Esmeraldan eetos

Kahden viikon aikana on tullut nähtyä säiden ääripäät. Olisivatko vain rakeet puuttuneet, vai satoiko niitäkin Turun rautaesiripun yllä? Olen sijoittanut tämän tiettyyn maantieteelliseen siirtymään, joka monin tavoin jakaa Turun kahtia. Voitte arvuutella, missä tämä sijaitsee, kuvan näette tämän tekstin lopussa.  Säiden tai lämmön nopea vaihtelu saa ilmeisesti aikaan sakeaa hernerokkasumua. En ole meteorologi, enkä jaksa googlettaa selvittääkseni tieteellistä taustaa ilmiölle. Mutta varmaan kaikkien mielestä tällainen usva on viime aikoina lisääntynyt. En tiedä, koskeeko ilmiö muutakin Suomea, vai vain veden varassa sinnittelevää kaupunkia seitsemän kukkulan laaksossa.  Kaikki tiet vievät Roomaan? Keltaisessa talossa on aikoinaan muistaakseni ollut suolavarasto, siitä pramea ulkokuori. Ihme kyllä tämä kortteli on pitkälti säästynyt. Etualalla toki pitää olla järkyttävän ruma pytinki. Kauempana hotelli Marina sentään on aikansa varsin onnistunut tuotos, vaikka senkin alta puret...

No niin. Hassisen lopetettua toimintansa olen ollut potenut kirppismasennusta. En ole jaksanut edes pohtia, mitä olen viime vuonna hamstrannut, mutta muistini mukaan en kovinkaan paljon. Kaappitila on täynnä, eikä vaatteisiin ole ilmestynyt reikiä. Paitsi villasukkiin, niiden päkiät kuluvat aina puhki. Villasukat ovatkin hyvä investointi kirpputorilla, jollei jaksa tai osaa itse kutoa. Usein sukkia löytää vain muutamalla eurolla, mikä eittämättä on vaivasta liian vähän. Myyjäisissä ja markkinoilla sukat ovat aina kalliimmat, mutta käsityöläisiä on mukava kannattaa. Seuraavat sukat olisinkin ostanut Naantalin Tuhkamarkkinoilta, jos koko olisi ollut sopiva.  Naantalin villasukkaperinteestä ei ehkä moni tiedä, toisin kuin paremmin brändätyistä muumeista. En halua edes kuvitella, miten epäonnistuisin tällaisten kutomisessa itse. Tuhkamarkkinat ovat jäänne menneisyydestä, ja ne elvytettiin ysärinä takaisin. Myynnissä on ollut siitä lähtien historiallisia metrilakuja ja pölypusseja....

Kevät koittaa aina uudelleen. Valon säteet viestivät toivosta tai toivottomuudesta, riippuen kärsiikö kevätmasennuksesta vai öljyämättömästä terassista. Riittävätkö rahat ruokaan, herjataanko kadulla tai osuuko juuri kevään korville se kaikein raskain vuosipäivä menetyksestä.  Minua on aina kiinnostanut höyryävät viemärit. Ehkä samaistun niihin. Lapsuudestani on olemassa yksi video. Siinä osoitan kuvan kaltaista törötintä nelivuotiaana kysyen mummultani, mikä toi on. Ymmärrän olevani yhä sama ihminen perustavanlaatuisten kysymysten äärellä. Tämä taitaa olla kaukolämpöön liittyvä putki.  Itselleni kevät on usein vaikeampi kuin syksy, jonka pimeyttä rakastan. Olen tehnyt epävirallista gallupia. Minusta tuntuu näin mutuotannalla, että ihminen nauttii eniten siitä vuodenajasta, jolloin on syntynyt. Itse kun olen joulun lapsi, en muista koskaan valittaneeni hangista ja nietoksista. Päinvastoin nautin talvesta ja elokuun pimenevistä illoista. Kevään valo tuntuu väkivaltaiselta riis...

