Usvaa näkyvissä - vähän poliittista teatteriakin

Kahden viikon aikana on tullut nähtyä säiden ääripäät. Olisivatko vain rakeet puuttuneet, vai satoiko niitäkin Turun rautaesiripun yllä? Olen sijoittanut tämän tiettyyn maantieteelliseen siirtymään, joka monin tavoin jakaa Turun kahtia. Voitte arvuutella, missä tämä sijaitsee, kuvan näette tämän tekstin lopussa. 

Säiden tai lämmön nopea vaihtelu saa ilmeisesti aikaan sakeaa hernerokkasumua. En ole meteorologi, enkä jaksa googlettaa selvittääkseni tieteellistä taustaa ilmiölle. Mutta varmaan kaikkien mielestä tällainen usva on viime aikoina lisääntynyt. En tiedä, koskeeko ilmiö muutakin Suomea, vai vain veden varassa sinnittelevää kaupunkia seitsemän kukkulan laaksossa. 

Kaikki tiet vievät Roomaan? Keltaisessa talossa on aikoinaan muistaakseni ollut suolavarasto, siitä pramea ulkokuori. Ihme kyllä tämä kortteli on pitkälti säästynyt. Etualalla toki pitää olla järkyttävän ruma pytinki. Kauempana hotelli Marina sentään on aikansa varsin onnistunut tuotos, vaikka senkin alta purettiin nikkari-jugendia. 

Turussa rakennetaan nyt kovaa tahtia, kuten ehkä aina. Kyse ei ole vain toistaiseksi parikymmentä vuotta autioina värjöttelevistä 25 neliön luukuista, joissa ihminen ei voi voida hyvin, vaan myös julkisesta rakentamisesta. 

Seuraavan kuvan nosturit hilaavat apetta uuden musiikkitalon rakennustyömaalle. Sen alta kaadettiin liuta vanhoja puita, taas yksi pala Turun keuhkoista. Vaikka uusi musiikkitalo tarvitaan, ihmettelen paikkavalintaa. Eiköhän keskustasta ole tuhottu jo tarpeeksi viheralueita, ja lisää vain kaavoitetaan rakennettavaa niiden päälle. Juuri tehtiin päätös, että vanhaan Gadolinin laboratorion pihapiiriin Vartiovuoren puiston kupeessa saa rakentaa taas kerran kuutiota, jotka eivät mitenkään sovi historiallisen puiston ilmeeseen. Alta kaadetaan liuta puita, kuinkas muuten. En usko, että Turun vetovoima tarvitsee näitä kerrostaloja kaupunkipuistoon, pikemminkin päinvastoin. 

Varokaa heikkoa jäätä ja päätä. 

Jottei höpötys menisi aivan rutinaksi, tapahtuu täällä sentään hienojakin asioita. En vain juuri nyt muista, mitä ne ovat. Jonkinlaiset markkinat olivat eilen kiinalaisella kivellä päällystetyllä kauppatorilla. En jäänyt tarkemmin katselemaan tölkkioliivipurkkien tarjontaa, joita saa marketistakin, sillä minulla oli kiire elokuviin katsomaan Myrskyluodon Maija. Menemättä sen tarkemmin tähän katselukokemukseen, tuli taas todettua, miten harvoin jaksan nykyisin hilautua keskelle kaupunkia. Ellei työ vie minua sinne, välttelen kaikin tavoin Turun ydinkeskustaa, jopa jokirantaa. 

Tämä on tietysti traagista, sillä keskustan kaupat näivettyvät ja pistävät pahvit luukulle. Keskustassa vain ei ole enää viihtyisää. Ihmisiä poukkoilee kaduilla, lääkkeiden sekakäyttäjät ja turistit sulassa sovussa. Kauppatorin seudusta on tullut niin levoton ja puuton, etten enää viihdy siellä. Juopot eivät minua haittaa, vaan päätön kaupunkisuunnittelu, jonka epäonnistuminen on toriparkki. Sen rakentaminen vain näivetti Turun keskustaa. Itse en tunne ketään, joka ajaisi parkkihalleihin. Autoilijat haluavat autonsa tielle, ja muut kulkevat julkisilla tai jalan. Pyöräilijät voivat kiittää, mikäli säilyvät hengissä. 

Jollain on sentään vielä jalat. 

Edellinen ja seuraava kuva eivät ole keskustasta, vaan läheltä satamaa, vastapäätä Turun linnaa. Takanani on Sale, minkä ehkä saatoitte roboteista päätellä. Joko joku on kokeillut näitä robotteja, vai oletteko vain rakastuneita? Tälle sympatialle oli olemassa jokin erityinen sana. Minä en tietysti ole tätäkään innovaatiota kokeillut. Pidän kaupparobotteja laiskojen insinöörien IT-leluina, joita kuvittelemme tarvitsevamme. Toki, jos on vaikka koipi katki, on helppo tilata marinoitua koipireittä tämän laitteen avulla. Suosin kyllä itse jatkossakin mieluummin ihmistä kauppapalvelun avulla, jos tarve tulee. 

