Esmeraldan eetos

Nyt se on puraissut minuunkin. Taas uusi kirjallinen tai temaattinen vaihe, jota vuoroin on seurattava. Jo pidempään olen lukenut valtavasti tietoa jälleenrakennusajan Suomesta, ja vasta nyt uppouduin Kalle Päätaloon.  Oli se Kalle nuorna komia miäs, ja naisiakin vissiin riitti ensimmäiseen avioeroon asti. Miten riipivästi hän kuvaa epäonnista avioliittoa, jossa ihmiset eivät aidosti kohtaa.  Kuva: Gummerus.  Tietenkin olen tiennyt hänen ikonisuudestaan aina. Olen "aina" tiennyt Iijoki-sarjan, virtaahan se minussakin. Mutten ole koskaan aiemmin ajatellut lukevani sitä. Nyt aion. Olen niin innostunut Päätalon kirjallisista tuotoksista "sukupuolitouhuja" ja kirjoittajan ahdingon kuvaamista myöten, etten malta olla lukematta lisää. Samalla teosten järkälemäisyys ahdistaa. Mutta mietin, miten monelle sotaveteraanille ne ovat tuoneet lohtua. Kalle Päätalo oli ehkä yksi harvoista, joka kykeni sanoittamaan sodan aiheuttamat tunteet välittömästi sodan jälkeen. Ei sitä varma...

Miksei aidsista enää puhuta? No, se ei aiheuta enää samanlaista fobiaa kuin niinä vuosina, jolloin kuljin matkojani kouluun kondomimainosten katveessa. Siinä kohtaa oli jo päästy eroon yhä monen pääkopassa soivista iskulauseista, joissa HIV-pelkoa lietsottiin ja tartunnan saaneita syyllistettiin irtosuhteista. Siinä kohtaa oli jo tajuttu, että "homoruton" voi saada heterokin. Siinä kohtaa, kun olisin jo 8-vuotiaana luetella nimeltä Suomen kondomitarjonnan, oli jo kehitetty aidsiin ensimmäiset parantavat lääkkeet. Mutta valistuksessa tultiin yhä perässä. Asenteet laahasivat pahasti jäljessä, kuten yhä tänään. Minua on aina kiinnostanut aids ja kaikki sairaudet, koska niihin linkittyy niin paljon pelkoa ja asenteita. Tähän väliin suosittelen Eino Jutikkalan klassikkoteosta Kuolemalla on aina syynsä. Luonnonmullistuksilla ja sairauksilla on valtava vaikutus yhteiskuntaan ja perheiden inhimilliseen taakkaan. HIV on ainakin ollut yksi surullisimmista taakan aiheuttajista. Jos kuol...

... ei muista. Tämän on varmasti moni huomannut. Sain ystävältä lahjaksi ihanan pienen muistivihon. Se uupui tietenkin kävelylenkiltä, kun tuli joku todella hyvä blogiaihe mieleen. Arvatkaa, muistanko sitä nyt. Joskus aiemmin tuli mieleen runoja ja aforismeja. Luulen, että vuodenvaihteen taso on ollut lähinnä selviytyminen, joten tärkeät ajatukset ovat olleet "muista suodatinpussit". No, en muistanut, vaikka ohitin juuri ennen tätä kuvaa kaupan. Aamulla menee viimeinen ryppyinen hyllyväliköstä löytynyt pussi käyttöön. Tänään on kauan sitten kuolleen läheiseni syntymäpäivä. Myös hyvän, onneksi yhä elossa olevan ystäväni. Mietin heitä hyiset voimasäteet kasvoillani.  En tiedä mikä Murphyn laki siinä on, että aina kun on vapaata kirjoittamista varten, on itsellä tai lähipiirissä kaiken energian syöviä terveyshuolia. Nyt molemmilla. Jossain kohtaa tulee olo, ettei jaksa mitään. Silloin lienee parasta vain ulkoilla ja yrittää lukea kirjaa. Kohta kirjoitankin tänne viimeisimmästä l...

