Elämä on liian väkevä voima tukahdutettavaksi

Näin unen, jossa lapsuuden kotikellariimme oli ilmestynyt rotta. Olin astua sen päälle, sillä se oli kuin maatunut lattiaan. Se oli täysin paikoillaan - ainoastaan kupera vatsanseutu kohoili pelästyneen hengityksen tahdissa. Rotta poikisi kohta. Äitini,  joka oli kellarissa kanssani, alkoi etsiä säkkiä. "Nyt on kiire", hän sanoi. Ymmärsin, ettei todellakaan kätilöimään vaan tappamaan rotta ennen kuin ongelma leviää koko taloon.

Muistin ja yhdistin sekä unessa että todellisuudessa näkymän Kieslowskin elokuvaan Sininen, jossa koko perheensä onnettomuudessa menettänyt päähenkilö Julie (Juliette Binoche) ei halua uudessa elämäntilanteessaan minkäänlaisia muistutuksia aiemmasta elämästä. Silti elämä löytää hänet erakkoasunnon sisältä, jonka komeroon rottaemo on poikinut vaaleanpunaiset pienet jälkeläisensä. 

Elokuvassa päähenkilö ratkaisee ongelman naapurin kissan avulla, mutta minun unessani aina touhukas äitini ryhtyy heti toimenpiteisiin. Itse seuraan sivusta ja mietin vain itkuisena, ettei meillä ole oikeutta tappaa rottaa.

Samalla hetkellä rotta alkaa synnyttää hädissään. Pienet vaaleanpunaiset rotanpoikaset putoavat suoraan säkkiin, jonka suun äitini sulkee. Ihminen, joka on luonut elämää, on riittävän paatunut tukahduttamaan sen. Näin ajattelen unessa ja jopa kuulen sen "jostain".

Äitini raahaa säkin kellarista ulos ja yrittää tappaa rotat, mutta yksi pieni pääsee kipittämään ulos pussista. Nyt sillä on jo karvapeite yllään. Se juoksee kohti tietä, ohittaen roskasäiliöt. En saa tietää, mitä tuolle tulevaisuuden rotalle tapahtuu. En edes tiedä, edustaako se minua itseäni, ahdinkoani vai tulevaisuuden jatkumoa. 

En tiedä muuta kuin sen, että luin hetkeä ennen nukahtamista roskakuskin haastettelun lehdestä. Hän kertoi pelästyvänsä aina, kun biojätesäiliössä lymyilee herkutteleva rotta. Yleensä kuitenkin rotta pelästyy yhtä paljon häntä ja lähtee pakoon.

Tällä meidän alueella on ajoittain rottaongelmaa. Ei tietenkään rotille, sillä tällähän on varsin mukavia koloja, luukkuja, huonosti rakennettuja komposteja ja kellareita. Kerran ohitin pyörälläni tielle kuolleen, todella pulskassa kunnossa olevan rotan. Se oli aika saman näköinen kuin uneni rotta.

Unien tulkinnassa on ratkaisevaa, mikä on oma tunnetila suhteessa symboloivaan asiaan, eläimeen tai toimintaan. Jostain syystä en ole koskaan pelännyt rottia ja muita pikkujyrsijöitä, ainoastaan käärmeitä ja hiukan myös hämähäkkejä. Teini-ikäisenä olen jopa antanut ystäväni valkoisen lemmikkirotan kulkea hihaluolia pitkin paitani alla! 

Lapsuuden kotikellarissakaan rottia ei onneksi ollut - ainoastaan eksynyt päästäinen, jonka poloisen katseen muistan vieläkin. Ehkä pelkäämättömyyteni liittyy tähän, ettei minulla ole rotista epämiellyttäviä kokemuksia. Toivottavasti rottia ei kuitenkaan ilmesty nykykellariimme, sillä onhan ne silloin pakko jotenkin sieltä pois saada. En pystyisi mihinkään toimenpiteisiin, mutta luultavasti häätöprojekti olisikin ulkoistettu. 

Asia saattaa olla ajankohtainen, sillä mieheni on kuullut välillä "jostain sisuksista kuuluuvaa" rapinaa keskellä yötä. Ääni voi toki olla peräisin myös talomme kummitukselta, joka on jälleen viime aikoina aktivoitunut:

-Viinipullon korkki aukesi silmiemme edessä itsestään - kyllä! Plop vain kuului ja korkki putosi pöydälle. Emmekä olleet ehtineet juoda itse mitään, heh. Näin on tapahtunut kerran aiemminkin.

