Esmeraldan vaalistudio

No niin. Eilen on katsottu vaalimatsi vol. sata. Voi niitä aikoja, kun puolueet tekivät vielä saumatonta konsensuspolitiikkaa käyttämättä pyykkipoikia ja herneitä poliitikkojen nenissä. Huutaminen toisten päälle on nykyisin taitolaji myös toimittajilla. Eilinen Ylen kolmen suurimman puolueen taisto oli silti viihdyttävin tähän asti katsottu keskustelu. Minulla jäi pienpuoluepaneeli väliin migreenin takia, mutta ehkä olisin ollut vielä syvemmässä suossa telkun ääressä. Politiikka vaatii asioihin perehtymistä ja laajaa yleissivistystä. Sitä ei todella kaikilla ehdokkailla ole.

Mikäs minä olen suuta paukuttammaan? Olen vain poloinen äänestäjä, joka on onneksi työssäkin päässyt jauhamaan vaaliasiaa aivan toisesta näkökulmasta kuin joskus aiemmin. Nyt kirjoitan tätä blogitekstiä aamulla, koska odotan, milloin on eniten kansaa torilla. Turha minun on sinne mennä pyörimään yksinäisen puliveivarin kanssa, jonka varmaan tunnistan elämäntarinallisine yksityiskohtineen.

Journalismi ei saa koskaan olla friikkisirkusta. Ja silti se usein on. Nostetaan esille sellaisia ilmiöitä ja asioita, joille voidaan kollektiivisesti nauraa. Vaihtoehtoisesti lynkataan. Arvostan asialinjaa, joka on tässä yhteiskunnassa yhä tärkeämpää myös politiikassa. Välissä voi sitten olla jokin viihdyttävä pakina tai mielellään Iltalypsy. 

Epätoivoa etsimässä? 

Vanhan ajan asiapoliitikkoja ovat esimerkiksi Matti Vanhanen (hahah), Erkki Tuomioja ja Mauno Koivisto. Asian ja viihdyttävyyden yhdistävät suvereenisti Ilkka Kanerva (RIP), Mauri Pekkarinen ja Ben Zyskowitz. Apua, ei ainuttakaan naista!? No, Sanna Marin on kovan linjan kansainvälinen poliitikko, mutta tunteet ohjaavat häntä enemmän kuin vaikkapa Riikka Purraa, joka pitää jossain haastattelussa mainitun herkkyytensä erossa politiikasta. Maria Ohisalo kykenee perustelemaan asiat tiedenaisen jämäkkyydellä, mutta hän jää muuten vähän näkymättömäksi hahmoksi. Sanoisin, että Li Andersson ja Saara-Sofia Siren (ei toimi luurissa heittomerkit) kiilaavat asiatason hallinnassa kärkeen. Andersson on myös poliitikkona vaikuttava. Essayah ja Henriksson ovat niin ikään asialinjalla. Minua miellyttää etenkin Henrikssonin rauhoittava esiintyminen. Kuuntelen mielelläni, mitä hänellä on sanottavaa.

Koska olen Turun Sanomien kolumnistia Aki Linnanahdetta lainatakseni niin ikään vaalipervo (TS 20.3.2023), järjestin omat eduskuntavaalit Instagramissa sekä kirja- että viinitililläni. Yllätyin, miten moni uskaltautui vastaamaan, vaikka kyse ei ole anonyymista äänestyksestä (lupasin toki vaitiolon). Sen sijaan en yllättynyt, että kirjagramin vastaajien muodostama eduskunta olisi vahvan punavihervetoinen. Vain muutama äänesti Kristillisdemokraatteja, Perussuomalaisia ja RKP:tä. Ylivoimaisesti suurimmat puolueet olivat Vihreät, Vasemmisto ja SDP. Keskusta ei saanut ainuttakaan ääntä. 

