Talo täynnä huoneita


Talo täynnä huoneita
kellariin jääneitä
lähes homehtuneita

Käytävillä naapurit raikaa
He järjestävät elämää
Heillä on puhtia ja aikaa

Taloon on muuttanut mies ja nainen
He eivät muuta kellariin
vaan ullakolle vievät taimen

Katto on talosta irrallaan

jotta rakkaus mahtuisi 

huoneissa virtaamaan


Uudet huoneet rakennetaan
mansardikaton tuntumaan

Pidän huolen, että jää tyhjää tilaa
jotta talo hengittää

Suojelee elämää


Tartun vielä lumikolaan
Sen routaa vasten painan

Pariskunta hymyilee

Aivan kuin he olisivat onnellisia aina


Uni 9.3.2021


Palasin tähän uneen, kun selasin kännykkäni loputonta muistiota. En löytänyt toimintoa, jolla saisin tiedot kännykästä tietokoneen kovalevylle. En luota siihenkään, enemmän paperiin ja kynään. Mutta minulla menisi vuosi kirjoittaa kaikki ylös systemaattisesti. Aloitin ja väsähdin. 

Kirjoitin tänään uuden runon ruutupaperille polkiessani vesisateessa töistä kotiin. Kännykästä loppui akku. Näitä hetkiä varten olen kantanut mukanani minivihkoa ja kynää, mutta ne olivat väärässä laukussa. Olen aina ollut ajoituksen ja paikan mestari.

Muistan kristallinkirkkaasti tämän unen. Koska kopioin tämän suoraan muistiosta Bloggeriin ja näiden yhteistyö ei toimi, väleihin on ilmestynyt jänniä... välejä. Mutta ehkä tämä toimii näin, on tilaa hengittää. 

Kuten kenties toisellakin talolla, jota ei ole edelleenkään tilkitty pellavariveillä. Nenänpääni on jäässä ja vasenta poskeani kuumottaa, sillä kirjoitan tätä sohvalla ikkunan edessä, lämpöä hohkaava kakluuni vierelläni. 

On harvinaista, että olen yksin kotona, mutta vielä harvinaisempia ovat hetket, jotka mies voi vielä viettää iäkkäiden vanhempiensa luona. Hän taltioi kaikki muistot, joiden miettiminen saa minut itkemään.

Ihmisillä on aina ollut rankkaa, rankempaa kuin voisi kuvitellakaan. Siitä olen aina saanut voimaa, etten ole ainut. Ettemme ole ainoita. Ja silti me olemme kahden tässä maailmass, rapuina haaveiden valtameressä.

Mutta se on jo toinen runo. 

En pidä rapujuhlien ruumiinavauksista, sillä minusta aina tuntuu, että syön itseäni. 

Kommentit

  1. Marjatta Mentula23. lokakuuta 2021 klo 9.33

    Talo on unessa oma minä.
    Olen aina nähnyt vahvimmat talouneni jonkin muutostilanteen tai muutoksen harkitsemisen epävarmuudessa. Niissä unissa olin muuttanut vahingossa väärään taloon, jossa mikään ei miellyttänyt, mietin mitä olin mennyt tekemään, kaduin ja kaipasin.

    Kellari on viettielämä ja ullakko taas järki, joten hyvä muutto siellä, päättelee amatööripsykologi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esmeraldan eetos24. lokakuuta 2021 klo 13.02

      Näin olen myös Jungit ja Freudit lukeneena tulkinnut. Minä näen aina talounia. Johtuneeko siitä, että elämäni on pelkkää staattista muutosta. Tai epävarmuutta minkään talon pysyvyydestä. Aina se katto voi rojahtaa päälle tai perusta murentua, silloin kun vähiten sitä odottaa. Mutta hyvä, jos tulkitsit tämän unen hyväksi matkaksi kohti yliminää :D
      Usein näen myös unta lapsuudenkodistani, jossa asuu unessa ja oikeastikin uusi asukas. Hän osoittaa minua kunnon jenkkinä kiväärillä poistumaan omasta talostani :D

      Poista
    2. Marjatta Mentula24. lokakuuta 2021 klo 21.32

      Hui!

