Huojennus

Onkohan koskaan maailman lähihistorian aikana yhtä monta miljoonaa ihmistä päästänyt helpotuksen huokausta? Vihdoin valoa rapakon takaa kiukuttelevan narsistin siirtyessä golfgentille purkamaan raivoaan. Onnea tuleva Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja tervemenoa Donald Trump. Onnea myös erityisen paljon varapresidentti Kamala Harris lasikaton rikkomisesta! 

En ole vielä katsonut voitonpuheita ja vollottavan äänestäjäkunnan reaktioita, sillä oma migreenipääni ei kestä vieläkään minkäänlaisia sentimentaalisia purkauksia. Ja minähän alan nykyään kyynelehtiä tyyliin heti, kun näen jonkun toisen itkevän liikutuksesta. Mutta huojentunut olen minäkin, kahdella tavalla. Ensimmäinen tuli jo mainittua. Toinen syy liittyy siihen, että elämäni ehkä top 3 -sijalle yltävä pahin pitkittynyt migreenirupeama yhdistettynä kiertohuimauskohtaukseen on nyt ohi. Ihan kuin uusi elämä olisi alkanut, vaikka aivot ovat yhä muusia. Pääni on kuvattu noin 2 vuotta sitten, joten oletus on, että kyse oli vain kahden eri kohtauksen päällekkäisyyksien sattumasta eikä mistään vakavasta. Ymmärrän silti todella, että jälkimmäinen käy ensimmäisenä mieleen, kun ei pysty liikkumaan pitämättä seinistä kiinni eikä ruoka pysy hetkeäkään sisällä. Mutta nyt kun pysyy, kyllä kokista, sipsiä ja muuta lohturuokaa on kulunut. Elo jatkuu nyt kuten ennenkin, mikäli vastaavaa ei tapahdu uudelleen. Toivon ettei, sillä en halua tietää, miten esimerkiksi sisäkorvasta poistettaisiin hypoteettinen kasvain. Olen kieltänyt Googlen itseltäni.

Mutta palataanpa Amöriikan kansaan, jonka tietyn väestönosan soisi käyttävän mieluummin Googlea kuin uskomaan universumin huonoimman häviäjän väittämiä ilman suodatinta. Kokoonpanolla Biden & Harris on kova työ kansan yhtenäistämisessä. Kyllä Yhdysvallat tulee aina olemaan enemmän tai vähemmän kahtiajakautunut, mutta suvaitsemattoman setämieskerhon sekä töttöröhattuisten punaniskojen soisi olevan vähemmistö 2000-luvun maailmassa. Sitä kohti mennään samoin kuin Pariisin ilmastosopimusta. ISO huojennus!

Katsoessani eilen sivusilmällä dokumenttia Trumpin valtakaudesta, aloin miettiä, miten niin moni nainen, joka on jo kokenut seksuaalista häirintää aiemmin elämässään, voi kannattaa Trumpia. Onko tämä jokin psyyken traumojen torjuntakeino? Mielistellään pahan levittäjää, jotta unohdettaisiin oma aiemmin koettu paha? Miten Trump saattoi saada "pukuhuonepuhe"-kohusta (2016 ennen vaaleja) seuranneeseen tiedotustilaisuuteen tukijoikseen naisia, jotka olivat kertomansa mukaan olleet aiemmin muun muassa raiskauksen uhreja? Vaikka Trumpin naista halventavat möläytykset olivatkin "vain sanoja", ne ylläpitävät sitä kulttuuria, jolla mies oikeutetaan kohtelemaan naista omien tarpeidensa mukaisena jatkeena. 

