Hienostunut nokkoskeitto

Nokkosten ja villiyrttien aika alkaa nyt! Mikä olisikaan herkullisempi ja turvallisempi tapa tutustua "hortoiluruokaan" kuin kokeilla nokkoskeittoa? Aiemmin olen aina tehnyt nokkoslettuja, joilla aloitin tämänkin kauden kera savulohen ja smetanan. Nokkoslettuihin on melkein turhaa ohjetta jakaa - riittää kun tekee perus lettutaikinan ja lisää sinne ryöpättyjä nokkosia sekä vähän tattarijauhoja. Viimeksi lisäsin ohukaistaikinaan myös valkoviinin jämät. Mausta tuli aivan upea - siksi innostuin nyt kokkaamaan ensimmäisen kerran nokkoskeittoa, joka on höystetty valkoviinillä. Tämä on kaukana laitosruuasta (jos sinullekin on jäänyt traumat koulun pinaattikeitosta) , niin vivahteikas ja herkullinen on lopputulos! 


Keitin munat mieheni mieliksi, mutta totesimme molemmat, ettei tämä nokkoskeittoa välttämättä niitä kaipaa. 

Keiton salaisuus on ranskalaisen keittiön kulmakivi - viini. Sitä voi lisätä lähes ruokaan kuin ruokaan, jos haluaa makuun eleganssia ja vivahteikkuutta. Tähän keittoon käytin Loiren sauvignon blancia, joka oli täydellinen myös keiton ruokajuomana. Normaalisti en käytä ruokaan viiniä tästä rypäleestä, sillä sen ominaismaku on hyvin herukkainen ja karviaismainen - voisi jopa sanoa nokkospuskainen! 




Jos viinistä löytyy samat aromit kuin ruoasta, se yleensä sopii loistavasti täydentämään ruokaa. Toinen vaihtoehto olisi valita vastapari. Ehkä se olisi tässä tapauksessa riesling-skumppa tai rapsakka pils-olut. Ostin tämän sauvignon blancin takuuvarmaksi viiniksi parsa-vuohenjuustopizzalle, jolle se kyllä sopikin, mutta kyllä nokkoskeittoa vei yhdistelmänä voiton! 

Ennen reseptin jakoa aloitetaan nokkosten keruusta. Vauvanokkoset ovat parhaita, eivät lainkaan karvaita. Kannattaa siis kerätä nokkoset juuri nyt ja kuivata niitä samalla talven tarpeisiin (pellillä auringossa riittää). Poimin nokkoset yleensä aamukasteen jälkeen tai illalla auringonlaskussa, koska uskon niiden maun olevan silloin parhaimmillaan. Laventeli pihallammekin tuoksuu eniten aamulla ja illalla! 

Kannattaa kerätä nokkoset kumihanskoin, ellei tunne vetoa käsien pistelyyn ja poltteluun. Nokkosten hieman samannäköinen ja usein samoilla plänteillä kasvava sukulainen valkopeippi on kuitenkin ihoystävällinen. Sen ravintoarvo ei ole ihan yhtä huikea kuin nokkosen, mutta kerään silti molempia. Tässä keitossa on siis myös vähän valkopeippiä, jonka valkoisia marjoja on joskus muinoin käytetty rohtona "naistenvaivojen" hoitoon. 

Reseptin määrät ovat jälleen kerran noin-arvioita, sillä en harrasta mittausta kokatessani. 


Hienostunut nokkoskeitto

-1 litra huuhdeltuja tuoreita nokkosia

-8dl vettä

-1dl kuohukermaa

-vajaa 1dl sauvignon blanc -viiniä

-3rkl vehnäjauhoja

-Reformi luomu kasvisliemikuutio

-ripaus suolaa

-ripaus sokeria

-musta-ja valkopippuria


Saksi huuhdeltuja nokkosia hieman pienemmäksi, jos haluat (vaihtoehtoisesti voi lopussa käyttää sauvasekoitinta) ja lisää ne kiehuvaan veteen kasvisliemikuution kera. Vähennä hetken kuluttua lämpöä ja sekoita lasissa kerma, jauhot ja viini haarukalla sekoittaen (ettei jauho paakkuunnu). Lisää seos osissa hiljalleen kiehuvaan keittoon sekoittaen ja odota, että kuplinta alkaa taas ennen uutta kaatoa. Mausta keitto ja anna hautua 5-10 minuuttia hiljaisella lämmöllä. Tällä aikaa voit keittää halutessasi munia keiton kylkeen. Jos haluat keitosta vihreämpää ja kuohkeampaa, dippaa sauvasekoitinta kattilaan (näin tein itse). Tarjoile keitto munan ja esimerkiksi valkosipulipatongin kera - sekä tietenkin sen saman sauvignon blancin, jolla maustoit keiton. Bon appetit!

Jos innostuit nokkosista, katso samalla täältä kehittämäni nokkospeston ohje.  Seuraavaksi aion kokeilla nokkos-fetapiirakkaa, sillä nokkonenhan käy kaikkeen samaan kuin pinaattikin. Mitä nokkosruokia sinä olet tehnyt? 



Kommentit

  1. En ole koskaan tehnyt mitään nokkosruokia, mutta pitäisi vihdoin kokeilla. Mökiltä voisin käydä hakemassa nokkosia. Keitto näyttää ja kuulostaa herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä minusta on tullut nokkosfani viimeistään tänä keväänä. Kannattaa ihmeessä hyödyntää mökin varannot ja kuivata satoa myös talven varalle, esim. nokkossämpylöihin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!