Sijoituskuulumisia ennen uutta aaltoa

Uusi korona-aalto lähestyy lähes varmuudella, joten sijoittamisen noin puoli vuotta sitten aloittaneena mietin oitis, miten se vaikuttaa kolikkosalkkuuni ja investointiaikeisiini. Luin juuri Inssin osingot - sijoitusblogia, joten innostun nyt itsekin avaamaan vaivaista kukkaroani. Kuinka korona on vaikuttanut sijoituksiini? Tai tuuri?

Kuulun tosiaan siihen valtavaan joukkoon, joka ryhtyi sijoittamaan helmikuussa 2020, jolloin Nordnetillä oli hyvä tarjous osakesäästötilin avaamiselle ja osakkeiden shoppailemiselle. En onneksi ehtinyt ostaa kuin muutamaa yhtiötä ennen historiallista syöksylaskua eli pörssiromahdusta, jonka jälkeen kiiruhdinkin välittömästi levittelemään pesetojani pitkin osakekyliä. Olisi pitänyt ostaa silloin vielä enemmän, mutten uskaltanut aloittaa liian suurella rytinällä silloisessa (ja nykyisessä?) maailmanajassa.


Synkät pilvet varjostavat sijoitusmaailmaa ja Ruissalon Saaronniemen kärkeä. Kun maailma näyttää tältä, ihmiset kaikkoavat. En ole koskaan käynyt yhtä autiossa Ruissalossa! 


Jälkiviisaana voin kuitenkin nyt hyräillä tyytyväisenä, että näihin ensimmäisiin investointeihini kuuluivat eläintalo Musti ja kiuaskeidas Harvia, joista molemmat ovat nostaneet arvoaan merkittävästi. Myin molemmat hetki sitten pois, mutta tankkasin Mustia sittenkin uudelleen uuden pienen notkahduksen aikana (vaikka jännittääkin, kuinka monella into lemmikkeihin lopahtaa syksyn tullen).

Tankannut olen myös Marimekon kohdalla pitkin kevättä ja kesää myymättä kertaakaan, sillä ostin osakkeita ensin liian kalliilla. Lisäostoilla sain kuitenkin osakkeen keskiarvohinnan alenemaan, ja nyt Marimekkokin on muuttunut arvoltaan salkkuni ehkä isoimmasta miinuksesta isoimmaksi plussaksi. Marimekolla on myös iskuvoimansa osoittanut osaava johto, jota tarvitaan juuri nyt erityisesti kaikilla aloilla, mutta tottakai koronasta kärsivässä muotimaailmassa.

Niin, missä viipyvät muoti- ja tavaratalo Stockmannin todelliset pelastusuutiset? Stockakin olisi pitänyt myydä pois silloin, kun osakkeideni arvo oli hetken perjantain ajan käsittämättömät +88%. Kyse oli kuitennin karkkirahasta, sillä en uskaltanut investoida Stockmanniin paljon. Jätin rahat odottelemaan ahneena vielä suurempaa voittoa, ja sitten tulikin uusi lasku. Olisin voinut ostaa nyt lisää Stockaa myynnin jälkeen, mutta sen sijaan katselen laimeaa karkkirahaa, joka kuitenkin on yhä plussaa eikä syötyä.

Parhaiten salkussani ovat tuottaneet niin sanotut First North -yhtiöt, joista tein pienen tilin Loudspringin kaupoilla. Se on sijoitusyhtiö, joka investoi vastuullisiin sijoituskohteisiin. Sattumalta näihin kuuluu kasvomaskiyhtiö Eagle. Lisäksi myin Fodelian "sipsiosakkeet", tai siis yritin myydä. Joku osti minulta vain yhden osakkeen!? Tämän takia jouduin kuitenkin maksamaan välityspalkkion. Muut voitolliset osakkeet kääntyivätkin laskuun heti seuraavana päivänä. Lannistuin ja kirosin tuon yhden osakkeen ostajan, mutta eihän sitä tiedä, jos jäljelle jääneet osakkeet ovat monen vuoden päästä arvoltaan paljon suuremmat.


Puunhalaajana en ole voinut ostaa metsäyhtiöitä, vaikka Ahlström&Munksjö voidaan laskea sellaiseksi, heh! Olen pitänyt moottorisahaa kädessäni ja osaan alkeet metsän luonnonvarojen inventoinnista, mutta käyn mieluummin metsässä puhtaasti nautinnon takia. 


Sitten niistä kasvavista suomalaisista pikkuyrityksistä suuriin ja mahtaviin amerikkalaisiin räjähdyskasvuyrityksiin. Hyytävin mokani ikinä oli myydä sähköautovalmistaja Teslan osakkeet liian varhaisessa vaiheessa pois. Olin päättänyt, että myyn ne arvon lähennellessä 1000 dollaria per osake ja näin tein. Ostin siis osakkeita, kun ne romahtivat koronan myötä. Muuten en olisi mitenkään pystynyt hyppäämään Teslan kyytiin. Ja tittidii, Teslan arvohan nousi kesällä räjähdysmäisesti kuin kuuraketti - yhden osakkeen arvo oli hiljattain jo 2100 dollaria!!! Jos olisin myynyt osakkeet vasta nyt, olisin voinut jäädä vaikka kahden kuukauden palkkattomalle kirjoituslomalle.

