Hei isä!

Nyt, kun olet löytänyt anonyymin blogini nettimeren syövereistä kulinaarisilla Google-hakusanoillasi, onnittelen sinua tasokkaasta löydöstä! Samalla toivon, etten ala harrastaa itsesensuuria blogissani sen tiedon takia, että tiedän. Mutta samapa tuo. Tieto lisää tuskaa ja minä olen omalla tiedonhalullani lähes masokisti. Sinä olet ehkä enemmän vain utelias, joka minun tapaani googletat myös omaa nimeäsi. Sekä todennäköisesti jokaisen muutaman ex-poikaystäväni ja ainoan aviomieheni, josta ymmärsit heti alkumetristalkkauksen valaisemana minulle huomauttaa: ei titteli X tarkoita, että hän olisi rikas. Kiitos isä, tämä oli kullanarvoinen huomio parinvalintaa koskien! Minun alaani onkin rappioromantiikka ilman etuliitettä. Onneksi et kuitenkaan löytänyt osumia Seiskan sivulle tai rikosrekisteriin, vaikka jälkimmäinen ei taidakaan olla julkinen.

Kyllä minä arvasin, että joku erittäin tuttu käy näitä kirjoituksiani lukemassa. Tuolla jollain on aikaa edetä preussilaisella systemaattisuudella postauksesta toiseen ja hänellä on myös kyky olla pitkän aikaa täysin hiljaa löydöksistään. Ensin luulin, että tuo lukija on ex-kumppanini ja ehkä onkin, mutta viimeistään haikailemasi mauste, georgialainen svanetian salt, jonka viimeiset rippeet vein jalomielisyytesi ansiosta takaisin omaan maustekaappiini, paljasti lukijan. Sillä kyllä, minä näen mitä luetaan, mistä luetaan ja millä hakusanoilla tänne on löydetty. Mikäli hakusanat kiinnostavat enemmänkin, olen niistäkin tarinoinut. Svanetian salt -sanaparista kuitenkin tiesin, vaikka onhan sitä joku toinenkin kulinaristi varmasti hakenut suomenkielisiltä foorumeilta. Ja miksi ei olisi, sehän on universumin paras mauste!

Isän jähmettynyt tuuletustanssi, kun löysi tyttärensä salaisen blogin.

Sinulta pääsi myös lipsahdus viimeksi kun näimme - en tosin muista, mitä se piti sisällään! Muistan vain sen, ettet voinut tietää kyseistä asiaa minkään muun kuin blogissani kerrottujen tietojen perusteella. Minusta olet onnistunut silti äärettömän hyvin salaamaan tiedonjyväsi. Ehkä tätä on helpottanut se, etteivät puhelinlangat ole käyneet kovin kuumina tänä koronavuonna. Grillisi oli kyllä kuuma ja sen annit jälleen erinomaiset, vaikka lähes joka kerta maistelet huippukokkauksiasi tuskaisten hikikarpaloiden alta. 

Mieheni mukaan olen perinyt tämän piirteen sinulta. Tyytyväisin olen yleensä peruskeittoihin ja kotiruokiin, kuten varmasti sinäkin. Borsch-keitto on nykyinen pakkomielteeni Gdanskin ja Tbilisin jälkeen. Mutta Georgiasta ostettu universumin toiseksi upein mausteseos, borsch-mauste, loppuu myös seuraavan keiton jälkeen. Onko elämässä on enää mitään ilonlähteitä, kun ei ole svanetian saltia ja borsch-mausteseosta? Myöskin viimeinen Georgiasta kärrätty viini etsii verannalla pidennettyä juontiaikaa pullon sisällön ollessa puoliksi täynnä (huomioi positiivisuusaspekti puoliksi tyhjän sijaan). Tämä viini on tehty samasta saperavi-lajikkeesta, jota sinä maistoit kesällä Father 22 -pullosta, mutta tämä edustaa makeaa Kindzmarauli-tyyliä (jota myös gruusialaisdiktaattori Stalin suosi). Se oli erinomainen valinta jouluruuan ja juustojen kanssa, muttei makiaa mahan täydeltä.

Erinomaisen etikkainen borssi gdanskilaisessa Restauracja Eurossa.

Jollet kuule minusta mitään, niin ilmeisesti jatkossakin tulet katsomaan tälle foorumille, olenko hengissä. Tästä tulikin mieleeni dekkari-idea: blogin kirjoittaja kuolee, mutta murhaaja jatkaa blogin kirjoittamista. Ehkä tämä idea on jo käytetty ja jollei ole, tarjosin sen juuri ilmaiseksi käyttöön. Ideat ovat universaaleja. Onkin ihmeellinen kohtaloni, että joku kirjoittaa aivan samasta aiheesta toiseen lehteen alle viikko ennen omaa lehtijulkaisuani. Myös graduni aiheesta tehtiin dokumentti samaan aikaan, kun jäin nuolemaan näppejäni alkuperäismateriaalin suhteen. Minä en saanut vanhoja lähdeteoksia kotilainaan, tuotantoyhtiö sai. En ole katkera - olen vain pieni ihminen rahapyörän rataksissa.

