Tekoäly - rakastettuni: parisuhde algoritmien kanssa on nykyajan orjuutta

Tämä aihe on muhinut pitkään luonnoksissani, siitä Bloggerin omistama Googlekin on toki ollut tietoinen. Todennäköisesti Instagramin omistaja Facebook tietää myös, millaisia hetkiä arjen riemuvoittoja tavoitteleva elämäni sisältää, vaikken käytä Facebook-tiliäni enää juuri ollenkaan. Alustalla ei ole väliä, kun lopputulos on kuitenkin sama.

Mistä on kyse, kun yhä useammat häipyvät somesta ja alkavat suojata selustansa tietoja keräävältä isoveljeltä? Kyse on asiasta, josta moni on edelleen onnellisen tietämätön - tai haluaa olla. Tekoäly ja siihen kuuluvat algoritmit ovat alkaneet määrittää pelottavalla tavalla elämäämme. 

Tästä erinomaisena esimerkkinä toimii eilen katsomamme elokuva Her, jota tähdittää aina loistavan roolisuorituksen tekevä Joaquin Phoenix. Olisimme keskustelleet elokuvan annista pidempäänkin, ellemme olisi sen jälkeen jo pilkkineet sohvalla. Muistan kuitenkin maininneeni keskeisen ajatuksen, jonka elokuva herätti: haemme elämäämme täytettä maailmasta, joka on ontto. Elokuvan aihepiiri pyörii ihmisen ja käyttöjärjestelmän välisen suhteen ympärillä. Sen, että kuvittelemme olevamme tekniikan isäntiä, vaikka todellisuudessa olemme sen säälittäviä orjia. 

Osittain somea varten otettu kuva, jossa pidän havainnollistavasti älypuhelinta lähellä naamatauluani seurustellen varjoni kanssa. 

Samaan aikaan, kun turvaudumme yhä enemmän älypuhelimen, kosketusnäytön ja korvanappien antiin, olemme alkaneet pelätä algoritmien liiallista mahtia. Sana algoritmi on matemaattinen käsite, joka selitetään Wikipediassa seuraavasti: 

Algoritmi on yksityiskohtainen kuvaus tai ohje siitä, miten tehtävä tai prosessi suoritetaan; jota seuraamalla voidaan ratkaista tietty ongelma.[J.G. Brookshearin määritelmän mukaan algoritmi koostuu järjestyksessä olevista, yksiselitteisistä toiminnoista jotka voidaan suorittaa ja jotka määrittelevät lopputulokseen johtavan prosessin.

Somejättiläiset ja hakukoneet ovat luoneet tehokkaat, koukuttavuutta luovat algoritmit sen perusteella, mistä me heidän tarjoamillaan alustoilla keskustelemme, mitä hakusanoja käytämme ja kuinka reagoimme ärsyketulvaan. Kaiken kirjoittamamme ja kuvaamamme perusteella meidän oletetaan haluavan lisää samanlaista sisältöä, jolloin sitä meille myös tarjotaan. Samaan aikaan algoritmit tunnistavat, milloin niiden mahtia kritisoidaan. Olen huomannut tämän hyvin kirjoittaessani Facebookin tai Instagramin toimintaa kyseenalaistavaa sisältöä. 

Viime vuonna katsoin dokumentin Ei sosiaaliselle medialle - Vägra sociala medier, jonka antia analysoin Facebookissa. Huomasin, että sen näkyvyys kaverieni uutisvirrassa oli huomattavasti alhaisempi kuin vaikkapa kukkakuvan, puhumattakaan jostain illanviettokuvasta, jollaisia nyt ei ole aikoihin ollutkaan. Tietenkään moni somen käyttäjä ei ole kiinnostunut "ankeista" aiheista, jolloin tykkäyksiä ei satele senkään takia. Osa ei myöskään ehkä halua myöntää itselleen olevansa koukuttunut someen, joka on kaikkea muuta kuin turvallinen. 

Mikä maailmassa on enää turvallista? Pohdin tätä kalkkunan värisenä piknikillä Puolustusvoimien entisellä strategisesti merkittävällä alueella. Toisen maailmansodan aikaan olisin istunut hyvin turvattomalla paikalla, mutta nyt kannamme suurinta uhkaa itse mukanamme. Luonnollisesti olen suojannut kaikki tietoni ja estänyt ihan kaiken mitä ihminen voi! 

Samaan aikaan osa someen koukuttuneista ihmisistä haluavat yhtäkkiä pois parrasvaloista. Syy illuusioestradin tyhjenemiselle on myös tietoturva. Jokainen sanamme Googlessa tai somessa tallentuu jonnekin ja kertoo meistä jotain, vaikka olisimme näennäissuojanneet tilimme. Usein vasta vakavat puutteet siinä saavat meidät ymmärtämään, että somepalveluiden omistajien tavoitteena on kannattava liiketoiminta, johon kuuluu tekoälypankin jatkuva kasvattaminen. Tämä on merkittävä syy, miksen ole liittynyt Geniin tai vastaavaan ja tehnyt jo DNA-testiä. Olen siihen liian neuroottinen, en halua antaa DNA-tietojani isoveljelle. 

