Esmeraldan eetos

Tämä voisi olla elokuvan tai kirjan nimi, mutta kyseessä olen minä. Tämä postaus voikin olla kuin kohtaus elokuvasta, sillä elän (taas kerran) laina-ajalla muutaman päivän takaisen onnettomuuden jälkeen. Näpytän tätä tekstiä pääosin vasemmalla kädellä, jonka sormien säikeet ovat jo rasittuneet ylenmääräisestä rikkaruohojen poiminnasta ja kaikesta siitä toiminnasta, jota keksin kyllästyttyäni makaamaan sängyssä. Mikä tunne onkaan pystyä nousemaan sieltä!
Ennen sanoin migreenissä, että tuntuu, kuin olisi jäänyt jyrän alle. Mutta nyt tiedän, miltä se oikeasti tuntuu! Sanonpahan vain, että pyöräilijä ja jalankulkija jää aina kakkoseksi asfalttiviidakon petojen kynsissä.


En voinut kuvitellakaan ohittaessani pyörällä pari viattoman näköistä parkissa laiduntavaa peltilehmää, että toisen sisällä on ihminen, joka ei katso kadulle avatessaan autonsa oven. Minä siis paiskauduin kunnon vauhdissa pyörälläni kohti tuota avattua turmion ovea ja kimposin siitä välittömästi keskelle autotietä suoraan…

Matkustusrajoitukset ja maailman tilanne ovat saaneet meidät kuuliaiset kansalaiset linnoittautumaan kotibunkkereihimme. Samaan aikaan kun orientoidumme pitkäkestoiseen kotoiluun tai mahdolliseen mökkikesään, katsomme haikeudella kuvia ja videoita menneisyyden matkoista ulkomaille. Jopa vihdoin järjestettyjä paperikuvia vuosikymmenten takaa ajalta, jolloin ulkomaanmatka oli vielä lähes ihme tavalliselle työssäkäyvälle. 
Katsoessani appivanhempien kuvaamaa kaitafilmitallennetta S/S Bore -laivan irtautumisesta Aurajoen laiturista kohti mahdollisuuksien maata Ruotsia, tunnen suurta haikeutta. Tuota aikaa ei enää ole - ei ehkä myöskään nauravia ihmisiä aurinkoisella kannella, joiden vilkutusta tahdittaa kameran sulkimesta aiheutuva kuvan välke. Olivatko he iloisia edessä siintävästä laivan legendaarisesta voileipäpöydästä vai työmahdollisuuksista, joita Ruotsilla oli heille tarjota Suomea enemmän? Vai vain matkasta, elämyksestä itsestään?


Kaukokaipuu ja pelkästään kaipuu naapurimaihin no…

Nokkosten ja villiyrttien aika alkaa nyt! Mikä olisikaan herkullisempi ja turvallisempi tapa tutustua "hortoiluruokaan" kuin kokeilla nokkoskeittoa? Aiemmin olen aina tehnyt nokkoslettuja, joilla aloitin tämänkin kauden kera savulohen ja smetanan. Nokkoslettuihin on melkein turhaa ohjetta jakaa - riittää kun tekee perus lettutaikinan ja lisää sinne ryöpättyjä nokkosia sekä vähän tattarijauhoja. Viimeksi lisäsin ohukaistaikinaan myös valkoviinin jämät. Mausta tuli aivan upea - siksi innostuin nyt kokkaamaan ensimmäisen kerran nokkoskeittoa, joka on höystetty valkoviinillä. Tämä on kaukana laitosruuasta (jos sinullekin on jäänyt traumat koulun pinaattikeitosta) , niin vivahteikas ja herkullinen on lopputulos! 


Keiton salaisuus on ranskalaisen keittiön kulmakivi - viini. Sitä voi lisätä lähes ruokaan kuin ruokaan, jos haluaa makuun eleganssia ja vivahteikkuutta. Tähän keittoon käytin Loiren sauvignon blancia, joka oli täydellinen myös keiton ruokajuomana. Normaalisti en käytä …

Valmistuuko se ikinä? Verantaprojekti, selkokielellä verannan pintojen perusteellinen skrapaus ja maalaus, on kestänyt kohta kolme vuotta. Mutta kyllä hiljaa hyvä tulee - nimenomaan ilman koneellista avitusta ja kaikkia muita minulle pihapiirissä tarjottuja oikoteitä lyhytkestoiseen onneen. Hidas eteneminen antaa myös pientä hölläystä jumiutuneille säikeille ja osoittaa pitkällä aikavälillä, mitä olen tiedostamattani aiemmin mokannut. Puutaloa ei kannata isommassakaan mittakaavassa koskaan remontoida äkkiä mahdollisimman paljon, vaan odottaa ja tutkailla, katsoa kuinka pinnat elävät ja vuodenajat vaihtuvat. Ja tälle tielle jäimme...