Yrittänyttä ei laiteta, sanoit hetki sitten käydyssä Whatsapp-keskustelussamme. Ei, mutta Suomessa häviäjä tervataan ja heitetään vasta sen jälkeen pehmeän höyhenpedin päälle. Häissämme sanoit, että elämä voi olla myös ruusuilla tanssimista. Kuulin vain sen unohtaen piikit. Minun ei tarvitse muistella ruusun piikkejä, sillä tunnen ne jatkuvasti eri puolilla kehoani. Piikit ovat ja pitävät meidät visusti kiinni fakiirinpedissämme, mutta elossaolon parkaisu voi synnyttää ruusuista kukkeimman. (Nyt näen itseni aseena, jonka suusta tulee ulos ruusu. Tästä tulikin mieleen tauluidea: ruusu, jolla on käsissään konekivääri.) 

Kyllä, mielikuvitukseni on edelleen ylivilkas enkä edelleenkään oikein jaksa muiden ihmisten seuraa. Mikään ei ole siis muutunut tarha-ajoista, paitsi ulkoinen habitus. Ei ehkä sekään niin hirveästi hiusten väriä lukuunottamatta. Odotin aina, että tulet hakemaan minut pois tarhasta tai perhepäivähoidosta. Pitikö silloinkin ilmoittaa tarkat noutokellonajat kaksi viikkoa etukäteen, jotta päiväkodin elämä voisi pyöriä normaalisti? Juuri muuta normaalia siellä ei ollutkaan vaan toinen toistaan erikoisempia ihmisiä. Poika, jonka etunimi oli melkein sama kuin sukunimi, oli ilmeisesti ihastunut minuun, sillä hän halusi minun riisuvan itseni alasti leikkimökissä. En totellut. Tyttö, jonka niminen olisin silloin halunnut itse olla, ilkkui minua, koska käytin vielä apupyöriä. Oikeastaan he olivat aika normaaleja ihmisiä - sellaisia kuin tämän päivän monet aikuisetkin. Mutta eikö vain, kyllä ihmiset ovat usein ihan älyttömän raskaita.

Olenkin ilahtumut, mutten yllättynyt, että innostuit sinulle joululahjaksi ostamastani Erakot-kirjasta (Milla Peltonen, Into 2020) sekä punaviinistä, jonka avasit ja joit heti. Olet katsonut Yle Areenasta erakkovideoita kirjasta inspiroituneena. Minä en uskalla mennä katsomaan, sillä pelkään muuttavani sen seurauksena korpimökkiin ja vaihtavani pihvin jäkälään. Seuraan siis sinun erakoitumisprojektiasi ja tallaan ehkä myöhemmin samoja utopiapolkuja pitkin. Kyllä me hyväosaiset olemme etuoikeutettuja, kun voimme edes harkita maailmasta vetäytymistä. Voin lainata sinulle elokuvan Into the Wild, jos haluat fiilistellä erakkoutta hyvän musiikin parissa.

Tälle kirjoitukselle ei näemmä tulisi loppua, ellei tuo kaikkein klassisin rajoite ja mahdollistaja - nälkä - sanelisi elämää. Alan siis yllätys, yllätys, lämmittää jättisaavillista borssia, jota olen syönyt viimeiset kolme päivää. Päälle smetanaa ja suolakurkkua. Vielä kun olisi tumma olut eikä migreenin jälkitila. Joka tapauksessa teen kaikkeni, jotta suvun suurimahaisten linja pitäisi, vaikka omani on vielä toistaiseksi pieni tilaihme. 

Toivottavasti sukumme muistetaan joskus myös muusta kuin hyvästä ruokahalusta. Kiitos siis kannustuksesta kirjoittamisen suhteen. Kuten olet huomannut, ei minua ole tehty lääkäriksi, opettajaksi tai juristiksi, vaikka kuvittelen näitä kaikkia joskus olevani. Minut on tehty ihmiseksi, joka yrittää elää tässä maailmassa mahdollisimman hyvän ja onnellisen elämän niissä olosuhteissa jotka on valittu tai tarjottu. Jos elämän ja kuoleman välissä tapahtuu jotain mullistavaa tai spektaakkelinomaista, se on vain bonusta. Mutta lopulta sinä olet aina oikeassa ainakin yhdessä asiassa: tänne me synnytään ja sitten me kuollaan.

Niin, eikä meistä jää lopulta pihaustakaan, paitsi pari tomuhiukkasta niiden sukuvalokuvien ylle leijumaan, jotka eivät toivottavasti päädy kirpputorille tai roskalavalle. Tärkein meistä jää seuraavien sukupolvien tuntemaksi, jopa lähes fyysiseksi muistumaksi aimmin eletystä ja koetusta elämästä. Ja lopulta olemme kuin syttyvien ja sammuvien tähtien dna-helminauha yönsinisellä taivaalla. 

Ehkä tässä iässä tähden pitäisi loistaa kirkkaimmin ja niin se taitaa tehdäkin. Se valaisee polkua, josta ei vielä tiedä, suureneeko se tieksi vai päättyykö se umpikujaan. On myös paljon polkuja, jotka eivät johda minnekään, mutta niille ei välttämättä silti eksy. Minusta polut ja umpikujat ovat kiinnostavampia kuin tiet ja suorat baanat. Ehkä siksi myös tarkastelen asioita mieluummin polkujen ja umpikujien näkökulmasta. Saatan myös tervata itse itseni, jottei kenenkään muun tarvitsisi nähdä tuota vaivaa. Ja hypättyäni höyhenaltaaseen saatan esiintyä anonyyminä kirjoittajana blogissa, oman suojaisan höyhenpeitteeni alla. 

Suomalainen erakko, tyttäresi.