Kirje joulupukille

Rakas joulupukki,

Viime kirjeestä on jo aikaa. Siksi päätinkin nyt tarttua Torres-härkää sarvista ja kirjoittaa sinulle kirjeen yli 25 vuoden jälkeen. Muistathan sen viimeisimmän, jonka olit lähettänyt epähuomiossa Korvatunturilta naapurimme autotalliin. Pohdin tätä mysteeristä asiaa yhä, sillä muistan pudottaneeni kirjeen omin pikku kätösin oranssiin postisäiliöön ja suuntanumero 99999 Korvatunturi oli varmuudella oikein.

Luulin sinun käyvän meillä joka joulu, mutta se olikin naapurimme, joka kertoi paljastuttuaan olevansa sinun agenttisi. Olen saanut töihin aivan muissa merkeissä muutaman "agenttikirjeen" (kyllä, tämä on totta... )  tarkoituksena innostaa meitä työntekijöitä parempiin suorituksiin. Joka kerta lukiessani sanan "agentti", ajattelen sinua, joulupukki. Ajattelen sinua ja naapuriani, joka erehdyttävästi ja vahvasti eläytyen tuntui olevan juuri sinä.

Olen soittanut sinulle (siis naapurilleni) lukuisat nokkahuilusonaatit ja käyttänyt toisinaan solistina ulvovaa koiraamme. Olen istunut sylissäsi levottomana vain odottamassa, koska pääsen riuhtomaan auki lahjapaketit, joiden sisällön oletin olevan Lasten suuresta joulukuvastosta. Se oli täynnä leluja, joita ympyröimme siskon kanssa kilpaa tietäen, että "vain" muutaman niistä tulisimme saamaan. Yltäkylläisyys, jonka emme ymmärtäneet koskettavan meitä. Sillä aina kavereilla oli enemmän ja tottakai myös kivempia leluja.  Joka joulu kuitenkin äänitimme lasten värikkääseen mininauhuriin kertomuksia, esimerkiksi siitä mitä lahjoja olimme saaneet. Taustalla saattoi kuulua koiran läähätystä, äidin epämääräistä mäkätystä keittiöstä sekä spontaaneja, sinänsä vakavamielisen isäni lauluesityksiä. Vain yhden kasetin olen aikuisiällä löytänyt ennen sen uudelleenhävittämistä.

Rakas naapuriksi paljastunut joulupukki, et ehkä arvaakaan, miten suuri rooli sinulla oli lapsuudessani. Ehkäpä sinua on kiittäminen siitä, että uskon toisinaan aikuisiälläkin ihmeisiin. Kun agentuurisi paljastui ja näin sinut lähes päivittäin kotikadullamme sekä työtehtävissä koulussamme uusin silmin, ymmärsin, millainen joulun ihme kaikessa arkisuudessaan olit. Rakastit lapsia ja he rakastivat sinua samalla hieman peläten.

Koska olin lapsenakin ärsyttävän sinnikäs takiainen, halusin kuulla selityksen erikoisille tapahtumille. Eli sille, miten naapurillani saattoi olla kädessään kirje, jonka pudotin postilaatikkoon luullen sen päätyvän Korvatunturille. Tiedän, etteivät monet luota nykyään Postiin, mutta silloin!?

Naapuri oli ensin paljastuttuaan vihainen minulle ja uhkasi jopa haastaa minut oikeuteen, koska olin mennyt kaverini kanssa levittämään tiedon "joulupukkiagentin" henkilöllisyydestä lähialueen kaikille lapsille. En ehkä silloin tajunnut, että vein naapuriltani monet joulun kolehdit. Onneksi vielä silloin uusia lapsia syntyi tiuhempaan tahtiin, joten moka oli lyhytkestoinen.

Rauhoituttuaan naapuri soitti meille kotiin, vaikka etäisyyttä oli 20 metriä ovelta ovelle. Hän keskusteli asiasta isäni kanssa ja lopulta pyysi minut puhelimeen. Hän halusi pyytää anteeksi ja esitellä minulle autotallinsa sisältöä. Lähdin vilpittömänä loikkimaan naapurin luo, vaikka tuo ehdotus kuulostaisi nykyajassa vanhempien (yli)suojeluun johtavalta järjettömyydeltä.