En haluaisi yleistää, mutta liian usein tuntuu, että monilta jenkeiltä puuttuu totaalisesti suhteellisuudentaju sekä kyky syy-seuraussuhteiden analyyttiseen punnintaan. Mikäli nämä ominaisuudet löytyvät, ne ovat usein vahvasti Raamattuvyöhykkeen eetoksen värittämät. Ja tämä ajatukseni koskee tietenkin vain murto-osaa jenkeistä, mutta samalla  hyvin merkittävää osaa. Halutaan uskoa johonkin omaan illuusiontapaiseen kuvaan todellisuudesta, eikä välitetä faktoista tuon taivaallista. Niin no, taivaalta löytyy vastaus. Mutta miten Trump liittyy siihen millään lailla?


Maailmanhistorian tonttuaatelia? Onneksi joulu saapuu ja Trump lähtee. Tämä joulukortti on saatu pari vuotta sitten Trumpin kannattajalta. Olemme avoimia kaikille ystäville, myös lähes sairaalla tavalla provokaatiosta nauttiville. Voitte kuvitella huutonauruni, kun löysin tämän postilaatikostamme!


Etenkin Perussuomalaisten leiristä on kantautunut ääniä, joiden mukaan Trumpia on aiheetta parjattu ja jopa kiusattu. Myönnän, syyllistyn mollaamiseen itsekin. Mutta minun on rehellisesti myönnettävä myös olevani täysin samaa mieltä Ben Zyskowiczin kanssa, joka kommentoi seuraavasti kysyttäessä mielipidettä Trumpin valtakauden hyödyistä Suomelle: En usko, että tuollainen tolvana on hyödyksi juuri kenellekään. Yksi tämän viikon huutonauruista!

Ihmettelen, miten ihmiset ympäri maailmaa äänestävät suurvaltojen johtoon machoilevia narsisteja, ex-vakoojia tai todellisuudesta irtautuneita Disney-faneja, jotka kuitenkin kieltävät vastaavan animaatiohapatuksen nälkiintyneeltä kansaltaan. Pelko oman ja perheen turvallisuuden puolesta sanelee toki paljon sekä etenkin länsimaissa politiikan viihteellistyminen. Siitä onnittelut Trumpille! Tuskin koskaan olen nauranut kovaan ääneen yhdenkään politiikon sanomisia tai myöhemmin vain pyörittänyt epäuskoisena päätäni, kunnes tuokin liike jähmettyy totaaliseen lamaannukseen. Mutta toiminnallaan Trump on saanut monet aiemmin politiikasta kiinnostumattomat seuraamaan mitä yhteiskunnan valtaportailla tapahtuu. Tämä on aina hyvästä ja johtaa pitkällä tähtäimellä kohti valveutuneempaa yhteiskuntaa. Ainakin toivottavasti.

Toivon, että oma tilani pysyy jatkossakin huojentuneena. Onneksi minulla on loma marraskuun lopussa, jolloin voin hoitaa monia keskeneräisiä asioita eteenpäin tai valmiiksi, mutta myös vain levätä. Nyt, kun hankimme erillisen tabletin kotimme hifivälineistöön, saatan myös vain lojua sängyssä ja katsoa Yle Areenan sisältöä oikein antaumuksella. Monia laatudokumentteja on jonotuslistalla sekä laatukirjoja yöpöydällä, joihin voi syventyä riittävän ruutuannostuksen jälkeen. Ja joulukin on jo sekä ovella että blogiluonnoksissa! 

Veikkaan, että Bidenin perheessä vietetään oikea amerikkalainen unelmajoulu. Trumpille pukki tuo varmasti paketin, joka sisältää kätevästi suun liitoskohtiin sopivaa hopeateippiä. Anteeksi kamaluuteni! Mutta Kamala, sinä et todellakaan pyytele olemassaoloasi anteeksi kuten ei toivottavasti enää kukaan nainen tässä maailmassa, jonka ovet ovat auki ja estradi avoin. Tarvitaan vain itsevarma askel kohti tulevaisuutta - vailla perääntymistä. 

Seurasitko sinä USA:n presidentinvaaleja? Huojentavaa viikkoa, mitä se sitten pitääkin sisällään! 