Kopioin tähän tekstiäni suoraan Facebookista, mutten näemmä pysty tekemään "copy pastea". Toisaalta hyvä, vaikeampi kopioida muiden tekstejä muka omissa nimissä. Mutta minä ihan oikeasti olin lainaamassa omaa tekstiäni, heh! Minun täytyy ottaa kuvakaappaus asiastani ja näpyttää se sitten osittain tähän alle: 

"... Kaikki someen julkaisemat tietomme käytetään sellaisenaan tekoälyn kehittämiseen. Tekoälyä tarvitaan esimerkiksi keinoseurustelukumppanien tunneälyä jäljittelemään tai itseohjautuvien autojen ohjelmoimiseen. Olemme luomassa koneiden maailmaa, jossa me kaikki somettajat toimimme ehtymättömänä koekaniinireservinä. Pahimmat tulevaisuusskenaariot ovat huolestuttavia, sillä ihminen voi myös luoda tekoälyllisen hirviön. Vaikka ihminen on aina halunnut leikkiä jumalaa, nyt on siirrytty pelottavimmalle tasolle. 

Silti ajatuskin somesta luopumisesta ahdistaa monia. Miten käy esimerkiksi työmahdollisuuksien ja näkyvyyden, jos sellaista tarvitaan oman ammatin suhteen? Dopamiiniryöpyn voi onneksi saada monesta muustakin lähteestä kuin tykkäyksien määrästä, mutta emmehän ole valmiita luopumaan kovin helposti myöskään suklaasta, tupakasta, alkoholista ja muista koukuttavista arjen ulospääsyistä. 

En tiedä, miten käy oman sometulevaisuuteni, mutta onhan tämä mestarillinen aikavaras sen sallitun tietovarkauden lisäksi. --- Niskajumi todistaa, että minustakin on tullut puhelin kädessä möllöttävä elollinen, mutta jähmettynyt alamainen. Olemme itse luoneet järjestelmän, jonka annamme hallita meitä. Jos ei ajattele asiaa, pääsee helpoimmalla. Legendaarinen "Ajattelen, siis olen", on toisin päin "En ajattele, lakkaan siis olemasta". Facebook kysyy aina: mitä ajattelet tai miltä sinusta tuntuu juuri nyt? Olenko enää olemassa, jollen ajattele, kerro, jaa tai kuvaa somessa?"

Tämän julkaisun jälkeen ei mennyt kauan, kun liityin blogini kanssa Instagramiin. Olen ollut siellä kohta vuoden. Huomaan, millainen formaatti perustuu vielä koukuttavampiin algoritmeihin kuin Facebook. Instagramista olen kirjoittanut aiemminkin, mutta sanonpahan vielä seuraavaa: monen luovan alan ammattilaisen ongelma on nykyään se, että tarvittavaa näkyvyyttä on vaikea saada ilman IG-tiliä. Käsittääkseni jopa kustantajat voivat kehottaa kirjailijanalun luomaan IG-tilin, jotta kirjoille saataisin paras mahdollinen näkyvyys eli myynti. Kustantajat myös lähettävät kirjoja luettavakasi "kirjagrammaajille", jotka ovat kaikessa laatua tuottavissa sisällöissään myös ilmaisia mainostajia. Instagram perustuu nimensä mukaan instant-mainostamiseen - muka omien juttujen, mutta #hashtagit liittävät kaiken sisällön osaksi ketjuja, joiden toisessa päässä on palvelun tai tuotteen tarjoaja. Ketjujen luojat ovat ilmaista mainoskarjaa tapettifirmoille, kukkakeitaille, ravintoloille, autovalmistajille, sijoitusideoille ja niin edelleen. Me kaikki somen käyttäjät olemme luuri kädessä käveleviä mainoksia, josta avauduin myös tässä kaupallisia yhteistöitä kritisoivassa postauksessani.

Minä en ole kirjoittajana nimelläni Instagramissa, kuten en ole täälläkään. Haluan säilyttää jonkinlaisen yksityisyyden, mutta minulla on silti samaan aikaan olemassa someverkosto, jos vaikka joskus  opukseni ilmestyisi ja haluaisin asiaa itse rummuttaa. Monet kirjailijat elävät somen ulkopuolella, mutta suuri osa heistä on luonut maineensa jo aikana ennen somea. Eivät kuitenkaan kaikki. En esimerkiksi löydä Finlandia-kirjailija Anni Kytömäeltä IG-tiliä, vaikka häneen liittyviä julkaisuja toki löytyy hashtagilla satoja. 

Tästäkin baanasta oli otettava kuva, mutten muistaakseni laittanut sitä someen. Yleensä en kulje ulkona kännykän kanssa, vaikka toisaalta nimenomaan turvallisuussyistä ehkä pitäisi. 