Autotallissa odotti todellinen joulun ihme. Yksi seinähylly oli täynnä pahvilaatikoita, jotka puolestaan olivat täynnä lasten kirjeitä. Kaikissa niissä oli postiosoite Korvatunturille leimoineen ja postimerkkeineen päivineen. Naapuri oli löytänyt vanhan kirjeeni sinulle, joulupukki. Olin piirtänyt siihen kuvan hiiriperheestä kuusen ympärillä. Olin juuri oppinut kirjoittamaan haparoivin tikkukirjaimin kuvatekstin: HIIREN JOULU.

Naapuri väitti kivenkovaan, että hänelle toimitettiin meidän asuinalueen lasten toivomuskirjeet suoraan Korvatunturilta. Hän yhä kertoi olevansa sinun agenttisi. Nieleskelin kyyneleitä ja lähdin sovinnon jälkeen loikkimaan takaisin kotiin. Joulupukkinaapuri ei enää tullut meille jouluna, sillä isälleni tuli jokin meno aattoiltaisin. Hän olikin sitten saanut lahjasäkin samalla reissulla sinulta, joulupukki. Aina sama juttu, vaikka tiesin jo vallan hyvin, mikä oli totuus. Joulun taika oli hälvennyt, mutta tunnelma oli jäljellä vielä niiden runsaslumisten talvien keskellä vanhassa kotitalossamme.

En ole tähän päivään mennessä selvittänyt, onko joillain alueilla oikeasti olemassa jokin edelleenpostitussysteemi. Olisin halunnut kysyä tätä vieraillesani oikeasti sinun luonasi Rovaniemellä (Korvatunturille ei taida päästäkään) aikuisiällä. Mutta sinulla oli japanilaista tunkua polvillasi enkä muutenkaan olisi kehdannut ottaa esille tätä asiaa. Olenkin päättänyt antaa asian olla. En haluakaan tietää. On tärkeää, että elämässä on ihmeellisiä, jopa taianomaisia asioita, joita ei voi ymmärtää. Luulen, että se on ollut, joulupukki, sinun sanomasi minulle. Paras joululahjani sinulta minulle.

Ymmärrän nyt, miksen päässyt hakemaani taidekouluun...

Suklaakonvehdit olivat selvästi joulujeni keskiössä. 

Koska kuitenkin tämä on kirje sinulle, en halua pettää odotuksiasi. Onhan minun liitettävä kirjeeseen myös perinteinen toivomuslista. En kyllä tiedä, olenko ollut kiltti tänä vuonna. Mutta sen voin sanoa, että tänä vuonna minun ei ole uhattu jäävän ilman lahjoja, jollen ryhdistäydy. Toivomuslistani tulee tässä. Tiedän mieheni lukevan tämän kirjeen, joten ehkä myös saan "agentilta" jonkun näistä lahjoista:

-Todella kiinnostava ja tärkeä Metsä meidän jälkeemme -kirja

-Raija Orasen Manu -kirja

-Villasukkia (kuten aina)

-Juoksureppu

-Silkkinen kauneusunimaski silmille (uskon tämän olevan migreenikohtauksissa huojentava apu - ja ostaako näitä muka muuten kukaan? Kun ostaa yhden, se on pois joulun jälkeisestä tekstiilihävikistä.

-Hyvää ruokaa ja viiniä

Kiitos joulupukki, kiitos ihan kaikesta!


P.S. keräsin noita muovisia Torres-härkiä nukkekotiini karjaksi. Kuulin, että muualla maailmassa näitä härkiä ei enää kiinnitetä Sange de Toro -viiniin, mutta Suomessa lyhytkestoinen härättömyys aiheutti niin suuren kansallisen masennustilan, että herra Torres päätti jatkaa vanhalla härkälinjalla Suomen kohdalla. Toivottavasti yhä joku saa näistä häristä sisältöä ennemmin nukkekotiinsa kuin elämäänsä.
Nukkekotini juomapikarit taas olivat vanhempieni ja sukulaisteni kumoamista Kirsberry-pulloista.

P.P.S. Viimeinen lause, jonka kuulin kymmenisen vuotta sitten samassa lähikahvilassa istuneelta naapuriltani: Onks joulupukkii näkyny? Silmänisku ja hyväntahtoinen naurunremakka sinetöivät yhteiset muistomme. Aika pian tämän jälkeen naapuri asteli ikuiseen joulun ihmemaahan.