Kymppikuvia eli satunnaiset 10 kuvaa (& marinaa)

Entisaikaan vielä kehitettiin kymppikuvat. Ei mennä tähän nostalgisointiin. En tiedä oliko siinä lopulta mitään gloriaa, että puolituttu valokuvaamon myyjä näkee henkilökohtaisen elämäsi käänteet. Nyt lataamme ne vapaaehtoisesti nettiin ikuisesti nähtäväksi. No, sieluni on jo turta. 

Niin on luurinikin. Herätystoiminto ei enää toimi kuten pitäisi ja kuvagalleria näyttää harmaita neliöitä kuvien tilalla (en tiedä liittyykö jouluinen jäälle putoaminen asiaan). Niinpä päätin nyt toteuttaa blogiin tällaisen täysin sattumanvaraisen otannan kuvista. Ihmeen seesteinen kokonaisuus sieltä tupsahti. Elämänihän näyttää varsin zeniltä niiden perusteella. Kaikkea muuta. Mutta pidemmittä puheitta katsotaan, mitä luuri ammensi (osallistuin juuri Elisa -kirjapalvelun kyselyyn, jotta voisin voittaa huhtikuussa 800 euron uuden puhelimen. Pitäkää peukkuja).  

Kuva-arvoitus. Miten mahtavaa, että juuri tämä kuva valikoitui ekaksi! Mitä erikoista huomaatte kuvassa?

Miten ihana muisto kesästä. Sormustinkukkaa käytettiin joskus sydänlääkkeenä, mutta nykyisin ei kannata. Kasvi on varsin kaunis ja myrkyllinen. Piha puskee perinneperennaa, joskin tämä on edelliskesältä. Viime kesänä ei moni vanha laji tullut pintaan. Maksaruoho ihme kyllä tuli, toisin kuin monilla kuulemma. Luonto voittaa aina ihmisen. 

Tämän kuvan olen ottanut ilman muuta siksi, että olen siivonnut pöydän ja valo tulee kauniisti sisään. Riihimäen maljassa on nyt tarjousleipää ja siinä oli vielä eilen viimeinen Tarocco-veriappelsiini, jonka sisältä luikerteli ulos pieniä valkoisia matoja. Kiljuin, koska olin jo syönyt puolet. Appelsiini näytti aivan priimalta päälle päin. 

Tämäkin kuva on jostain kolmen vuoden takaa, kenties. Tallustin silti juuri eilen tällä samaisella kalliolla, joka oli hauraan lumen peittämä. Minulla oli korot ja pidin toimintaani järkevänä. Toisaalta odotan kesää, toisaalta en. En haluaisi ajan katoavan, se on jo kadonnut liikaa. 

Nyt en ihme kyllä ole aivan varma, mistä tämä mysteerinen juoksutossukuva on otettu. Veikkaisin Paaskunnanpuistoa, josta aloitettu blogijuttu on myös parin vuoden takainen (ei siis julkaistu). Löysin sieltä jänniä merkkejä kalliolta, olisiko ollut jopa hannunvaakuna tai kruunu. Ei mitenkään ihmeellistä, kulkihan läheltä jo Kaarle Kustaan käyttämä tie. Olen yrittänyt löytää kaiverruksia uudelleen tuloksetta. Mietin nyt, näinkö vain unta. Juoksemassa en ole käynyt aikoihin, sillä olen sairastellut ikävästi koko talven. Toivon, että viikonloppuna pääsisin. 

Ai että, yhden lempitaiteilijani Jan-Erik Anderssonin tekemä "leikkisilta". Arvaako joku, missä päin Turkua tämä sijaitsee? Monelle tämä on aivan vieras alue. Lapiolla halutaan ilman muuta viitata työntekoon. On tämä aika lähellä tällaista Turun innovatiivista Arbeit Macht Frei -keidasta. Vieressä on myös toinen silta, jossa on sydämet. Saman tapaiset kuin Kingelinin huvimajan vieressä Per Kalmin tammen kupeessa, Sibeliusmuseon juurella. 

