Elämme poikkeuksellisia aikoja - koronan sanelemat säännöt uhmaikäisille ja yhteiskunnalle

Covid-19 eli suomen kielen tämän hetken yleisin sana koronavirus on aikaansaanut poikkeustilan maassamme. Otsikon lausahdus on tuttu uutislähetyksistä ja yhä lähietäisyydellä tapahtuvasta small talkista. Poikkeukselliset ajat ovat johtaneet valmiuslain käyttöönottoon ensimmäisen kerran sota-ajan jälkeen.

Koronavirukseen varautuminen ja siltä suojautuminen muistuttaa jo jossain määrin sodankäyntiä (lausunnot á la Macron ja Trump). Ja sitähän se on - taistelua näkymätöntä vihollista vastaan. Koska virus ei ole konkreettisesti nähtävillä kuin vasta sitten, kun se heikentää ihmisen peruskunnon pahimmillaan tehohoitoon asti, meillä on ollut ollut suuria vaikeuksia ottaa viruksen vakavuus tosissaan. On hälyttävää, että uutisten ykkösaihe on ihmisten piittaamattomuus karanteenimaisten olojen noudattamisesta. 

Kuvat Kakolan tyhjentyneeltä vankila-alueelta vuodelta 2012, ajalta ennen uudisrakennuksia.

Hienosti esiintymisensä hoitaneen pääministeri Sanna Marinin mainitsema luottamus ihmisten vastuullisuuteen ja oman harkintakyvyn käyttöön näyttäytyy omasta näkökulmastani toiveajatteluna. Olen jatkuvasti - tällä hetkellä tuntuu, että jopa eniten - tekemisissä riskiryhmiin kuuluvien, julkisessa tilassa seikkailevien ihmisten kanssa. Niiden ihmisten, joiden pitäisi olla kotona ja delegoida asiointinsa naapurille, sukulaisille, kirkolle, kotihoidolle tai verkkokaupalle. Apua asiointiin on jokaiselle tarjolla, jos sen tarpeesta ilmaisee puhelinsoitolla tai netin klikkauksella. Se on varmasti helpompaa kuin rollaattorin ja vaivaisten lonkkien käynnistäminen tai vuorautuminen näppylähanskoihin ja kutittavaan kasvovillahuiviin - mikäli ei tarvitse paljaita setelisormia nuolemiseen tai näkyvää suuta aivastuksen vapaaseen kulkuun. Sanon, että meidän käy vielä huonosti.

Suurin ongelma asennoitumisessa on yhä edelleen turvallinen tietämättömyys, välinpitämättömyys ja länsimaisessa yhteiskunnassa tuttu minäkeskeisyys. "Ei haittaa minua, pieni flunssa se vain on" tai "kyllä minä olen sodastakin selvinnyt" tai "kyllä minä nyt saan asioilla käydä" (ja siinä samassa jäädä juttelemaan tuttujen kanssa sekä nuolemaan niitä sormia, jotta saisi paremmin setelin ulos lompakosta tai tortun ulos pussista). Ei tässä ole kyse siitä, mitä me haluamme yksilöinä, vaan siitä mitä aiheutamme toisillemme ja koko kansakunnalle. Tehohoidon paikkoja ja hengityskoneita ei ole loputtomiin ja kukaan - edes 85-vuotias jäärä - tuskin haluaa kuolla tukehduksenomaiseen tunteeseen vailla hoitoa. Suomi on onneksi hyvin varautunut, mutta todella huolestuttavaa on, miten paljon korona on jo levinnyt hoitohenkilökunnan keskuuteen.

Tällä hetkellä koronaviruksesta ei jaksa edes vessapaperivitsailla, sillä mielen on vallannut alakulo. Arki koostuu järjestelyistä ja kaikella rakkaudella - yrityksistä saada erittäin jääräpäiset vanhukset toimimaan ohjeiden mukaisesti. Vietyäni ostokset päivällä turvallisesti oven taakse, illalla kuulemme toisen rientäneen taloyhtiön julkiseen saunaan. Juuri keuhkokuumeesta toipuneena! Miksi jääräpäisyys on viimeinen ja voimakkain ihmistä ohjaava voima - selviytymisvietin lisäksi? 

