Positiivinen tulosvaroitus
Aloitetaan tämä positiivisuuspostaus sillä ilouutisella, että toinenkin koronavirusnäytteeni oli negatiivinen! Saan siis palata kotipetiin ja kainaloon, myöskin töihin. Rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että hajuraon pitäminen mieheeni väheni radikaalisti jo ensimmäisen epävarman neganäytteen jälkeen.
Positiivista on myös se, että tänä karanteeniaikana sain luettua paljon "rästiin" jääneitä sanoma- ja aikakauslehtiä sekä päästyä jopa 50 sivua eteenpäin dekkarikäsikirjoituksessa! Tuntuu ihanalta, kun saa nollata aivot kirjoittamalla flow-tilassa.
Samalla huomaan, kuinka järjettömän väsynyt olen ollut, sillä luovan vireen löytyminen tapahtui vasta lähes viikon sohvalla lojumisen jälkeen. Vielä hetki aikaa kirjoittaa ennen seuraavaa taukoa, jonka toivon olevan mahdollisimman lyhyt. Sillä tähän käsikirjoitukseen uskon, kuten siihen toiseen novelleista koostuvaankin. Nyt vain tämä crime-osasto etenee vuorollaan syksyn kunniaksi paremmin ja tällä hain apurahaa vuosi sitten kiireellä. Nyt yritän oikeasti panostaa hakemukseen.
Kustannustoimittajille en uskalla toimittaa raakileita, joten siinä lähestymisessä tulee menemään aikaa. Ainakin tämän parhaillaan työstämäni käsikirjoituksen kohdalla. Mutta tämä kirjoituskokonaisuus olkoon se positiivinen tulosvaroitus.
Positiivinen nauruvaroitus taas kantautuu blogini Google-hakutilastoista! Kolme hauskinta hakusanaa, joiden avulla blogiini on tultu viime viikkoina vierailulle, ovat seuraavat:
- Lsd kokemuksia
- Mitä on tinder huippu poiminnat
- Tissimuki
Ilmeisesti näihin kaikkiin ovat hakijat löytäneet osumia blogistani! Nyt kun aloin oikein pohtia asiaa, muistan, että muinaisessa tet-harjoittelupaikassani esimiehen pöydällä oli tissimuki. Mutta enemmän ihmettelen, mitä ovat Tinderin huippupoiminnat. Sekä sitä, miksi blogiini päädytään jatkuvasti Tinder-hakusanoilla.

Ehkä olen match?
Lsd-kokemuksista minulla ei ole muuta sanottavaa, kuin että John Lennonia parjattiin aikoinaan kappaleesta Lucy in the Sky with Diamonds. Hän oli kuulemma tehnyt sen vain viattomasti pojalleen, mutta häntä syytettiin rivien välisestä LSD-fanituksesta. En sitten tiedä, oliko syytös millään lailla väärä. Mutta kiitos, minulle riiträä ihan migreenilääke antamaan liian kovat flow't.
Olenkin nyt kirjoittanut siihen tahtiin, että minun on pidettävä taukoa tietokoneilusta. Sen takia tässä kirjoituksessa ei ole kuvia, kun uusi Blogger ei suostu lisäämään niitä kännykällä (enkä pysty katsomaan tietokoneruutua migreenin jälkitilassa). Katsotaan, jos muistan lisätä kuvat myöhemmin.
Tämä konelakko on iso dilemma, sillä ennen kuun loppua minulla pitäisi olla apuraha- ja eräs työpaikkahakemus valmiina sekä pääsykokeet onnistuneesti suoritettuina. Kuulen jo aivojen poksahduksen, ellei se sitten ole viiveellä mikrossa paukahtanut popcorn. Kyllä ne herkut ovat kummasti karanteenissa maistuneet.
Positiiviseen tulosvaroitukseen voisi liittää vielä pari sanaa sijoitussalkustani, joka alkaa näyttää voitoiltaan lohdullisemmalta kuin keväällä, jolloin salkku ehti olla hyvän tovin miinusmerkkinen. Nyt alan olla siinä tilanteessa, että täytyy pohtia salkun keventämistä. Tuleeko uusi koronaromahdus vai ei? Myydäkö vai jättää riskillä mahdollisesti kasvamaan? Ainakaan koronaselviytyjiä Marimekkoa, Keskoa, Ahlströmiä sekä uudelleen tankkaamiani Harviaa ja Teslaa en myy.
Lopuksi vielä konkreettinen positiivinen: kesäkurpitsani on aloittanut uuden satokauden! Niin myöskin vuokko, joka on innostunut kukkimaan uudelleen. Tämä taitaa olla ilmiö, joka on ollut tuttu tänä vuonna myös maanviljelijöille, kun ruista on versonnut uudelleen. Säätilan mahti on ikuinen mysteeri, vaikka luulemme jo tietävämme lähes kaiken kaikesta. Silti jälkiversonta on harvinainen ilmiö. Kiitollisena odottelen jo zucchinicarpacciota vesi kielellä!
Ruokaorientoituneena ihmisenä olen myös ollut joka päivä kiitollinen ensimmäistä kertaa kokeilemani kauppapalvelun helppoudesta ja siitä, että kaikki tilattu tavara on ollut priimaa. Toista se oli silloin joskus, kun itse keräsin pääasiassa vanhuksille ostoksia lähes 20 vuotta sitten (muistan yhtä ulkoa tuotteiltaan lähes identtiset kauppalistat ja sen, miten tärkeää oli juuri tietty pullapitkomerkki). Silloinen kauppias sanoi, että vanhimmat tuotteet pakataan ensin mukaan, mutta monessa oli jäljellä tyyliin yksi päivä parasta ennen-ajankohtaan. En tietenkään noudattanut ohjeita. Tätä omaa kokemustani vasten siis olin todella ilahtunut, että omien tilauksieni lähimmät parasta ennen - päivät ajoittuivat neljän päivän päähän. Myös salaatit ja muu tuoretavara oli nimensä mukaan tuoretta. Bonuksena kassista löytyi vielä Elovena-pikapuuropusseja testiin. Kiitollisena tästä Prisman palvelusta päätin ohjata bonukseni S-pankin korkean riskin rahastoon.
Ja vielä kauppapalvelusta, se kun on ollut mieheni lisäksi kahden viikon lähes ainoa sosiaalinen kontakti! Alan ymmärtää postikuskia odottavia vanhuksia.

