Päivistä mustin

Kulutushysteria kärjistyy joulunalaiseen huippuunsa tänään Black Friday'na, jolloin kaupoista voi tehdä huippulöytöjä ja "huippulöytöjä". Myös ruokakaupat ovat lähteneet tähän vasta muutaman vuoden Suomessa vaikuttaneeseen perjantaijuhlaan tarjoamalla muun muassa euron lihapullia ja irtokarkkeja 4,99 euron kilohintaan. Eli samaan hintaan kuin joka viikonloppu. Nyt viikonloppu on vain musta.


Turun Sanomien etusivu tänään.


Näkeehän sen jo ulos katsoessaan. Itse asiassa näin aamutuimaan on niin sateista ja mustaa, että näen ikkunasta vain oman peilikuvani. Se onkin aika vertauskuvallista - Black Friday on tehty kuluttajaa varten. Vai onko? Markkinakoneiston pääomasijoittajat ovat voittajia, mutta ilman kuluttajia he söisivät kynsiään. Tai ehkä kyntäisivät maata, kuka tietää.

Omavaraistalous onkin ollut nykyajassa joidenkin downshiftaajien unelmavisio elämästä, joka ei tuota senttejä markkinakoneistolle vaan hyvää oloa puhtaan omatunnon kera kyseisessä taloudessa eläjille. Totuus koostuu toki raa'asta työnteosta, parisuhdekriiseistä ja taloudellisista vastoinkäymisistä, kun unelmatölli onkin rahareikä. Bloggaaminen sun muu "etätyö" voi tuoda pieniä, satunnaisia helpotuksia - ainakin omavaraistalous-aiheiset blogit tuntuvat olevan nykyajassa yhä suositumpia. Se mikä ennen oli normi, on nykyään extremeä.

Valtaosa kuluttajista asettuu kahden ääripään välimaastoon. Tuskin monikaan meistä hamstraa, ostaa, tahtoo ja törsää loputtomiin. Jossain vaiheessa ainakin rahat loppuvat, luottotiedot häviävät tai ainakin ostokrapula iskee tajuntaan. Kuitenkin Black Friday kannustaa kulutuskriittisiäkin ostamaan. Esimerkiksi 10 prosentin alennus Mac-tietokoneista koituisi meille todennäköisesti kohtaloksi, ellen olisi koko päivää töissä emmekä näin voisi yhdessä päättää hankinnastamme.

Minulla on myös pieni ostokrapula pohjalla jo valmiiksi. Menin ostamaan lähes sadalla eurolla samppanjaa juuri, kun olin ostellut viinejä Georgiasta ja todennut, että esimerkiksi sitä tietokonetta varten pitäisi säästää rahaa. Olen haastatellut vertaistovereitani. Aika monella juuri tarve säästää johtaa typeriin hankintoihin. Vaikka samppanja on aina viisauden alku, olisinko minä nyt välttämättä tarvinnut niitä kahta pulloa? Totean kuitenkin - olisin. Sillä Linnanjuhlien tv-vastaanotto suorastaan huutaa samppanjaa ja itse graavattua kalaa. Toinen pullo, ehkäpä se roseempi versio, voisi taas olla kovaa kamaa joulupöydässä.

Ostotarpeitani määrittelee hedonismi, jonka esiinmarssille annan luvan erityisesti silloin, kun on ankeaa, masentavaa ja säästettävä rahaa.

Minulla ei ole nyt ennen töitä aikaa etsiä taustatietoa Black Fridayn alkusoitoista maailmalla, mutta veikkaan, että tämäkin idea on Yhdysvalloista kotoisin, kuten ystävänpäiväkin. Nauroimme eilen mieheni kanssa kaikkia oheispäiviä, joita on liitetty päivistä synkimpään eli Black Fridayhin. Yellow Monday ja Cyber Monday!? Minusta kuvaavampi olisi esimerkiksi Asshole Monday tai Depressive Tuesday.

Sen sijaan musta torstai, musta maanantai ja musta tiistai liittyvät oikeasti maailmaa mullistaneeseen tapahtumaan - Wall Streetin pörssiromahdukseen vuonna 1929. Silloin päättyi iloinen ja vapaamielinen 20-luku ja siirryttiin kohti lama-ajan 30-lukua - joka oli otollinen maaperä hullujen diktaattorien esiinmarssille ja myöhemmin sairaiksi leimattujen aatteiden lopulliselle esiinnousemiselle. Ne, jotka muistavat 80-luvun lopun, voivat ehkä nähdä jotain samaa siinä kulutushysteriassa ja rajussa pudotuksessa kuin Wall Streetin pörssiromahduksessa - pienoiskoossa vain. Ja kuten 30-luvulla, myös 90-luvulla toistui tarve löytää ahdinkoon syyllisiä. Lynkattiin poliitikot, pelättiin uusnatseja, saatananpalvojia, AIDS:ia ja käytiin kuitenkin samaan aikaan topless-baareissa ja turvalliselta tuntuvissa tilkkutäkkikerhoissa. Syntyvyys nousi pahimpana lamavuonna 1993. Silti nykyään rahahuolet toimivat tehokkaana ehkäisyvälineenä.