Taustalla lymyilee Bore, joka oli ennen isoja ruotsinlaivoja Turun yhteys Tukholmaan. Yksi vaihtoehdoista. Nykyisin Boresta saa lounasta ja hyttimajoitusta. 

Voisin lisätä tähän tekstiin kuvia myös upeasta säästä, jollainen muistaakseni oli heti seuraavana päivänä. Sitten satelivat vielä lumikinokset, jotka sulivat yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Koska sääolosuhteet ovat vaihdelleet, eikä mukana ole ollut aina sateenvarjoa, Prisman kirjahyllytarjonta on aina yhtä oiva sateenpitopaikka. Jälleen löysin uutta hankittavaa, mutta seuraavista kirjoista vain yhden ostin - ja olen kohta jo lukenutkin. Arvatkaapa, mikä se on. 

Kikka oli monin tavoin edelläkävijä, vaikka itsekin muistan hänet lähinnä Levyraadissa näytetystä musiikkivideosta. Siinä Kikka lauloi minihameessa Mä haluun viihdyttää, sua kiihdyttää. Tuubitoppi rullautui tanssiessa alas niin, että nännit vilkkuivat. Ehkä se hame olikin kokonainen vaaleanpunainen tuubiminihame. Joka tapauksessa Kikka oli uuden naisemansipaation airut. Ehkä se tuolloin vaati rintojen näyttämistä. Kikka kikkaili sedillä, jotka pitivät Kikkaa tyhmänä. 

Ehkä yksi liikuttavimmista poliitikoista on Ben Zyskowicz (nyt kirjoitin oikein), jolla taitaa olla jo pitkäkestoisin poliittinen ura ja googletetuin nimi oikeinkirjoitusta varten. Heti, kun kuulin Benin kirjan olevan tuloillaan, tiesin, että haluan sen lukea. Ike-kirjan luin ja pidin, mutta tältä odotan erilaista antia. Miten Ben on luovinut jokaisessa poliittisessa ajassa kultaista keskitietä, lausuen kuitenkin suoraan mielipiteensä? Tämä kiinnostaa minua todella. P.S. Jollette vielä ole nähneet Benin haastattelua Perjantai-ohjelmassa parin viikon takaa, katsokaa se Yle Areenasta. 

Pysytään yhä politiikassa ideologian suhteen. Millaista on ollut elää kommunistisessa Albaniassa elämänpiirin murentuessa, sen kertoo Lea Ypi. Teos on käännetty jo lukuisille kielille, ja palkittu useasti. Tällaisilla prenikoilla ei ole minulle mitään merkitystä, ne ovat lähinnä yhtä koomisia kuin neuvostojohtajien rintamerkit. Mutta itse aihe osuu suoraan sydämeen. Sanoisin, että tämä kevät on ollut minulle kommunistisin varmaan koskaan, niin paljon on tullut näitä aiheita tutkittua. Tehtyä myös solidaarisuustyötä vihoittelevien naapureiden kesken. Kommunismissa oli myös puolensa, sitä tätä nykyä London School of Economicsissa vaikuttava Ypi reflektoi.  

No, oliko vaikea arvata osto? Kun sitä oli jäljellä yksi opus, vieläpä puoleen hintaan. Kyllä se on Lea Ypin teos Vapaa, joka on ihastuttava vertauskuva myös viikonloppuuni täynnä töitä. Sentään puoliksi olen lekotellut, ja lukenut nyt kirjan yli puoleenväliin. Harvinaista, että luen heti ostamani kirjan. Saatan kirjoittaa tästä sitten myöhemmin paremmin. Puuhellallani näyttää olevan myös kuvaukseen sopivasti tyhjä kokistölkki, imperialismin kateutta herättävä symboli. 

Ben Zyskowiczista kertovan teoksen ostan varmaan myös alesta, mutta Kikan saatan vain lainata. Lainatavaraahan naiset ovat usein olleet patriarkaatin hallitsemassa musiikkimaailmassa, mutta myös elokuvabisneksessä. Tietyn iän jälkeen varsinkaan naiset eivät enää kelpaa päärooleihin, tuskin myöskään Weinsteinin selkää hieromaan. Sen sijaan miehet pitävät arvonsa, heidän elokuvistaan tulee herkemmin klassikoita. Tämä on vain mutupohdintaa, hyvä mieslukija (-oletettu, heh). Kyllä te miehet olette myös ihania. 

Jollekin saattaa tulla yllätyksenä, että Terminator 2 oli pitkään yksi suosikkielokuvani. Katsoin sen nyt pitkästä aikaa uudelleen. On käynyt ilmi, ettei tällainen camp-klassikko ole vain äijäviihdettä toimintakohtauksineen, vaan monen naisen fanittama. Vuonna 1991 Neuvostoliitto romahti, Suomi sukelsi lamaan ja Terminator 2 ilmestyi. Tarvitseeko enempää selittää?