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Kuva
Nyt on aika kerätä kirpeänmakeat kriikunat puusta tai maasta ja hyödyntää ne mitä herkullisimmalla tavalla. Kriikunalikööri on yksinkertaisesti parasta alkoholijuomaa, mitä omista käpälistä ja puutarhan hedelmistä voi syntyä. Appeni mukaan kriikunaliköörini ON kaikista maailman alkoholijuomista parasta! Se on jo jotakin! Mutta kunniaa en voi omia itselleni, sillä jo muinaisessa Damaskoksessa ymmärrettiin kriikunaherkkujen päälle. Kriikuna levisi ja levitettiin ympäri Eurooppaa, Suomeen 1700-luvulla. Monista pihoista kriikunapuut on hävitetty, sillä sato on usein niin runsas, että koko maa värjäytyy kriikunoista. Kengänpohjani ovat kuljettaneet epämääräisen näköistä ruskeaa mössöä töihin asti siivoojan kauhuksi (hän luuli mössöä joksikin aivan muuksi...). Jatkuvasta keräämisestä ja/tai siivoamisesta koituu monelle liikaa vaivaa. Se on sääli, sillä kulinaarisempaa hedelmää on vaikea löytää. Liköörin ohella kriikunahillo on tai-vaal-li-nen juustojen lisuke. Etenkin homejuuston ja pipar...
Lue lisää

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Kuva
Vuosia sitten koin sienestysretkellä metsässä jotain sellaista, mitä minun piti pureksia pitkään. Aivan kuin olisin menettänyt todellisuuden- ja ajantajuni kuusimetsässä, jonka kärpässienet hehkuivat neonoransseina sammalmaton päällä (heh, enkä syönyt näitä sieniä ennen kokemustani). Jatkoin kävelyä rinteistä polkua pitkin tuntien, kuinka kuusenlatvat kietoutuvat toisiinsa muodostaen tunnelin ympärilleni. Tunsin käveleväni kuin keskellä satua kohti epätodellista ja hieman pelottavaa tuntematonta, joka muuttuu painajaiseksi hetkenä minä hyvänsä. Kuusitunnelin päässä oli valoisa niittyaukio. Heinäryteikön keskeltä pilkisti hylätty, ruosteinen 60-luvun punainen kuplavolkkari, Volkswagen Transporter . Okei, tämä kuulostaa jo aivan hippi-LSD-tripiltä. Mutta ei, kyllä se asunnoksi muutettu auto oikeasti siinsi edessäni, minähän menin puolipeloissani tutkimaan tätä erikoista metsän keskeltä löytyvää jäännöstä. Autossa oli sänky, pöytä ja vanha jääkaappi. Auton edessä oli entinen terassi,...
Lue lisää

Tarot - itsesi peili

Kuva
Tämä on tajunnanvirtaava kirjoitus Tarot-korteista yleisesti sekä niiden sijasta ja käytöstä omassa elämässäni. Jos sinua kiinnostaa faktatieto Tarot-korteista, olet löytänyt oikean sivun. Tämä alustus siksi, että Tarot-korteilla on kautta vuosisatojen ollut mystinen leima, joka tietyissä piireissä liitetään jopa noituuteen tai muihin epämääräisiin pimeisiin voimiin. Tarotit ovat kuitenkin olleet alunperin aivan tavalliset pelikortit. Tarokki on italialainen korttipeli, jota pelataan edelleen Italiassa ja esimerkiksi Sveitsissä, josta käyttämäni vanhempi korttipakka on peräisin. Vanhin säilynyt pakka on tuotu italialaisten Viscontin ja Sforzan sukujen häihin vuonna 1432. Lisäksi Pariisin kansalliskirjastossa on tallessa 17 Tarot-korttia vuodelta 1392. Kuvitus on niissä hyvin samankaltainen kuin nykyisissäkin Tarot-korteissa. Se on hämmästyttävää, kun mietitään, miten nopeasti tyylit ja kuvakerronta yleensä muuttuvat. Tarotit levisivät nopeasti ympäri Eurooppaa. Kenties mustan ...
Lue lisää