Black Friday -asiakkaita vai paniikissa säntäileviä ihmisiä New Yorkin pörssin edustalla vuonna 1929? Kuva: Wikipedia


Onko Black Friday vastaisku tälle alitajuiselle ja ehkä realistisellekin pelolle, että musta Wall Streetin viikonloppu tulee vielä toistumaan? Ostammeko hysteerisesti, koska tunnemme elävämme kuin roomalaisissa kulutusjuhlissa? Me kaikki tiedämme, kuinka Rooman imperiumille kävi. Jatkuva tarve laajentua, haalia lisää maita, lähettää yhä enemmän perheellisiä ja perheettömiä miehiä sotimaan johtoportaan näkemysten puolesta vailla mieltä koituivat Rooman kohtaloksi. Imperiumi alkoi rapautua sisältä käsin. Jäljelle jäivät rauniot sekä latinouho, jonka rippeitä oli nähtävissä Mussolinin käytöksessä.

Mitä jää jäljelle maailmasta, joka etenee uuden uskonnon, yhä kiihtyvän kapitalismin kiivaassa tahdissa?


Kuva: Gaudeamus


Ehkä tähän kysymykseen osaa vastata "kapitalismin äiti", juutalaistaustainen, alunperin elokuva-alalla toiminut Ayn Rand, jota esimerkiksi Björn Wahlroos fanittaa. Todella kiinnostava Jussi Jalosen kirjoittama juuri ilmestynyt teos Ayn Rand - Kapitalismin valtiatar olisikin oiva Black Friday -hankinta, vaikka toivonkin, ettei kirjoja myytäisi pilkkahintaan niiden arvon- ja arvostuksenmenetysriskin takia. Täytyy silti ruokatunnilla katsoa, löytyisikö nettikirjakaupoista muutakin "järkevää" ostettavaa.

Mikä on sinun perjantaihankintasi? Mitä tunteita Black Friday herättää?



Kommentit

  1. Black Friday liittyy kaiketi Kiitospäivään, jota vietettiin eilen torstaina Yhdysvalloissa, mutten ole tästä aivan varma. Se, miten Kiitospäivän jälkeisestä päivästä on sitten tullut kulutusjuhlapäivä, en tiedä. Black Friday'nä voi todellakin tehdä hyviä löytöjä, jos on jokin kalliimpi hankita ollut muutekin mielessä. Itse ostin talvitakin, jota olen pidemmän aikaa katsellut, ja tarjous oli sen verran hyvä, etten viitsinyt jättää tilaisuuta käyttämättä. Lisäksi ostin yhden joululahjan, jonka olisin muutenkin ostanut.

    Osallistuin siis itsekin tähän kulutusjuhlaan, enkä koe siitä huonoa omatuntoa, koska ostamani tuotteet olisin ostanut joka tapauksessa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tällaiset ostospäivät helposti houkuttavat ihmisiä ostamaan myös sellaista, jota eivät välttämättä tarvitse. Sitä emme tässä maailman tilassa todellakaan tarvitsisi. Se, mitä kukin sitten oikeasti tarvitsee tai ei tarvitse, onkin monimutkaisempi asia. Tykkäsin myös Suomen WWF:n tämän päivän kampanjasta sulkea WWF:n verkkokauppa kokonaan tältä päivältä vastalauseena Black Friday kulutusjuhlalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta - olinkin aivan unohtanut yhteyden kiitospäivään. Löysin tällaisen artikkelin, jossa taustoitetaan Black Fridayn syntyä 1950-luvulla:

      https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/722972-amerikkalainen-brandon-36-ihmettelee-suomen-black-fridayta-meilla-isoaiti-ehdotti

      Tuo on kyllä kova veto WWF:ltä - tosin ehkä juuri niitä WWF:n palveluja ja tuotteita olisi syytä ostaa toisin kuin Kiina-krääsää :D mutta ele toki on symbolinen. Eilen vietettiinkin myös Älä osta mitään -päivää ja maailmalla myös Fur Free Fridayta. Nämä saivat kyllä todella vähän näkyvyyttä Suomen medioissa. Minä en muuten ostanutkaan eilen kuin salaattia, leipää ja pari stout-olutta :D
      Tarpeeseen ostamisesta ei pidäkään tuntea huonoa omatuntoa. Jos kaikki ostaisivat vain tarpeeseen, olisi maailma ehkä toisenlainen.

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!