Sattumalta haahuilin perjantai-iltana kirjaston hyllyvälikössä, joka sisälsi Toyota Corollan korjausohjeita - ja ihmisen. Käteeni osui Riitta Castrénin teos Läpivalaisu , sillä minua tietenkin houkutti viinilasi ja tunnistettava työympäristö. Tämänkin teoksen bongasin sattumalta kirjastossa ja luin sen heti, koska hartiani olivat Dan Brownista jo liian kipeät.  Castrén on tehnyt pitkän uran aikakauslehtien toimittajana ja A-lehtien toimituspäällikkönä. Kirjassaan hän jättää pitkät jäähyväiset alkoholille, joka lopulta johti työsuhteen menetykseen. Teos on rohkea vuoropuhelu oman itsensä, suomalaisen työkulttuurin ja kyllä - myös fanittamani Timo. K. Mukan kanssa, jonka hautajaisia Castrén seurasi salaa kotikylässään. Mukka myi koululaisille kyniä ja paperia. Ties vaikka tällaisetkin kokemukset tekisivät ihmisestä kirjoittajan. Castrén käy läpi laajalla otannalla ja yleissivistyksellä elämäänsä pohtien, mitkä syyt johtavat tissutteluun. Suomessa on totuttu humalahakuisuuteen, mutta ...

Aloitus on miltei kuin "näin puhui Zarathustra". Kaikenlaisia jumaluuksia ja ennustuksia vuodenvaihteeseen liittyy, mutta itse en jaksa niistä enää kiinnostua. En halua tietää, mitä on edessä. Siksi en mittaa ja skannaa itseäni älysormuksilla tai millään muullakaan. Varmaan magneettikuvaus tarvittaessa riittää kertomaan, pitääkö viimein huolestua. Ihmiskunta on astunut isoon markkinakuiluun ostamalla hilavitkuttimia, joiden funktio pyörii oman navan ympärillä. Siitä huolimatta ja juuri siksi olen innostunut äskettäisistä uutisista. Pekka Puskan kuuluisa Pohjois-Karjala-projekti saa jatkoa. Supermarketissa pilotoidaan Ihmisten huoltoasemaa, jossa voi mitata oman kehonkoostumuksen ja vilauttaa ostoskoriaan. Tässä on ainekset kaikkeen somesirkukseen ja herneen ajautumiseen eri sieraimiin. Mutta uskon, että "tutkimus" hoidetaan kunnialla maaliin.  Ehkä nykyajassa ajatellaan enemmän, että kansanterveys on yksilön oma asia. Hintalappu kuitenkin lätkäistään myös ja etenkin...

Joko saa hengähtää? Ensin joulu saa tulla, sitten annamme sille luvan väistyä suorastaan anellen sitä. Oma joulu sisälsi riittämiin hääräystä ja passausta, mutta myös istumista valmiiseen pöytään. Puolet ajasta meni kolmiolääkkeissä, kun migreeni toki räjähti aattoillan kahvitteluissa varsin odotetusti. Tänään tapanina on onneksi jo sellainen olo, että voisi lähteä ulos kävelemään. Avaan siis koneen.  Nykyisin saan aina jouluna vähintään 1-3 kirjalahjaa, koska synttärinikin ajoittuu lähistölle ja kirja on aina helppo lahja. Ainakin, jos tietää, mitä lahjan saaja lukee ja mitkä voisivat kiinnostaa. Niinpä kuvan trio kuvastaakin aika hyvin makuani. Kaikkiin liittyy jollain tavalla historia. Kaksi kolmesta on käännöskirjallisuutta, joka on usein enemmän minun juttuni kuin kotimainen.   Neljän viikon loma on alkanut myös sängyssä lojumisella. Olen lukenut alle viikossa kolme ja puoli kirjaa, joista puolikas on tuo ylin saamani lahja. Sain nämä kolme kirjaa synttäri- ja joulul...