Entä viinipuolella? RKP sai nelinkertaisesti enemmän ääniä kuin kirjagramissa. Ehkä tietty viiniharrastuneisuus on myös suomenruotsalaisten juttu? Tämä puolue kyllä alihyödyntää potentiaalin suomenkielisten äänestäjien kalastamisessa. Suurin puolue viinigramissa oli odotetusti Kokoomus, aivan ylivoimaisesti. Ostovoimaa viineihin on, ehkä tämä on harrastustasolla myös tietty keskiluokkaisuuden ja yläluokkaisuuden merkki. Vaikka viini on kuitenkin maataloustuote, kaikkea muuta kuin hienostelua sen tekeminen. Eivät Kokoomuksen äänestäjät ole hienoja ihmisiä, mutta erinomaisen juuri lukemani teoksen Suomalainen köyhyys (Into 2016) mukaan tämä on ainut puolue, jonka kannattajissa korostuu yli 70 000 euroa vuodessa tienaavat äänestäjät (vuositulot taloudessa). Eroissa käy hyvin ilmi, kuinka kirjat ovat kirjastosta lainattaessa ilmaisia (punaisen köyhemmänkin äänestäjäkunnan saatavilla) ja viinit taas vain tietyn kansanosan harrastusmahdollisuus (kun ei puhuta kyykkyviineistä).

Viinipuolella Kristillisdemokraatit eivät saaneet yhtään ääntä, mutta Vihreät olivat iso puolue kuten kirjagramissakin. Viheroikeisto kuvastaakin hyvin viiniharrastuksen Helsinki-keskeisyyttä. Suurin osa tastingeistakin pidetään siellä, missä on kysyntää. Kirjoja taas luetaan kaikkialla laajasti, vaikka maantieteellisen jakauman mukaan seuraajakunnassa korostuu Turku-Helsinki-Tampere-kolmio. 

Mitä tästä kirjagrameduskunta ja viinigrameduskunta -äänestyksestä voi päätellä? Näen tässä selvän kuplautumisen, joka on vaarallisempi kuin voisi kuvitella. Kirjagramissa esimerkiksi menetin kolme seuraajaa (hei hei), kun esittelin Markku Jokisipilän objektiivista tietokirjaa Perussuomalaisista. Kun oma katsomuskanta suppeutuu vain sen oman fokuksen ympärille ja lytätään kuvitteellinenkin vastakkainen näkemys, voidaan todeta Sauli Niinistöä käänteisesti lainaten: Vastakkainasettelun aika ei ole ohi. 

Enemmän kuin erojen alleviivausta tarvitsemme kykyä ymmärtää vastakkaisia näkemyksiä, mistä ne kumpuavat. Myöskin luottamista tieteellisesti todistettuihin faktoihin, jotka ovat eri asia kuin äänestäjän oma mielipide. Olen rehdisti sanottuna aika huolissani Suomen suunnasta, eikä tällä ole mitään tekemistä perussuomalaisten kanssa.

Itse en ole vieläkään päättänyt, ketä äänestän. Edes puolue ei ole aivan varma. Olen siis vaalitorien unelmakahvihaukka. Saattaisin nyt äänestää pienempää puoluetta, mutta mietin, onko siinä järkeä. Taisto vallasta käydään nyt Kokoomuksen, SDP:n ja Perussuomalaisten välillä. Näissä kolmessa puolueessa on merkittävät erot, joskin niistä löytyy myös samoja asioita. Jokaisessa puolueessa on myös jotain pahasti vialla näin äänestäjän näkökulmasta.

Vaikka olen tottunut vaihtelemaan puoluetta tilanteen mukaan, noudattamatta edes perinteistä oikeisto-vasemmisto-jakolinjaa (joka onkin monessa suhteessa vanhentunut), pidän valintaa näissä vaalrissa todella vaikeana ja erityisen tärkeänä. Äänen merkitystä painotetaan toki joka vaaleissa, mutta vaalipervon näkemyksellä nostan nämä vaalit merkityskärkeen. 

Ja sitten kylille! Muutenhan tämä kirjoitus jatkuisi loputtomiin. Mutta katsotaan, julkaisenko täällä myöhemmin vaalisloganeista tehdyn dadarunon. 

Joko sinä tiedät, ketä tai mitä puoluetta äänestät? Seuraatko vaalistudioita?