Vastaamo-kohun ryönä hymyilee salissa ripulit housuissa. Hän kuvittelee olevansa voittamaton, vaikka on jo hävinnyt. Seitsemän vuotta aikaa pelata Nintendoa. Eikä häntä istuteta edes kiukaaseen. Sellainen fiilis saattaa olla niillä yli kymmenellä tuhannella suomalaisella, jotka eivät tehneet Kivimäen kiristyksestä rikosilmoitusta. Se osoittaa, että hän osui haavoittuvimpiin kansanosiin. Nämä ihmiset eivät jaksa tavoitella oikeuksiaan, kun ovat jo ne ehkä tunteen tasolla menettäneet. Tuomiokirkko ei viittaa oikeuslaitokseen vaan kotiin. Domus. Kuvassa kaksin kappalein. Rikolliset ovat aina iskeneet henkilökohtaisimpaan. Jos kotiin ei pääse, identiteetti on digitalisoituneessa yhteiskunnassa tehokkaasti saatavilla. Haavat ovat avoinna kaikkien löydettävissä.  Suomalaisen kulttuurin päivänä nostaisin esiin oikeustajun. Meillä on myös mahdollisuus tavoitella oikeutta silloinkin, kun se ehkä on henkilökohtaisesti liian raskasta. Mutta yleisesti se tieto, ettemme käytä oikeuksiamme, on...

Möykky sisälläni on painanut pitkään. Tämä on se musta raskaus, joka imee tulevaisuuden sisäänsä kuin musta aukko. Nämä tarinat on kerrottu jo moneen kertaan. Silti hätkähdän, miten Sun-Maid rusinan yksityiskohtaisuudella se voi olla sama. Ei yhtä paha kuin Westendin päähenkilöllä, joka minä-kerronnalla reflektoi laman runtelemaa nuoruuttaan. Sitä tulevaisuutta, joka toisilla oli edessä itsestäänselvyytenä toisten jäädessä tuntemaan ikuista ulkopuolista ja osattomuutta.  Itse en ole näitä menestystarinoita juuri kuullut. Pikemminkin päinvastoin. Myös menestyjillä meni huonosti. Espoossa oli ehkä riittävästi variaatiota. Miten myös Hyvää iltaa  (2023) pohjautuu Espoo-muistoihin? Mikä Espoossa saa ihmiset muistelemaan lamaa? Onko se väkiluku, prosentuaalinen osuus Suomen työttömistä? Jyrkät kontrastit kaupunginosissa? Espoolaiset kustannustoimittajat? Vai vain kupla, joka puhkesi kaikkialla Suomessa, mutta jonka pahimman niiton nopeus kävi radikaaleimmin ilmi pääkaupunkiseudul...

Hyvää lukurauhan päivää! Eikös sen pitäisi olla joka päivä? Muutenkin rauha päällä maan. Miten ilman kirjallisuutta kestäisi tätä aikaa? Ilman musiikkia, taidetta, juoksemista dopamiinit kaakossa? Itse en ainakaan selviytyisi, hädin tuskin nytkään.  Viime aikoina olen tutustunut uudempaan luokkaeroja käsittelevään kirjallisuuteen. Minua kiinnostaa myös, millä lailla tietty herraviha huokuu huokosista läpi, ja miten luokka-asiat kiinnostavat lähinnä luokkanousun tehneitä duunareita. Onhan se toki selvää, että lapsuudesta asti keskiluokkaisessa tai ylemmässä yltäkylläisyydessä elänyt ei välttämättä havaitse hienovaraisia luokan tarjoamia mahdollisuuksia ympärillään. Sellaisen ihmisen on myös helppo sanoa, että kaikilla suomalaisilla on samanlaiset mahdollisuudet pärjätä elämässä. Unelmat vaativat sisäsyntyistä ja elinpiirin suomaa mahdollisuutta uskoa niihin. Piano oli aikanaan hyvin yläluokkainen soitin, kunnes hinta halpeni, ja pianonsoitosta tuli pikkuporvarillinen harrastus. Edel...