-Toissailtana tiskikaapista putosi ja särkyi jokin astia, jota emme koskaan löytäneet. Kuulimme vain äänen.

-Pihalla on jatkuvaa "liikennettä" todellisen lisäksi ja ovet aukeavat itsestään - kerran pelottavasti keskellä yötä. Tuo yö oli kyllä yhtä tuulinen kuin eiliseksi päiväksi povattu myrsky.

Emme voi ihmisjärjellä vaikuttaa kaikkiin voimiin, jotka meitä ympäröivät. Jos ja kokemusteni mukaan kun täällä oikeasti elää vanhan asukkaan henki, emme voi muuta kuin hyväksyä hänet osaksi elämäämme. Emme voi kieltää asioita, joita emme näe, etenkään kun toisinaan näemme kaiken.

Emme myöskään voi tukahduttaa elämää, sillä se on liian väkevä voima tukahdutettavaksi. Elämä löytää aina tien tavalla tai toisella, jopa silloin kun on kaikkein vaikeinta ja lohduttominta.

Jollakulla tulee ehkä otsikosta mieleen George Floydin surullinen kuolema. Elämä pakeni Floydista nimenomaan tukahduttamalla. Tuo rikos sai aikaan maailmanlaajuisen taistelun mustien oikeuksien ja ihmisyyden puolesta. Ehkä edes muutamat elämät, jotka aiemmin olisivat vääryydellä päättyneet, saavatkin tulevaisuudessa kukoistaa osana sukupolvien jatkumoa. George Floydin lapset vaalivat isänsä muistoa. Koko maailma tulee muistamaan hänet. Elämä löytää aina tien. Silti tottakai Floydin lapset varmasti vaihtaisivat kaiken siihen, että heidän isänsä olisi yhä elossa.

Huomenna minulla alkaa loma. Se on yhtä kuin elämä, näin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa. Lomalla pitäisi rentoutua, mutta samalla elän ja elämme keskellä myllerrystä, josta pitäisi jotenkin päätyä selvemmille vesille. 

Toisaalta selvyys on ihmisen itsensä luoma harha. Elämä voi olla kaoottisten sattumien sarja, myöskin väärien valintojen mutta oikeaksi muodostuvien. Voimme hakata päätämme seinään vuosikausia elämän heiluriliikkeessä tajuamatta, että peruuttamalla metrin näkisimme kokonaisuuden selvemmin ja olisimme osumatta seinään yhä uudelleen. Pääni on onneksi kuvattu, joten tiedän, ettei fyysisiä vaurioita ole.

Rottauni kuvastaa mielestäni muutosta. Unen symboliikassa on paljon samaa kuin unissani koko kevään ja kesän aikana. Vasta tässä iässä olen aidosti ajatellut, että muutos on hyvästä. Ennen olen aina enemmän tai vähemmän pelännyt sitä, vaikka olenkin ollut monissa asioissa riskinottaja. 

Monet maailman pallontallaajat hakevat jatkuvia uusia elämyksiä tropiikeista, vuorilta ja viidakoista, mutta eivät välttämättä kestä muutosta neljän seinän sisällä. Sitten on ihmisiä, jotka ajavat autolla aina samaa reittiä, ostavat samaa leipämerkkiä ja käyttävät vain tietynvärisiä sukkia. Kuitenkin he ovat ehkä uskaltaneet elää suurten myllerrysten keskellä täysillä ja (etenkin sota-ajan eläneinä) voineet joutua kantamaan rutkasti enemmän harteillaan kuin pallontallaaja rinkassaan.

Mehän olemme kaikki näitä molempia eri suhteissa, sekä pallontallaajia että saman metwurstimerkin ostajia. Kaiken keskiössä on muutos - kyky käsitellä sitä, sen jano tai sen pelkääminen. Jos muutoksen yrittää tukahduttaa, se raivaa tiensä väkisin. Muutos on yhtä kuin elämä ja elämä on yhtä kuin muutos. 

Vähemmän kökkö ja tarpeellisempi aforismini tälle lomalle on kuitenkin vanha ikivihreä: parempi jännittää pakaroita kuin elämää.