Luukku 16: Taidetta seinille

Voitte onnitella minua: olen vihdoin saanut ripustettua osan omistani sekä ostetuista tauluista seinille! Nyt suorastaan hämmästelen, miten tämä projekti saattoi olla näin pitkäkestoinen. Minun piti jo kesällä ripustaa taulut, mutta aina se jäi tai unohtui. Ja miten tämä liittyy joulukalenteriin? Siten, että jouluna tulee tupa täyteen vieraita, jotka ovat onneksi meille tuttuja. Silti luokittelen syyksi taulujen ripustamiselle sosiaalisen paineen sekä omaan saamattomuuteeni liittyvän ahdistuksen. Tapahtuisiko ilman näitä tässä maailmassa yhtään mitään?

Nyt meillä on mahdollisia ja toivottuja jatko-osia odottava Sedennik -taidelukunurkkaus, josta olen tällä hetkellä aika innoissani. Tyylin viimeistelee Sinebrychoffin taidemuseosta hankittu tyyny, jonka kuva-aiheena on ehkä kaikkien tunnistama Jan Vermeerin Turbaanipäinen tyttö eli elokuvakielellä Tyttö ja helmikorvakoru. 

Esittelin aiemmassa postauksessani sivulauseessa tuota toista, kapeampaa Sedennikin taulua, joka oli väliaikaisella paikalla ikuisuuden. Kyllä se sointui kukkasohvaankin ihan hyvin, mutta näin taulun heti tällä nykyisellä paikallaan.  Rakastan näitä lahjakkaan algerialaissyntyisen katutaiteijan Sedennikin töitä, joka kuva-aiheiden mukaisesti maalasi Pariisissa ainakin 1940-60-luvuilla.

Sedennik hallitsi palettiveitsen käytön virtuoosimaisesti. Maalausten sävyt ja tunnelma eivät aivan pääse oikeuksiinsa kuvien välityksellä.

Pelkäsin hakata uutta naulaa pinkopahvin päälle, sillä kesällä pahvi pullistelee kuin mikäkin alfauros ja talvella se taas levittyy tasaiseksi pitkin seinää. Nyt en tiedä, tuleeko pinkopahviin paha kupru kesällä, mutta mennään taide edellä.

Kirpputorilta löytyi jo vuosia sitten 25 eurolla tällainen ekspressionismia ja impressionismia henkivä Sedennikin mestariteos. En tiedä, mutta materiaalinhallinnan perusteella oletan, että Sedennik on saanut tasokkaan taiteilijakoulutuksen. Mutta Pariisi on ollut lahjakkaita täynnä, joista vain harva saavutti mainetta ja kunniaa. En tiedä myöskään, onko Sedennik vain taiteilijanimi. 

Sedennik matkusti myymään teoksiaan myös Suomeen sekä muihin Pohjoismaihin - tämän takia näitä löytyy aina välillä kirpputoreilta ja vanhemman väestönosan seiniltä. Yhden Sedennikin bongasin kerran myynnissä omassa kotikaupungissani, mutta kun menin uudelleen tarkastelemaan myynti-ilmoitusta, se oli jo vedetty pois. Ehkä myyjä tulikin (toivottavasti) toisiin aatoksiin tai sitten joku muukin on saanut päähänsä keräillä saman katutaiteilijan töitä.  

Tälle seinälle piti tulla niin ikään kirpputorilta löytämäni vaaleanpunainen design-valaisin oman tauluni kaveriksi, mutten osannut ottaa huomioon sitä, että johto peittää taulun. Mikäli lamppu taas olisi alempana ja taulu korkeammalla, se ei jotenkaan näytä hyvältä. Tämä seinä jää nyt siis näin ainakin toistaiseksi. Tuo ylempi taulu on keskeneräinen, mutta se on silti seinällä. Kesällä taas valo on aivan erilainen eikä kaakeliuunia tarvita, joten voi olla, että sitten oma Kesäniittyni matkustaa taas uunin koristeeksi, jossa se tulee paremmin oikeuksiinsa. Valo on todella erilainen kesällä ja talvella, joten siinä mielessä taulujen paikkoja kannattaisi vaihdella vuodenaikojen mukaan.

Makuuhuoneeseen ripustin aika amatöörimäisen vesiväriharjoitelmani. Pidin kuitenkin työn tunnelmasta, vaikka paperi meni aivan kuprulle. Isoin ongelma oli vesivärien laatu. Ei ehkä kannattaisi käyttää niitä ala-asteelta peräisin olevia nappeja enää tässä kohtaa elämää! 

Toisella puolen ikkunaa on värikynämukaelmani Van Goghin Yökahvila Arlesissa -teoksesta. Se on ollut aina yksi lempitauluistani, alkuperäinen siis. Sen vuoksi toki tämä omanikin, mutta väliaikainen Ikea-kehys jäi ilmesesti pysyväksi. Se peittää ison osan työstä, enkä voi enää vaihtaa kehyksiä, sillä auringonvalo on ehtinyt jo tehdä jäljet työn pintaan.

Itse asiassa taulutilanne tulee edelleen elämään, sillä maalaamani ikonit hakevat vielä paikkaansa. En tiedä, haluanko niitä kuitenkaan kaikkia perinteisesti vierekkäin. Tämä Ostra Braman jumalanäiti oli ennen tunnelmaltaan sopivan mahonkilipaston hyllykössä, mutta värit eivät tulleet sieltä varjosta oikein esille. Siirsin sen ja Lintulan luostarista peräisin olevan polttokullatun (vai -pronssatun?) kipsi-ikonin tämän Israelista peräisin olevan soittorasian alle. Kaikki uskonnot sulassa sovussa! Kun soittorasian nuppia vetää alas, kuulemme Israelin kansallislaulun Hatikvan. 

Ehkäpä taiteen sijoittelussa pätee sama sääntö sen tekemisessä: koskaan ei ole valmista, ellei vain päätä, että tämä on nyt näin. Ainakin hetken verran. 

Millaista taidetta sinulla on seinällä? Vaihteletko taulun paikkoja tai seinän koristeita vuodenajan mukaan?