Elämänkulkuumme vaikuttaneet ihmiset

Ylen kolumneista löytyy aina tasokkaita, ajatuksia herättäviä kirjoituksia. Yksi hiljattain lukemistani koskee inhimillisyyttä ja avuliaisuutta: ihmisiä, jotka ovat teoillaan vaikuttaneet positiivisesti srilankalaisen, nykyisin Suomen kansalaisen Rajkumar Sadanadesanin elämään. Ensimmäisellä suomalaisella joulupöytään kutsujalla ja poliisilla, joka näki turvapaikanhakijan miehenä - vertaisenaan ihmisenä, on ollut suuri merkitys Rajkumarin elämänkulussa.

Merkityksellisten hetkien arvon ymmärtää joskus vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Tällaisia hetkiä voivat olla esimerkiksi varhaislapsuudessa tai kouluaikoina saadut kokemukset aidolla tavalla kuulluksi tulemisesta. Muistelen lämmöllä ala-asteen opettajaani, joka oli kaukaa viisas, reilu, oikeudenmukainen ja kannustava. En silloin voinut ymmärtää, miten paljon tuo vuosia minua opettanut yksin asuva, toisinaan pullaa meille oppilaille leiponut viisikymppinen (eli todella vanha) naisihminen vaikuttaisi epäsuorasti elämänkulkuuni ja ehkä myös luonteeseeni. 

Opettaja ei epäröinyt nostaa epäkohtia esille, eikä myöskään hävennyt itkemistään toisinaan aika hirveän luokkamme edessä. Luokassa saattoikin tuolloin alkaa kiertää pieni valkoinen nenäliina, joka päätyi lopulta niiskuttavan opettajan käteen. Opettajan, joka istui sillä samalla tuolilla, johon pojat pystyttivät kerran itse savesta muotoilemansa fallossymbolin (tässä oltiin todella taiteen alkujuurilla!). Opettaja itki myös sitä, että vain meidän luokkamme oli kyennyt ylittämään kaikki kauhukuvat, mutta myös yllättämään positiivisesti kerta toisensa jälkeen. Viimeisenä kevätjuhlapäivänä opettaja sanoi, ettei tule koskaan unohtamaan meitä. 

Hän muisti minut muutama vuosi sitten, kun havahduin kadulla opettajan olleen sittenkin aikanaan nuorempi kuin luulin. Opettaja oli yhä elossa, hyväkuntoisena! Hän oli ensimmäinen, joka sanoi minun osaavan kirjoittaa ja oli saamani, minua yhä huvittavan Kynäniekka-palkinnon takana. Ehkä tämän takia kuulen mieheni kutsuvan minua erinäisin niekka-loppuisin termein.

Kun mietin elämääni merkityksellisesti vaikuttaneita ihmisiä, huomaan heidän olevan usein heitä, joihin en ollut jatkuvassa kontaktissa. Yksi heistä oli naapurimme "joulupukki", jolle kirjoitin kirjeen. Toinen oli minut kuvataiteen pariin johdattanut vanha täti, joka oli taiteilija ja sukulaistemme perhetuttu pohjoisessa. Kävin yksin hänen luonaan jo 6-vuotiaana. Söimme Fazerin parhaita, joimme veriappelsiini-Jaffaa ja maalasimme yhdessä. Täti opetti minua tarinoimaan kuvin samalla metodilla kuin television Kylli-täti. Tädin luona tajusin ensimmäisen kerran, että minullakin voisi olla erityisiä lahjoja. Kun myöhemmin iltapäiväkerhon ohjaaja kertoi saman vanhemmilleni, minut laitettiin piirustuskouluun. Se on ainoa minulle tarjottu harrastus, josta olen itse ollut innoissani ja josta on tullut minulle elämänmittainen. Muistelen lämmöllä jo aikoja sitten edesmennyttä tätiä usein myös siksi, että kodistamme löytyy kaksi hänen tekemäänsä maalausta.

Kuvien puu muistuttaa minua elämänpoluista, valinnoista ja myöskin kohtalosta. Jylhä tammi sijaitsee juuri koronan takia konkurssiin hakeutuneen turkulaisen ravintolan Hus Lindmanin pihalla. Sen on todennäköisesti istuttanut Per Kalm jo 1700-luvulla silloiseen uuteen ja hienoon hyötypuutarhaansa. Ihailemme puuta usein ja mietimme, miten monenlaisia ihmiskohtaloita se on saanut elämänsä aikana todistaa.

Yksi niistä on meidän vihkimisemme Kingelinin huvimajassa, joka sijaitsee tammen vieressä. En tiedä, onko ketään muuta paria vihitty tässä 1700-luvun majassa, joka on toiminut aiemmin muun muassa varastorakennuksena ja seinän jäljistä päätellen porvariston lasten jonkinlaisena tikkatauluhuoneena. Ainakin olimme ensimmäiset majassa vihityt ravintolaväen tietämyksen valossa. 

Vasta juuri ennen vihkimistä saimme tietää, että maja sijaitsi mieheni edesmenneiden sukulaisten omistaman tehtaan pihapiirissä Aninkaistenmäessä noin sata vuotta sitten (1970-luvulle asti, jolloin maja siirrettiin nykyiselle paikalleen). Ehkäpä osin tämän taustan takia meille tuli alitajuinen tarve päästä vihille juuri tässä majassa kaikista maailman paikoista. Koristelutkin olivat jo valmiina paikoillaan Jan-Erik Anderssonin taiteilemien metallisten sydänten ja miljöön ansiosta.

Aiempi kertomus liittyy ihmiseen, joka on eniten vaikuttanut aikuiseen elämänkulkuuni. Tämän ihmisen kanssa olen tekemisissä päivittäin. Hän on tietysti parhaillaan aamutakissaan asuntoa ympäri haahuileva mieheni, joka on kannustanut minua ottamaan käyttöön kaiken lapsuuden ja nuoruuden varrella kartuttamani "luovuuspääoman". 

Heräsin puoli seitsemältä aamulla, tottakai (onhan vapaapäivä) ja ryhdyin heti kirjoittamaan käsikirjoitustamme eteenpäin mieheni vielä nukkuessa. Minut valtasi voimakas tunne tajutessani, miten vähän maailmassa on ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa luovan energian tällä tavoin. Minulle on avautunut täysin uusia elämänpolkuja sen ansiosta, että minut on nähty sinä ihmisenä, jonka olemassaolosta en ennen avioliittoamme ollut vielä täysin uskaltanut haaveilla. Lyttääjiä mahtuu elämään niin paljon, että oikeanlaiset tukijat ja nostattajat jäävät helposti yksittäiskappaleiksi. Siksi on aiheellista muistella aika-ajoin heitä, jotka ovat merkittävässä tai jopa ratkaisevassa asemassa elämänpolkumme varrella. 

Ketkä ovat vaikuttaneet eniten omaan elämänkulkuusi?