Joulu saapuu, pelataan koronaa

Vielä ei ole aika summata kulunutta toista koronavuotta. Olisi mukava kirjoittaa ajasta, joulusta vailla k-kekkereitä, mutta kaikkea tekemäämme määrittää tämä vihulainen. Vihollisen ja tuholaisen risteytys.

Harvoin sitä tekee aatonaattona itselleen pikatestiä höyryävän glögin ja kuusen tuoksussa tietääkseen, voivatko "vanhukset" saapua joulupöytään. Minulla kun näitä maskittomia kontakteja on edelleen jatkuvalla syötöllä. Tuplarokotukset, osalla jo tripana, antavat toki suojaa. 

Ehkä pohtisin minäkin kynttiläpajoja, joulukranssitehtaita, maustekakun leivontaa ja mukavia lahjoja, jollei tarvitsisi olla koko ajan tekemisissä ihmisten edesvastuuttomuuden kanssa. Minä sairastun ihmisistä enemmän kuin viruksista. Enkä nyt tarkoita koronaa, vaan vaikkapa flunssaa. Se, että työpaikoilla jylläävät nyt flunssaepidemiat, kertoo, että hygieniatasosta on laiminlyöty. Se kertoo myös siitä, että nuhanenäiset alkavat jälleen saapua töihin maskin käyttöön vedoten. Toivoisin, että tämä olisi jo opittu. Kipeänä ei tulla töihin, kouluun eikä päiväkotiin. 

Ihmisillä on taipumus vähätellä omia tekojaan. Ottamatta kantaa "bile-Sannan" toimintaan. Näennäisesti pienillä laiminlyönneillä voi olla tässä ajassa merkittävät seuraukset. Niistä vähäisin ei ole jo vakavalla tavalla ruuhkautunut leikkausjono. Merkittäviä, elintärkeitä leikkauksia joudutaan siirtämään rokottamattomien koronaan sairastuneiden ihmisten takia, jotka vievät tehohoitopaikat. 

Meistä jokainen haluaa varmasti juhlia, haluaa palata normaaliin elämään. Mutta edelleenkään ei ole sen aika. Yhden illanvieton sain onneksi kesän jälkeen kokea ennen omikronin rantautumista. Sain viinillisistä kemuista voimaa ja pitästä aikaa perinteisen krapulan. Jos se olisikin ollut koronaa, millainen morkkiksen se olisi saanut aikaiseksi?

Näin käymme joulun viettohon. Vaatii suuria ponnistuksia saada talo kuntoon aatoa varten, yhden vapaapäivän aikana. Koska heräsin kukonlaulun aikaan, ehdin kuitenkin kirjoittaa tärkeitä asioia ja nyt pitkästä aikaa tätä blogia. 

Tämän tuvan pääasialliset jouluvalot.
 Verantaa valaisee naapurin aidanvierustalle sijoitettu järkyttävä led-hirvi.

Joulun vietto sujunee perinteisissä meiningeissä, pienin lahjoin ja suurin ruokamäärin. Liian suurin, mutta onneksi on päiviä ja pakastin. Toivon voivani lukea, mutta niin kirjoittamisen kuin lukemisen saralla kärsin jatkuvasta valinnan problematiikasta. Kun haluaisi kirjoittaa ja lukea kaikkea ja kaikkia, jähmetyn pökkelöksi sohvalle ja katson uutisia. Sohvalle kirppikseltä hankiimani ihana vaaleanpunainen 50-luvun lukuvalo osoittautuikin ripustusvialliseksi, joten lukemiseen tarvitaan kynttilöitä, jotta näkisi siellä sohvankulmassa. Kun toinen meistä saa migreenin kynttilöistä, minä taas led-valoista, elämme pimeässä. Sieltä käsin näkee paremmin toivoa tuovat valonpilkahdukset. 

Ilmainen laserleikkaus silmille? Tosin ne olisi hyvä pystyä pitämään auki leikkauksen ajan. 

Ottamatta kantaa naapuruston jouluvalokilpailuun, kysyn vain miksi. Vaikken voi omien ikivanhojen punaisten jouluvalojen keskeltä huudella mitään, huudan vain, että ne ovat sisällä eivätkä sokaise silmiä puhki. 

Hän on siellä. 

Jouluvarustelu voi kyllä joskus olla ilahduttavalla tavalla kitch (ilmeisesti aiemmankin pitäisi olla). Joka vuosi tämän talon edustalle ilmestyy joulupukki valoarmeijoineen. Minusta tästä puuttuu vain kaiutin, josta kuuluu pirteitä joululauluja tai kulkusten kilinää. 

Pukilla oikein säkki ja kaik. 

Talo on melkoinen ilmestys. Positiivista on, että valojen laatu ei ole häikäisevä, pukkikin on mahakumpuineen pehmeä. Mutta ovatko naapurit samaa mieltä? Nyt kiinnitin ensimmäisen kerran huomiota vastapäisiin taloihin. Jostain syystä niissä kaikissa oli verhot alhalla tai ruuvattu kaihtimet kiinni. Vain yhdessä kaihtimet oli jätetty auki ainoastaan joulukynttelikön kohdalta. Yritykselle selviytyä tunnelmallisella tavalla annan kymmenen plus!

Suomi amerikkalaistuu. Miten meistä tuli jenkki-Suomi? on yhden tarjoamani artikkelin aihe, joka sitten kirjoitettiin toisessa muodossa julki. En jaksa enää edes tarjota mitään, olla kirjoittavaa karjaa. Mieluummin julkaisen jutun muutettuna täällä blogissa tienaten siitä nolla euroa. Vastaisku kapitalismille ja strobovälkkyville jouluvaloille. 

Mutta mehän haemme lohtua, erityisesti nyt jo toisena koronajouluna. Mitä muuta voi tehdä kuin koristella kotia, syödä ja juoda itsensä porsaaksi? Anteeksi possut, te fiksummat kuin ihmiset. 

Eläin syö yleensä vain sen minkä tarvitsee. Minisika voi toki kokea tarvitsevansa olutta. Kerran tuttavilla heidän lemmikkipossunsa haki ulkopöydältä avonaisen olutpullon, kiepsautti sen suuhunsa ja kummosi ykkösellä alas. Jostain syystä näky oli hyvin tuttu suomalaisilta kesäterasseilta, mutta tämän possun jano oli vain liikuttava ja huvittava. 

Jollen ehdi enää kirjoittaa tänä vuonna, toivotan teille lukijoille mahdollisimman kaunista joulua ja ehdottomasti parempaa uutta vuotta! 

Tänä jouluna ei ole tiedossa tiipiitä eikä kotaa. 

Vaikka mielelläni täällä asuisin, omassa turvaluolassani. Tulisin epäluuloisena oviaukkoon ja vetäisin oven kiinni, ellen olisi jo syönyt sitä.
Tämä piparitiipii tuhottiin lähes yhden elokuvan aikana, Al Pacinon tähdittämä Naisen tuoksu oli kyseessä. Aikkamala näitä mielleyhtymiä!

Kerrothan alle omat joulusuunnitelmasi, etenkin jos sinulla on jotain positiivisempaa sanottavaa kuin minulla!