Mutta jälkiviisaus on paras viisaus. Uskoin analyytikkojen puheisiin Tesla-kuplasta, joka tulisi aivan kohta puhkeamaan. En uskonut, että jonkun osakkeen arvo voisi nousta jopa 7000 dollariin, kuten Teslan kohdalla on vaaleanpunaisin silmälasein haaveiltu. Eihän osakkeen arvossa ole mitään järkeä. Se perustuu mielikuviin ja ilmeisesti myös avaruushulluteen, onhan yhtiö laajentanut toimintaansa merkittävästi avaruusmatkailun kehittämisen puolelle.

Tässä onkin yksi väkisin keksitty lohduttava syy, miksi luovuin Tesloista. En halua tukea avaruusleikkejä, enkä myöskään arvosta Elon Muskin tapaa öykkäröidä firmansa keulakuvana. On hän varmasti nero, kuten jossain kirjoitettiin, mutta keikkuva vene valtavilla riskeillä uppoaa  todennäköisemmin kuin vaikkapa mielikuvissani aina vakaa ja ikuinen Viking Line, joka minulla taitaa edelleen olla jopa euron verran plussalla!


Risteily- ja rahtialuksia voi bongata jatkuvasti Ruissalosta käsin. Ennen laivoissa riitti vilkuttajia, mutta nyt kaikki vähäiset matkustajat taitavat katsoa hytissä tv:tä. Tai bilettää ilman turvavälejä ja suojamaskeja? 


Kuten huomaatte, sijoitusfilosofiani ei ole kummoinen. Sitä ei ole. Ostelen, pidän ja myyn vain mitä intuitiivisesti huvittaa! En silti pidä itseäni ihan huonona aloittelijana, joka vain ryhtyi sijoittamaan ilman asioiden opiskelua. 

Sillä jossain olen onnistunut Tesla-masennuksesta toivuttuani. Olen kerännyt helmi-maaliskuun jälkeen noin 1000 euroa voittoa, josta vähän yli puolet on otettu irti osakkeista. Sijoittaja Merja Mähkä puhuu uusiin ostoihin käytettävästä irtaimesta varallisuudesta taistelukassana. Sitä on nyt tuon verran plus tietenkin se rahallinen arvo, jota myymistäni osakkeista olen alunperin maksanut. Lisäksi on vielä rahastojen plussa, noin 600 euroa tällä hetkellä. Pohdinkin nyt, myynkö vai jätänkö ne rauhassa odottamaan kasvua, vaikka se tapahtuisikin vasta uuden koronaromahduksen ja laman jälkimainingeissa. 

En kuitenkaan aio ostaa nyt mitään uutta, (paitsi korkeintaan sängyn, johon saakin menemään kiitettävästi rahaa). Uskon, että osakkeet tulevat vielä halpenemaan syksyn mittaan ja toinen korona-aalto on jo todellisuutta. Samanlaista romahdusta tuskin tulee kuin aiemmin, mutta huomaan jotenkin odottavani uusia karhumarkkinoita. Silti voi olla järkevää investoida myös koko ajan vakaasti nouseviin osakkeisiin.

Paitsi Teslaan, joka nyt ei ole vakaata nähnytkään. Ei ainakaan silloin, kun minä sitä omistin. Nyt huomasin kuitenkin, että Teslan osakkeen arvoa on tarkoituksella laskettu radikaalisti kuten myös Applen. Tavallisella pulliaisella voi olla taas pieni mahdollisuus päästä osingolle, mutta Applea omistan jo rahaston kautta. Rahastot tuntuvat tässä maailmanajassa turvallisemmilta, mutta voittoahan niistä ei saa yhtä railakkaasti kuin osakkeista. Ei ainakaan tällä omalla lyhytjänteisyydelläni. 

Jos osakkeiden ja rahastojen kurssiheilahtelujen takia alkaa menettää yöunensa, silloin on ottanut liian suuren riskin. Minulla Teslojen arvo oli muistaakseni kolmannes salkustani, joten siinä on aika iso raha mahdolliseksi menetettäväksi. Toki nyt olisi voittoihin voinut lisätä jopa monta tuhatta euroa nykyisen yhden päälle, mutta tällaista elämä on. Ei kannata jäädä surkuttelemaan menetettyjä mahdollisuuksia. Päätökset on tehty sen hetkisessä maailmanajassa. Historiankirjoituskin olisi hyvin erilainen, jos päättäjillä olisi aina ollut kristallipallo kädessään.