Tietyllä tavalla kaipaan sometonta aikaa. Sitä aikaa, jolloin netin käyttö oli lähinnä kuriositeetti tulevaisuuteen tähystävällä ATK-tunnilla. Minä olen tuota opetusta saanut jo pakollisena, kun taas itseäni hieman vanhemman mieheni kouluaikoina aine ilmestyi valinnaisena reserviin. Tällöin ei ollut somesta tietoakaan. Se, että nykyään emme käyttäisi tietokoneita tai olisi diginatiiveja eri somealustoissa, tuntuisi omituiselta jopa näin keski-iän haamurajan ylittäneenä. 

Tietokoneiden hyödyt tunnemme kaikki, mutta myös algoritmit ovat kaiken niihin kohdistuneen haukunnan ohella hyödyllisiä. Esimerkiksi ne tuovat lahjakkaat ihmiset sinivaloneniemme eteen löydettäviksi yhtä aikaa brasilialaisten silikonisivustojen lisäksi. Kun olet löytänyt samanhenkisiä ihmisiä, jotka pitävät saman tyylisiä tai eri tavalla kiinnostavia tilejä, päästään tekoälyn suomalle rakastettu-tasolle. Monien IG-seuraajien ja -seurattavien kanssa on kiva keskustella myös yksityisviestein. Syntyy läheinen verkosto ihmisten kanssa, joita et ole välttämättä koskaan nähnyt, mutta jotka ovat yhtä oikeita ihmisiä kuin sinä tämän teksin lukijakin. Formaatti, jonka välityksellä keskustelemme, on vain Instagramin tai Facebookin tapauksessa somealusta, joka tallentaa kaiken sosiaalisen kanssakäymisemme tekoälyn kehittämistä ja liiketoimintaansa varten, johon mainostilan myyminenkin kuuluu. 

Korona-ajan kotikahvila ryppyisellä, mutta toimivalla liinalla ja tarjoilulla. 

Ennen käytiin yksityisesti kahvilla tai juoruttiin lankapuhelimessa. Kukaan ulkopuolinen ei halunnut meiltä muuta kuin maksun kahvia vastaan tai puhelinfirma maksusuorituksen laskusta. Kukaan ei tallentanut mitään minnekään, vain ystävykset omiin verkkokalvoihinsa ja muisteihinsa. Sillä ennen ei otettu edes valokuvia kahvihetkistä, korsista ja kirjoista tai itsestä aurinkoisessa jokirannassa ilman merkittävää syytä. Tavallinen arkielämä sisälsi harvoin niitä, ja jos sisälsi, kameran filmirullassa oli kuitenkin jäljellä vain yksi kuvausmahdollisuus. Edes digikamera-aikana kuvia ei otettu yhtä paljon kuin nyt someaikana, sillä nykyään kuvaamme somea varten, emme vain omaksi iloksemme. Nykyisin oma ilomme on hyvin usein yhtä kuin jaettu ilo sekä reagointien määrä. 

Veikkaan, että täydellisesti tunteva ja ajatteleva ihminen on jo luotu. Sillä ei ole vielä ääriviivoja, mutta kovalevyjen uumenissa tuo ihminen on täydellisempi kuin yksikään meistä. Kun yksinäisille ihmisille aletaan tulevaisuudessa tarjota yhä enemmän tekoälyllisiä seurustelukumppaneita, onko tavalliselle ihmiselle enää sijaa? Olemme luoneet maailman, jossa voimme muokata todellisuuden itsemme näköisiksi. 

Eli keiden? Keitä me olemme? kysyttiin yhdessä Teams-valmennuksessa, joka jäi suorastaan eeppisenä soimaan päähäni. Koin myös tämän psykologin vetämän valmennuksen jotenkin tekoälyllisenä kokemuksena, joka kertoi surullisella tavalla myös siitä, mitä someaika on saanut aikaan. Elämäntapavalmennuksia ei tarvittaisi näin paljon ilman somea, eikä niille olisi ilman somea myöskään yhtä suurta kysyntää. Mitä enemmän taustalla luodaan keinotodellisuutta, sitä enemmän me Telluksen tallaajat alamme elää ja tavoitella algoritmien mukaista elämää. 

Nyt kuitenkin sisäiset algoritmini määräävät minut pois tietokoneelta ja somesta, sillä vain kolme asiaa on niitä tehokkaampi: nälkä, vessahätä ja unen tarve. Eli perustarpeemme. Some ei voi olla neljäs perustarve, mutta jo katukuva osoittaa niin käyneen. Kiitollisena nälälle julkaisen tämän toivottavasti ajatuksia herättävän kirjoituksen, johon vastaanotan mieluusti kommentteja. 

Hallitsevatko algoritmit omaa elämääsi? Mitä ajatuksia somen ja hakukoneiden tietoturva herättää?

P.S. Onneksi algoritmit eivät osu aina kohdilleen, IG-feedini mukaan ei useinkaan. Koska olen poistanut tai kieltänyt kaiken mahdollisen tiedonkeruun luuristani, saan mainoksia ties mistä profiloimattomasta ympäri Suomea. Vain töissä (Koronavilkku) ja metsässä pidän puhelimen paikkatietoja päällä, joten tällöin puhelimeeni ilmestyy mainoksia näiden sijaintien lähialuiden palveluista. Olisiko Doro-eläkeläispuhelin vastaus rukouksiini?