Ah, yksi ruokakuvakin! Sangen osuva, sillä Cafe Qwenselin kirsikkapiiras on jotain taivaallista. Yksin sen takia kannattaa Turkuun matkustaa. Kuparipannusta kaadettu kahvi sen sijaan on makuuni liian vaaleaa ja laimeaa, siksi käyn aika harvoin täällä sinänsä upeassa 1700-luvun miljöössä. Harvinainen säästynyt umpipiha. Olisiko toinen ja taustaltaan vielä vanhempi Maarian pappilan pihapiiri? Oli myös Paaskunnan torppa, mutta sehän tuhoutui pitkälti tulipalossa 90-luvulla. Sangen ihmeellistä. 

Kappas!! Suosikkini puhelintolppa hirsutismilla! Ruskan jälkeen, kun lehdet ovat pudonneet, jäljelle jäävät vain tolpan "karvat". Olen usein nauranut ja kuvannut tätä lenkillä. Tämäkin on varsin ajankohtainen kuva, sillä puhelintolppia kaadetaan kovaa tahtia, tilalle tulee led-valot. Iso osa kulttuurihistoriaa ja tiettyä ulkoasua miljööstä häviää. Käsittääkseni osa tolpista jää kuitenkin pystyyn, Tämä oli ainakin vielä hiljattain pystyssä, toivottavasti jatkossakin!

Harvinaista. Yleensä en ota kuvia autiotaloista, sillä seikkailen niillä usein lenkillä vailla luuria. Ei kyllä kovin järkevää. Tämä on kuitenkin otettu autolla ohi ajaessa, kyse on Paimiossa sijaitsevasta vanhasta rakennuksesta, joka toimi vissiin jonain laitoksena vielä 1990-luvulla. Ilmeisesti se oli homeessa. Muuten olisi varsin katalaa jättää tällainen jugend-helmi mätänemään. Ja homehan ei tule ilman vääriä korjauksia. 

Joulun aikaan kiersin jopa neljällä eri hautausmaalla. Tuntui erityisen traagiselta, kun tiesi vastikään tuhopoltetun Rautjärven kirkon kohtalon. Sairas ihminen asialla. Mietin myös, saattoiko sillä vanhalla miehellä olla hoitamaton alzheimer. Silloinhan ihminen saa kaikenlaisia harhakuvitelmia, esimerkiksi siitä, että muilla on jokin salaliitto. Tämä voisi selittää järkyttävää ratkaisua sulkea ihmiset kirkkoon sisään. Onneksi he pääsivät ulos. Turussa taas syttyi tuliroihu, kun kynttilöitä oli liikaa pienellä alueella. Valitettavasti näen tämänkin näyn ekopainajaisena miltei enemmän kuin kauniina. Jätin itse vain uusiokäytettävät lasilyhdyt haudoille. 

Tällainen kymmenen kuvan sarja tuli. Hajanaista silppua, ehkä kuitenkin jokin tarve ikuistaa hetki sitoo nämä yhteen. 

Miesflunssassa ei saisi kirjoittaa, tulee liian negatiivista tunnetta rivien väliin. Mutta ehkä silloin kuorma myös helpottaa. Oikeastaan olen jo parantunut, mutta ankea alakulo on jäänyt vaikuttamaan. Mietin, kannattaisiko minun tehdä iltakävely Heselle, kun en parempaakaan keksi. Lämmittää takka ja lukea kirjaa. Siitäkin olen yhä masentunut, kun kaikki jäävät kesken. Mikään ei sykähdytä niin, että olisi pakko jatkaa loppuun. Ehkä lukemiseen vaikuttaa paljonkin oma vireystila. 

Toivottavasti siellä sujuu tammikuun loppu rattoisammissa tunnelmissa! Vähän silti veikkaan, että moni meistä jakaa parhaillaan tämän saman olotilan. Kohti kevään säteitä!