Omistamalla Marimekkoa voi aina uskotella itselleen, että laukun tai raitapaidan ostaminen on järkevä kannatusteko, jonka tuotto ropisee omaan kukkaroon. 


Jään nyt rauhassa odottamaan tiettyjen yhtiöiden kasvua. Marimekosta tuskin luovun, en myöskään Keskosta, Ahlströmistä tai Beyond Meatista. Sijoitussydämeni sykkii myös Lassila&Tikanojalle ja Tikkurilalle, vaikka verannan maalasinkin Uulan ja Virtasen perinnemaaleilla.

Tälle osakesäästötilille, jolle osakkeeni ostan, saa tallettaa maksimissaan 50 000 euroa. En aio enää lisätä rahavaroja tilille (jonka saldo siis on todellakin huomattavasti lähempänä nollaa kuin maksimia!), ainoastaan sijoittaa saamani voitot uudelleen. Minulla on nyt todella kunnianhimoinen tavoite: että tuo 50 000 euroa olisi lähes täynnä siinä kohtaa, kun alan suunnitella varhaistettua vapauseläkkeelle jäämistä. Tähän menee siis vielä parikymmentä vuotta! En kuitenkaan pidä tavoitettani täysin mahdottomana.

Etenkin hymyilyttää sitten, kun otan nuo kuvitteelliset rahat käyttöön ja maksan voitoista 30 prosentin verosiivun. Rikastuminen on kallista, sanoi eräs äärimmäisen pihi tuntemani rahakas ihminen. Mutta köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa - ostetaan siis tulevaisuudessakin arvoyhtiöitä!




Kommentit

  1. Mielenkiintoisia osakkeita olet hankkinut. Itsekin innoistuin keväällä ostamaan hieman lisää osakkeita salkkuuni, mutta taisin olla liian varovainen, kun mitään kovin isoja arvonnousuja ei ole näkynyt. Toisaalta ei ole tarvinnut menettää yöunia. Itsekin ole miettinyt, että Marimekon tuotteiden ostaminen kannattaa, koska ostan myös kyseistä firmaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosiaan mielenkiinnon pohjalta olen osakkeita shoppaillut, enkä aina järkevyys edellä. Mutta luulemani hutitkin ovat ennen pitkää sitten nousseet, tällä valtavalla puolen vuoden kokemuksella :D

      Marimekko oli muistaakseni Nordnetin suosituimpia osakkeita naissijoittajien keskuudessa. Ilmankos käy alepäivillä kuhina ja sormi tutisee verkkokaupan ostoliipaisimella :D

      Kyllä yöunet ovat todellakin muutaman ohitetun osakekaupan arvoiset :)

      Poista
  2. Olen sijoittanut kymmenisen vuotta rahastoihin ja kokenut sen helppona. En jaksa seurata taloutta tarkasti ja joku muu tekee puolestani hajautuksen. Mieheni on sijoittanut saman aikaa indeksirahastoon. Aika samanlaisissa tuotoissa ollaan.
    Toivottavasti nuo säästöt ovat jossain vaiheessa meille mukava lisä eläkkeeseen, mutta ei niillä mitään kovin isoja juttuja makseta tai tehdä. Mutta tuolla lailla kuukausittain säästäminen on helppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän kuukausittaiseen säästämiseen minäkin olen pyrkinyt, mutta tällä hetkellä yritän löytää jonkun vähempikuluisen, mutta tietenkin tuottavan rahaston. Muuten olen laittanut rahoja rahastoihin fiiliksen mukaan, mikä ei ehkä ole järkevin tapa säästää. Rahastoissa on kyllä se hyvä puoli, että joku muu hoitaa kaiken sijoittelun eikä tarvitse seurata itse. Nyt on pakko käydä lähes joka päivä katsomassa sijoitukset, ettei mene jokin tärkeä nousupiikki ohi.
      Varmasti hyödytte tuolla aikavälillä säästämisestä! Eläkkeet harvoin riittävät samaan elintasoon kuin työssäkäyvällä, joten säästäminen on kyllä todella järkevää.

      Poista
  3. Poimin oleellisen, eli mahdollinen tuleva sänkyostos kiinnostaa! :D Itsekin pitäisi jossain vaiheessa hommata uusi sänky, mutta en tiedä mistä, joten kaikenlaiset kokemukset kiinnostavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sänkyhän todella on elämän kannalta oleellisimpia asioita :D Jos etsit ns. normaalia vanhan ajan sänkyä, niin voin kertoa, ettei sellaisia enää ole. On vain kehon lämmön sun muun mittarin mukaan muotoutuvia selän kipeyttäjiä, lonkan painajia ja muita painajaisia, joilla on nelinumeroinen hinta ja jotka on tehty vähintään satakiloisille. Onnea etsintään! T: neljäs kerta toden sanoo kymmenen vuoden sisällä?

      Poista
    2. Haha, juuri näin! :D Kiitos, ja onnea myös sinulle!

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!