puhuttelee vain sohva ja telkkarin nolo true crime?

Supertreenit peräisin täältä.

Tähän on menty. Ehkä sairausloma ja yhä jatkuva rampaus olivat viimeinen niitti orastavan laiskuuspuuskan sinetiksi. Paitsi että tuo sinetti taisikin olla kaatumiseni pyörällä pari päivää sitten. Hidastettuna, tyylipuhtaasti, muka ei sattuen. Kaatuminen on taitolaji, jonka onneksi hallitsen. Ei käynyt ruhjeita pahemmin, mutta kaaduin heti erään ihmisen kysyttyä, olenko kaatunut pyörällä tänä talvena! En tiedä, mikä mahtaa olla talvipyöräilijöiden keskimääräinen kaatumisaste, mutta en muista kaatuneeni ainakaan kolmena talvena. Muualle kuin sohvalle työpäivän jälkeen.

Tapaturmilla voi olla myös hyvät seurauksensa. En usko, että olisin astunut jumppasaliin ehkä kymmenen vuoden tauon jälkeen ilman aiempaa työtapaturmaa, jonka jälkimainingeista minun täytyy kuntoutua. Kun vielä voin maksaa sarjakortin liikuntaseteleillä ja saada superaktiivisen ystäväni seuraksi tunneille, kynnys huolehtia itsestään madaltuu huomattavasti.

Supertreenit a la Turun Sanomat

Liikuntaharrastukset(kin) stimuloivat  aivosolujeni ilmiöanalyysijaostoa.

Minusta on kiinnostavaa, että me liikkumaan luodut ihmiset matkustamme joko autolla tai muulla menopelillä sisähalliin, jossa asetumme paikoillemme liikkumaan ohjatusti. Jokaisella liikkeellä on älykäs nimi, kuten koira, happy baby tai soturi. Onko vaikea arvata, että onnellinen vauva on minusta mukavin (eli maataan selällään, otetaan jaloista kiinni ja vain keinutaan laiskoina maton päällä)? Myös mieheni on oppinut tämän joogatermin, sillä kotona joogatessani hän sattuu ilmestymään huoneeseen aina tämän liikkeen kohdalla! Hän on myös saanut vaikutteita videon joogaohjaajasta, joka tsemppaa stadilaisesti fiilistellen: tästä tulee aivan mahtava päivä!

Entäs sitten se ruokapuoli? Sokerilakko taitaa olla omalla kohdallani peruttu niin kauan, kunnes pystyn taas normaalisti liikkumaan. Täytyyhän elämässä olla jotain lohtua! Menimme heti sokerilakosta päätettyämme kauppaan ja törmäsimme -50% joulukonvehtiesillepanoon. Poistuimme kaupasta kärry täynnä joulukonvehteja. Mitä oikein kuvittelimme!? Nyt olen jemmannut konvehteja kaappeihin pois silmistä ja mieheni kaukalokädeltä. Minulle riittää kolme konvehtia kerrallaan, hänelle tyyliin kolme kerrosta. Noh, tätä aihetta olen käsitellyt ennenkin, joten ei palata tähän tasapuolisuus- ja salarohmuamiskysymykseen enää tässä postauksessa. Sokerilakon onnistumiseen vaikuttaa kuitenkin merkittävästi - yllätys yllätys - se, ettei hanki kotiin sokeripitoisia tuotteita.

Jos karkkilakko ei voi alkaa aivan heti, voisimmeko keventää edes lihansyöntiä? Pakkasessa on riistaa ja kalaa, lähes planetaarista! Olen kuitenkin ollut poikkeuksellisen samaaton ruoanlaittaja viime aikoina, joten nakit ja ranskalaiset ovat toimineet hätäapuna. Sekä hesepulla jumpan jälkeen. Töissä taas olen syönyt eineksiä lounaalla, hyi että. Nyt alkaa tulla nekin korvista ulos, vaikka einekset ovat nykyään paljon tasokkaampia ja terveellisempiäkin kuin joskus 15 vuotta sitten.

Onko minulla siis mitään hyvää tai terveellistä sanottavaa tuon jumppasalissa käymisen lisäksi? Miksi on niin vaikea tehdä valinta terveellisemmän vaihtoehdon suuntaan? Sillä terveellinen ruokakin on hyvää, lopulta jopa huomattavasti parempaa kuin epäterveellinen.

Hoksasin äsken, että syy-yhteys epäterveellisten herkkujen imuroimiseen löytyy juoksemisesta, eli sen puutteesta. En ole voinut juosta aikoihin selkävammani takia. Lenkin jälkeen ei maistu mikään epäterveellinen, johtuen ehkä siitä, että keho on täynnä endorfiineja (jumpasta en niitä näköjään saa hampurilaisen kuvat silmissäni). Niitä samoja, joita erittyy esimerkiksi suklaan syömisestä. Jos ihminen ei harrasta hikiliikuntaa missään muodossa, on sanomattakin selvä, että endorfiiniä hakee tiedostamattaan jostain muualta.

Yritin varovasti juosta kilometrin ja huomasin heti eron jo siinä lyhyessä ajassa. "Lenkin" jälkeen söin marjoja, jogurttia, leipää ja teetä. Eli ihan perusterveellistä iltapalaa. Aiempaa huolestuttavasti vakiintunutta iltapalaani konvehteja ja tähtitorttuja ei tehnyt mieli.

Onneksi selkä ei kipeytynyt juoksuaskelista lisää, joten toivoa kevään suhteen on.

Armollisuus onkin tärkeä ominaisuus - niin elämässä yleisesti kuin terveystavoitteissa. Jos ruoskii itseään jokaisesta lipsahduksesta, ei kohta kestä enää ruoskintaa. Tällöin on helpompi vain antautua houkutusten vietäväksi. Keskittymällä hyviin saavutuksiin ja pieniin muutoksiin tulokset voivat olla huomattavasti paremmat.

Supertreenit Turun Urheiluliiton sivuilla

Lähtiessäni nyt ulos kävelemään aion iloita siitä sen sijaan, että surkuttelisin minun joutuvan tyytymään kävelyyn, kun en voi juosta. Kävelemällä myös mieli lepää eri tavalla. On aikaa katsella maisemia, pohdiskella esimerkiksi käsikirjoitusta ja tarkkailla ihmisiä. Viimeksi bongasinkin varsin mieleenpainuvan näyn, jonka takia jouduin vaihtamaan kadunpuolta. Mies ulkoilutti koiraa. Mies pysähtyi kadun varteen koiran haistellessa tietä. Normaalisti koira menisi tarpeilleen ja mies katsoisi hieman sivulle, etenkin jos kakkapussia "ei nyt tällä kertaa" sattunut mukaan. Vaan miespä avasi sepaluksensa ja alkoi lannoittaa kuollutta nurmikkoa täysin vailla häpeää. Sen sijaan koira katsoi minua surusimmuillaan suoraan silmiin kuin häveten omistajaansa. En nyt tiedä, olisinko menettänyt jotain oleellista, jos olisin vain juossut ohi huomaamatta tätä kohtausta elämässä. Kävely kannattaa silti! Se on täysin aliarvostettu liikuntamuoto. Kävelyn terveysvaikutuksista löytyy valtavat määrät tutkimusdataa, jota tämä Ilta-Sanomien artikkeli yrittää tiivistetysti tarjota.

Siispä terveellisempi elämä alkaa tänään, ja vaikka se päättyisi illalla (toivottavasti ei kuitenkaan elämä), huomenna on päivä uusi!

Teitkö sinä terveyspäätöksiä vuodelle 2020 ja ovatko ne pitäneet?