Kommentit

  1. Aika paljon seurasin vaaleja ja tunnen huojennuksen tunteita, kuten sinäkin.
    Olen katsonut kaksi osaa tuosta Trumpin ajasta kertovasta dokumenttitrilogiasta. Selkeä, valaiseva ja hyvin koottu asiaohjelma.
    Luulen, että ne naiset, jotka Trump haali todistamaan, ettei nuo hänen törkypuheensa mitään, kun Clinton on heidät oikein raiskannut, saivat esiintymisestään melkoisen summan. "Ostettuja naisia" siis.
    Monet Trumpin temput olivat ylilapsellisia, kuten se, että ensin nimitteli Kim Jong-unia ja sitten järjesti tapaamisen hänen kanssaan esiintyen muka suurena rauhan hierojana mielessään Nobelin rauhan palkinto. Eihän sitä nyt tämmöisistä poseeraamisista myönnetä!
    Nyt on sitten menossa mökötysvaihe. Ja edelleen osa ihmisistä on uhmaikäisen takana.

    Toivottavasti et enää saa tuollaista kohtausta. Tunnen pari muutakin ihmistä, joilla migreeni ja huimaus joskus yhdistyvät. Toisella on asentohuimausta ja toisella tutkitaan, olisiko Menieren tauti. Heilläkin on ollut näitä kohtauksia vain pari kertaa ja nehän lamauttavat täysin. Mikä ilo sitten kun taas on kirkas olo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eipä tullut itselleni heti mieleen, että raha puhuu "todistuslausuntojen" takana. Dokumentti tosiaan on hyvin tehty. Mistä tahansa aiheesta saa mielenkiintoisen, kun puitteet ovat kunnossa. Koskee monia poliittisia dokumentteja, joita ehkä kaikki eivät jaksa aiheen puolesta muuten seurata. Toivon Trumpille kehäleikkejä vanhainkohtiin, mutta sielläkin hän varmaan heittelisi puupalikoita vieraiden päälle ja kourisi hoitajia. Anteeksi :D

      Kiitos, toivotaan todella että kyse on vain tuosta asentohuimauksesta. Menieren tauti olisi kauhea, mutta kai senkin kanssa voi elää tyytyväistä elämää.

      Poista
  2. Seurasin tiiviisti vaaleja ja ääntenlaskentaa. Oloni ole todellakin huojentunut, kun varmuus asiasta vihdoin saatiin. Bidenilla ja Harrisilla on haastava lähtötilanne, mutta olen optimistinen, ja iloinen, että saadaan kokeneet politikot oikeaan tehtävään. Minullakin on loma marraskuun lopulla, mutta loma taitaa mennä pitkälti keskeneräisten hommien parissa, mutta onneksi sitten kohta on jo joululoma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää kyllä todella lupaavalta jo heti ensimmäiset toimenpiteet Bidenilta ja Harrikselta. Tämä oikein korostaa valtavaa eroa Trumpin aikakauteen, joka nyt onneksi on kohta takana.

      Hienoa, että sinäkin pääset lomailemaan ennen joulua. Toivotaan kauniita ulkoilukelejä, ettei kaikki aika mene "velvollisuuksiin" sisätiloissa :) (minulla tähän kuuluu joulusiivous :D)

      Poista
  3. Seurasin vaaleja, minkä työhässäkältä kerkesin ja huh, huojennusta tällä hetkellä! Yritän ajatella nyt positiivisesti ja iloitsen Kamala Harrisista, mutta onhan Trumpin käytös aivan pöyristyttävää, pelottavaa ja naurettavaa. Mitäköhän hallaa tuo tyyppi saa vielä parin kuukauden aika aikaiseksi..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mediassa onkin jo spekuloitu kiitettävästi Trumpin siirtoja. Kunpa hän vain hilautuisi golf-reiältä toiselle ja painaisi korkeintaan kokisnappia :D mutta kaikki on mahdollista, lähes mahdotonkin (kuten Trumpin valinta presidentiksi vuonna 2016).

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!