On ilahduttavaa huomata, miten maalausjälki ja tietynlainen tarkkuus kehittyvät jokaisen uuden ikkunan kohdalla. Jaksoin teipata vain ensimmäisen ikkunan. Siihen meni niin valtavasti aikaa, hermoja ja teippiä, etten jaksanut enää teipata seuraavia ikkunoita, vaan maalasin riskillä eli vapaalla kädellä. Lisäksi teipit tarttuivat liian herkästi ikkunaan, jo…

En ole edes katsonut, ovatko kirpputorit tällä hetkellä auki, mutta ainakaan minua ei niissä ole näkynyt. Onneksi tein alkuvuodesta niin hyviä löytöjä, että kirppismaniani on pysynyt joten kuten aisoissa. Mikäli sormet syyhyävät liikaa, muistelen vain erään nimeltä mainitsemattoman kirpputorin huonoa ilmaa ja tungosta käytävillä, niin maltan pysyä kotona. Tori.fi tai huuto.net olisivat näin korona-aikaan ehkä parempia bongauspaikkoja, mutta haluan nähdä mitä ostan ennen ostopäätöksen tekoa. Niin monta kertaa olen saanut netin välityksellä luvattua heikompikuntoisempia tuotteita, että odottelen mieluummin parempia kirpputoriaikoja.
Jotta voisin tuntea pienen kirppisfiiliksen, teenkin tästä klassisen esittelypostauksen. Vähän kuin lapsi hiekkalaatikolla tai kadulla lelujensa kanssa. Eilen lenkillä tuntematon poika tuli esittelemään minulle ja miehelleni lelujaan "kato, kato" - säestyksellä. Meitä huvitti tämä, mutta samalla mietitytti, oliko tuolla lapsella kotona kuuntelijaa…

Kaupallinen yhteistyö:Sortter
Kansakuntamme yksi suurimmista pulmista terveyshuolien lisäksi on tällä hetkellä se, kuinka rahamme riittävät ja taloutemme kestää. Valtiotason linjauksiin emme voi yksilön roolissa juuri vaikuttaa, mutta viimeistään nyt on kiinnitettävä huomiota omaan taloudenhoitoon. Vaikka olisi pystynyt kerryttämään säästöjä pahan päivän varalle, isompikin pesämuna voi huveta kriisin keskellä nopeasti ilman suunnitelmallisuutta.


Olen itse siinä superonnekkaassa asemassa, että minulla on säännöllinen työ ilman suurta lomautus- tai irtisanomisuhkaa. Olen myös kyennyt säästämään jo vuosien ajan - mikä ei todellakaan ole ollut itsestäänselvyys. Kurinalainen säästäminen on kuitenkin ollut yksi elämän parhaista päätöksistä. Ilman säästämääni pesämunaa emme olisi yksinkertaisesti selviytyneet kriisistä, saaneet asuntolainaa (mieheni oli tuolloin pitkällä sairauslomalla oleva yrittäjä) enkä olisi tässä koronatilanteessa pystynyt hyödyntämään sijoituskäyrien romahdusta. En tos…

Siinä hän on! Kutsuvan punaisena ja huumaavan tuoksuisena odottamassa kuvaajan tarttumista lasiin. Tosin tämä pikari on kumottu jo kuukausi sitten jolloin pullotin viime vuoden elokuussa preparoidun uuden erän. Kävi jälleen klassisesti: unohdin vodka-sokeri-kriikunatölkit kellariin, kuten oli tarkoituskin. Pitkällä kypsytysajalla eli unohduksella syntyy paras maku. 



Tänä vuonna odotin makuelämystä erityisesti myös siksi, että käyttämäni kriikunat ovat "lainakriikunoita" ystäväni pihalta. Eli täysin eri puusta ja maaperästä. Meidän kriikunapuulle kävi surullisesti, kuten olen aiemmissa postauksissa kertonut. Istutin jo toisen kerran uuden taimen versosta, mutta toistaiseksi mitään ei ole tapahtunut. Kriikunapuu haluaa elää juuri siellä, missä hän itse haluaa. Kriikunapuuta ei kiinnosta, kulkeeko hänen valitsemallaan kasvualustalla esimerkiksi yleinen kulkureitti tai värjäävätkö hänen jaloaromiset hedelmänsä asukkaiden kengänpohjia ja siksi myös eteisiä. Ei, kriikunapuu voitt…