Uhmaikä yhdistää taaperoita ja monia vanhuksia. Sehän tässä pelottavaa onkin, että aikaa ennen ja jälkeen uhmaiän yhdistää vain elämän syntyminen ja sammuminen. Jääräpäisyys on sitä viimeisintä omaa, josta pitää kiinni selviytyäkseen. Taaperon alkaessa hiljaa oppia, että muuhunkin kuin omaan tahtoon voi luottaa, vanhus on jo nähnyt kaiken ja tehnyt valtavia uhrauksia elämänsä aikana. Nyt on viimein aika tehdä mitä haluaa. Sitä tahtoa ei valtiovaltakaan onnistu taivuttamaan. Ei ainakaan kovin helposti, kuten olemme huomanneet. Toki poikkeuksia on paljon ja pitäisi olla reilusti enemmän. 

Arvostan todella ihmisiä, jotka ymmärtävät nyt kansakunnan edun ja käyttävät tervettä harkintaa oman tahtotilankin kustannuksella. Myös nuorempien, ei-riskiryhmäläisten tulisi nyt välttää kaikkea turhaa liikkumista, asiointia ja lähikontakteja. 

Vanginvartijoiden talo.

Koronavirus on valtava isku globaalitaloudelle ja Suomen ostovoimalle sekä bruttokansantuotteelle. Yhteiskunta on jo nyt menettänyt elinvoimaansa ja tulee menettämään - Juha Sipilän ennusteiden mukaan jopa pahemmin kuin 1990-luvun lamassa. Tukitoimet pienyrityksiä kohtaan ovat välttämättömät, mutta ne eivät riitä pelastaamaan kaikkia yrityksiä konkurssilta. Leipäjonoon astuvat kohta myös taiteilijat ja freelancerit. Paitsi että jonoja ei voida järjestää tartuntariskin takia.

Koska taloustaantumasta ja ihmisten ahdingosta puhuminen on lannistavaa, yritän toistamiseen kirjoittaa postaukseni loppuun koronatilanteen hyviä puolia. Jos jotain positiivista täytyy mainita kuluneen viikon ajalta, niin vessapaperia ei mielestäni hamstrata enää kuten viikko sitten. Sen sijaan lääkevarastot hupenevat, kun ihmiset ostavat lääkkeitä yli oman tarpeen. Onneksi valmiuslailla voidaan puuttua tähänkin ongelmaan. Elämme taas säännöstelytaloudessa lääkkeiden suhteen.

Positiivista on myös se, että samaan aikaan kun Pentti Linkola varmasti nostaa sormen pystyyn sanoen: "mitä minä sanoin", luonto osoittaa jo elpymisen merkkejä ihmisten hylättyä turistikohteet ja taivaspaikkansa lentokoneissa. Vaikka samaan aikaan on toki järkyttävää, että turismin alasajo vie tuhansilta ihmisiltä työn, luonto kiittää. 

Nyt tähänkin väliin on mahdutettu kerrostaloja. Alla on suuri jyrkänne, Kakolan Riviera. Eli vankien uimapaikka.

Venetsian kanaalit ovat pitkästä aikaa kirkastuneet ja siellä ui jopa delfiinejä! Pyöräillessäni eräänä aamuna töihin olin myös katsovinani, että horisontista puuttuu siellä usein näkyvä harmaansävyinen saastevaippa. Voi olla, että tämä on vain toiveajattelua. Mutta jossain luulisi jo näkyvän, että lentoliikennettä on vähennetty radikaalisti. En löytänyt tähän ajantasaista uutista tai faktaa, mutta ehkä sellainen ilmestyy viimeistään kuukauden kuluessa. Koronapandemia on antanut luonnolle pitkään kaivatun happihyppelyn.

Spiraalitie johtaa Kakolan joelle näkyvälle päärakennukselle. Nyt näkymää "koristaa" myös toimimattomuudestaan surullisenkuuluisa Funikulaari. 

Happihyppely on kohtapuoliin tiedossa myös täällä Turussa, jossa ilma on taas yhtäkkiä (kontrastina kuville) pakkasen ja ohuen lumipeitteen raikastama. Veikkaan, että tänään ulkoilureiteillä näkyy ihmisiä lähes kuten muinakin kauniina viikonlopun päivinä. Onneksi ulkoilua ei ole kielletty, vaan se on jopa suotavaa, niin terveyden kuin mielenterveydenkin kannalta. Päivä kerrallaan, hiljaa tai nopeasti hyvä tulee. 

Aurinkoista ja edelleen koronatonta viikonloppua!