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kuva
En tiedä juuri tällä sekunnilla vaikeampaa pohdinnan aihetta kuin oman taiteen hinnoittelu. Edistysaskel on kuitenkin jo se, etten laita enää lainausmerkkejä itseeni kohdistuvaan taide- tai taiteilija -sanaan. En siis enää vähättele itseäni, mikä on monen aloittelevan tai nuoren taiteilijan tunnusmerkki. Töiden hinnat ovat usein sen mukaiset. Nuoriin taiteilijoihin kannattaakin sijoittaa, ennen kuin hinnat nousevat mahdollisen maineen myötä eksponentiaalisesti. Tähän asti olen kuitenkin sijoittanut vain tylsiin ja takuuvarmoihin rahastoihin ilman pienintäkään esteettistä palkkiota, jollaiseksi en laske loivasti nousevaa tuottokäyrää. Tosin saimme aikoinaan lahjaksi yhden tätä nykyä maineikkaan nuoren taiteilijan taulun, joka ei valitettavasti ole edes seinällämme. Tästä saisikin toisen postausaiheen: kannattaako taidetta ostaa lahjaksi, jollei ole varma vastaanottajan mieltymyksistä? Tämä Reidar Särestöniemen Ruska heijastuu järveen -teos myytiin Bukowskis-huutokaupassa hintaan 1...
Lue lisää

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kuva
Minulla on tarve päästä tasaisin väliajoin paikkoihin, joista näkee kauas. Luonnollisesti nämä paikat ovat yleensä kallioita, kumpareita ja vuoria. Eksyminen erinäisiin lähiseutukohteisiin tapahtuu kuin itsestään esimerkiksi juoksulenkin yhteydessä. "Mitäköhän tuon polun päässä on?" -ajatus on vienyt minut aivan uskomattoman upeille paikoille läpi elämäni, niin Suomessa kuin ulkomailla. Ilman tätä luontaista uteliaisuuttani parhaat yllättävät kokemukset olisivat jääneet kokematta. Suosittelen siis rohkeasti astumaan tuntemattomille poluille, myös vertauskuvallisesti. Muikunvuori on jopa 65 metriä korkea "vuori" Kaarinan Ravattulan Citymarketin läheisyydessä. Selvitin tarkemmat tiedot paikasta vasta jälkikäteen päädyttyäni sinne pyöräilylenkin yhteydessä. En ole uskaltanut vielä juosta oltuani niin pahasti kipeä, joten pyöräily on vallan hyvä vaihtoehto. Minun piti polkea vakiokohteeseeni Liedon Vanhalinnaan kuvaamaan yötöntä yötä, mutta arvelin siellä oleva...
Lue lisää

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!

Kuva
Kirppiksillä on tullut ravattua tänä vuonna rutkasti enemmän kuin viime vuonna. Kävin myös myymässä kertaalleen kellarin "roinaa" ja nettosin tällä jopa 150 euroa parin viikon paikkahinnan summasta miinustaen. Eli noin 200 euroa yhteensä. Käytin ne rahat viiniin ja rahastosijoitukseen, joka taitaakin olla parahultaisesti miinuksella kuten elämä nyt usein ylipäätään. Mutta ei voi valittaa, aurinko paistaa joskus kirppikseltä löydettyyn retrovaatekasaankin! Tämä upeus, käyttämättömän näköinen paksu puuvillaliina kustansi vain 2 euroa! Mutta kappas, siinä olikin ale ja sain liinan vain eurolla! Tämän vuoden vaatelöytöni ovat olleet taas pitkälti retroa/vintagea. Olen myös sortunut ostamaan pöytäliinoja aivan luvattoman määrän. Koskaan en kuitenkaan käytä kuin muutamaa vain. No, tuon kuvan oranssin liinan näin sieluni silmin pihapöydällämme, olihan se eurolla ostettava. Mutta noin priimana sitä ei kyllä parane unohtaa ulos aurinkoon ja sateeseen, etteivät värit haalistu.  Ostinko...
Lue lisää