Sain seurata kassien toimitusta kännykän linkin avulla sekä salskean ja kohteliaan nuoren miehen laatikoiden bodaamista verannallemme. Hän varmaan yllättyi, etten ollutkaan yli 70-vuotias. Tai sitten ei, sillä viimeistään korona-aikana kauppapalvelu on levinnyt kaikenikäisten ja -kuntoisten suosioon. Tulen ehdottomasti hyödyntämään tätä mahdollisuutta aina yliraskaina työviikkoina, eli hmm... Kerran viikossa? Viimeistään joulukuussa!
Olisiko vielä jotain positiivista, muuta kuin upea aurinkoinen sää ja suhteellisen siistissä kunnossa pysynyt koti? Ehkä vain se, että minulla on ollut aikaa vain ajatella tai olla ajattelematta. Vaikka on ollut kurjaa pitää etäisyyttä mieheeni, niin huomaan, että tämä kotona oleminen tekee todella hyvää parisuhteelle. En siis onneksi vielä kahden viikon jälkeen tunnista karanteeni- ja etätyöilmiötä, jossa hypitään seinille ja haetaan lopuksi avioeroa.

Toivotaan, että myös edessä ovat hyvät ajat, vaikka koronaongelma paisuu paisumistaan ja sitä myötä myös mieheni huolet tartunnasta. Ymmärrän myös nyt paremmin kuin hyvin sen, että Suomen talous ei tule kestämään työntekijöiden jatkuvia kahden viikon tai huomisesta alkaen kymmenen päivän karanteeneja. Mutta toivotaan, ettei kohdalleni tulee enää tällaiselle tarvetta!
Mitkä ovat sinun päivän positiiviset ajatukset? Leppoisaa sunnuntaita!
Mitkä ovat sinun päivän positiiviset ajatukset? Leppoisaa sunnuntaita!
Ja hyvää tyttöjen päivää! Ja viiveellä mielenterveyspäivää sekä Aleksis Kiven päivää! Näistä kaikista minulla on liuta ajatuksia ylhäällä odottamassa jatkojalostusta.
Tissimukista tuli mieleeni, että minun blogiini hakeudutaan toistuvasti joltain 'stora tuttar' -pornosivustolta. Minun, seitsenkymppisen, jonka kuvissa ei ole mitään uskallettuja decolte-näkymiä ja jos olisikin, niin näyttäisi yhtä siveältä kuin Sanna Marinin kaula-aukko Trendi-lehden kannessa, mistä on noussut suuri närkästys ja mielipaha kansalaisten keskuudessa.
VastaaPoistaOnnittelut negatiivisesta koronatuloksesta ja positiivisista asioista muilla elämän alueilla!
Päivän positiiviset ajatukset? Olen iloinen siitä, että jaksan tätä pimeää syksyä ja että läheisillä on asiat hyvin ja kivoja suunnitelmia elämässään, kenellä hakua uuteen työpaikkaan, kenellä muutto uuteen asuntoon. Itsellä on elämä enemmän paikallaan pysyvää.
Mietin usein, onko näillä alan sivustuillan joitain puoliorjan asemassa työskenteleviä siirtolaisia palkkalistoilla, joiden tehtävänä on käydä Bloggerin kaikki blogit läpi klikkauksillaan. Ehkä tämäkin on koneistettu, kuten koko ala nyt muutenkin.
PoistaKyllä, Marin repäisi tai oli ihan normaali itsensä, mutta kansa repesi. Naurettavaa. Kirjoitin tästäkin johonkin luonnokseen, mutta voi olla, että kohu on jo laantunut sitten kun joskus saan sen julkaistua.
Ja kiitos, pienistä positiivisuuden puroista se mahtava elämä virtaa! Kiva kuulla, että saat iloa läheisten suunnitelmista. Rauhallinen, jopa muutokseton elämä ja tyytyväisyys siihen on oikeasti monelle tavoittelemisen arvoista. Kauniita syyspäiviä kohta saa jo jouluvalot loistamaan pimeyteen!