Yksi parhaita elokuvahistorian kohtauksista on, kun Iso-Arska nappaa jenkkipersun povitaskusta arskat omaan käyttöönsä. 

Arnold Schwarzenegger (menikö oikein 2?) on hyvä osoitus siitä, kuinka Yhdysvalloissa viihdegurut pääsevät herkemmin valtaan. Ronald Reagan oli myös näyttelijä, Trump vain oman elämänsä pelle. Valitettavasti myös lieveilmiönä koko maailman. 

Jotenkin miellän nykyisen usvan edessäni tähän viihteellistymiseen ja popularisaatioon, joka on levittäytynyt tukevasti politiikkaan. Uskon, että Arska on hoitanut työnsä ihan hyvin (en ole kovin perehtynyt asiaan), ja lausuu muutakin kuin I´ll be back. Ihme kyllä Trump ei ole vielä ominut tätä käyttöönsä. Tyhjät lupaukset Let´s make America great again kaikuvat joukkosuggestioon vaipuneiden lippispäiden korvissa, jotka näkevät Bidenin kohdalla edessään vain värisevän ukon matkalla vanhainkotiin. Mutta totuuden siemen siinä on. Eikö niin suuressa maassa kuin Amerikka kerta kaikkiaan ole parempia ehdokkaita? Samaa voi tietysti kysyä Venäjälläkin, mutta siellä heidät tapetaan - sekä kysyjät että ehdokkaat. 

Turussa tilanne ei ole näin toivoton, mutta suureelliset rakennushankkeet saavat välillä hieromaan syöväksi epäilemääni ihomuutosta ohimolla. Nyt se tosin taitaa olla tasoittunut takaisin ihoksi, joten säästän terveyskeskusrahani ja mielenterveyteni. Voiko tämä kuitenkaan olla mahdollista vakavasti budjettialijäämäisessä Varhassa (Turun seudun sotepalvelut), joka karsii lähiterveyskeskukset Varsinais-Suomen perähikiäisimmistä kunnista. Eihän ikäihmisien perähikiöillä ole väliä, sillä että veronsa jo maksaneet saisivat läheltä muutakin palvelua kuin verkossa notkumista. Kysehän ei ole kalastajaverkoista vaan digitaalisista palveluista, joissa etälääkäri palpoi kuvaruutua ja tekee samalla viinitilauksen verkkokaupasta. Kuka nyt lääkärin työtä jaksaisi ilman tupakointia ja sivistynyttä seitinohutta?

Samaan aikaan täällä tietyt nimet rakennuttavat ja tuhoavat historiaa. Tuntuu, että kaupunki on voimaton ilmiön pistämisessä aisoihin. Onko edes tahtoa? Ymmärrän, että lisätuloja on aina saatava, mutta mitkä ovat keinot siihen?

Minuahan on jo kalasteltu politiikkaan, mutta Turussa se on kuin hieroisi satiaisia hiuksiinsa. Olisin varmaan kalju vuodessa, vaikka kokouspalkkioiden summa kiehtookin. Sen takia ei varmasti kannata asettua ehdolle, vaikka nämä hilut antaisivat minulle vakituisemmat tulot kuin mikään muun ala. Istua valtuustosalissa ja kerätä ympärilleen paperia - ai että. Voisin taiteilla esityslistoista origameja. Osaan vain haitarin, jota voin soittaa sirkuksessa. Jaksaisiko kukaan edes politiikkaa ilman sen viihdearvoa?

Tiettyä riippumattomuutta ei voi säilyttää, jos on mukana politiikassa. Tämä on minulle arvokysymys, kuten myös se, ettei yksikään puolue edusta täysin arvojani. Keski-iän merkki on kuitenkin se, että edes nanoprosentin verran harkitsee asiaa. Onhan julkisuuden alttarille uhraaminen ja uhrautuminen kaikkien somea käyttäneiden toiveuni. 

Poliitikot ovat kuin aleksantereita maailman äärellä: mitä minulla olisi vielä valloitettavaa? Itse näen lähinnä aleksanterinleivoksen eduskuntatalon kahvilassa. Sen, että voisin joskus sanoa: minä juon nyt kahvia. Olen kyllä monta kertaa muissa yhteyksissä sanonut. Me ihmiset olemme maailmaan ja kaupunkeihimme niin kyllästyneitä, että alamme harkita epätoivoisia tekoja. 

Turun rautaesirippu sijaitsee kahden sairaalan välisellä sillalla. TYKSin kohta purettavan U-sairaalan luota johtaa silta T-sairaalaan, se ylittää Helsingintien. Jos katsotaan Turun äänestäjiä, punainen seutu alkaa yllättäen kuvan oikealta laidalta. Kun taas vasemmalla on kokoomusvetoinen puoli. Jollei Turussa kaupunkipuistot viheriöi, sen tekee kuitenkin laajalti kolmen korkeakoulun kaupunki. Mutta itäisen Turun todellisuus on toinen kuin läntisen, vaikka jälkimmäisessä sijaitsee Perno-niminen punainen tahra. PS-laastarilla paikattu.