Esmeraldan eetos

Jollei joku tiennyt, niin kerron salaisuuden: elämä on täynnä valintoja. Joka ikinen hetki teemme valinnan, mitä tongimme jääkaapista suukaukaloomme, mitä kanavanappia painamme, miten palvelemme seuraavan asiakkaan tai ennen kaikkea, kenen numeron rustaamme äänestyslipukkeeseen . Mielkein jo kirjoitin jotain Suezin kanavaralliin hukkuneesta Aku Ankasta, mutten viitsi olla niin brutaali. Tämä kirjoitus syntyy parhaillaan sen valinnan pohtimisesta, käyttäisinkö parin tunnin luppoajan käsikirjoitukseen vai blogitekstiin. Tällä kertaa valinta kohdistui luonnostaan tähän aivopierukanavaan, jollainen toisaalta käsikirjoituskin on. Myös toinen ja - uskomatonta, mutta totta - kolmas, jonka aion sulauttaa osaksi tuota toista. Muuten tästä touhusta ei tule yhtään mitään!  Mutta asioilla on tarkoituksensa. Olihan tuo kolmas ihmisyyden puheenvuoro kirjoitettava ylös kesken pyörälenkin, olihan sitä jatkettava työpaperien toiselle puolelle sekä lopulta sellaiseen keltaiseen muistikirjaan, jonka kann

Aikaansaavuutta arvostetaan tässä ajassa jopa enemmän kuin menneisyydessä. Joutilaisuudelle oli paikkansa somettomassa, vaikkakin luterilaisen työmoraalin kyllästämässä Suomenmaassa. Multitaskaus-itsensäkehittämisaikaansaavuuden ihanne yhdistettynä henkilökohtaisiin lomatavoitteisiini sekä kolmasosan vapaastani vieneeseen migreeniin on vaikea sulateltava. Toisaalta mitään sulateltavaa ei ole. Olenhan jo tottunut siihen, että merkittävä osa elämästäni valuu niin sanotusti hukkaan. Tiedän, mitä on pakkojoutilaisuus, mutta piinan takia en voi nauttia siitä.  Ainoa kokemukseni pakkojoutilaisuuden suomasta nautinnosta on - hävettää miltei sanoa - korona-altistuskaranteeni. Vaikka piti varoa, eristäytyä, jännittää ja ahdistua, nautin suunnattomasti luppoajasta ilman piinaa, huohotusta, särkyä ja sen aiheuttamaa alakuloa. Saatoin keskittyä kirjoittamiseen, metsäkävelyihin ja lukemiseen verannalla ilman paineita siitä, että pitäisi olla tuottava työnantajalle tai itselleen.  Migreenin keskellä

Nyt, kun "kaikki muut" ovat jo lukeneet  Elena Ferranten koukuttavan Napoli-sarjan ja Yle Areenasta näytetty tarinaa koskeva  tv-sarja on jäänyt huomaamatta, on aika liittyä maailmanlaajuiseen Ferrante-faniklubiin. Luin Loistava ystäväni  -teoksen ( WSOY 2016) otsikon mukaisesti pääosin napolilaisessa verantahelteessä, napolilaistyylistä skrapaustomua hengittäen. Välillä söin, välillä, join, välillä nukuin ja mietin elämän käänteitä, nuoruuden ystäviä ja ihmiskohtaloita. Samaistuin suuresti kummankin päähenkilön, ystävysten Elena Grecon ja Lila Cerrullon tunteisiin ja persooniin sekä niiden kehitykseen muuttuvassa, mullistuksen keskellä elävässä kaupungissa. Napoli näyttäytyy minulle kirjassa kuin puberteettisena kehona, jota ei vielä tunne riittävän hyvin, mutta jota haluaa palavasti tutkia ja josta haluaa samalla päästä äkkiä eroon.  Harjoittelin Instan kirjagram-tyylisen kuvan ottoa, sillä niistä on kenties kiellettyä jättää kukkaset pois. Saman kimpun kolme alkujaan

Jaanpa teille taas tilastotietoa blogistani! Eli pääasiassa hauskimpia hakusanoja, joilla on blogiini löydetty! Aloitetaan siis hakusanoista. Koronaluontomatkailubuumi selvästi jatkuu, sillä Kaarinan Muikunvuorta  käsitelevä kirjoitukseni on ollut koki kevään suosituin hakukohde metsänpeiton lisäksi. Näitä molempia aiheita on haettu lukuisilla eri variaatioilla yhdyssanoilla ja ilman.  Ei Muikunvuorelta, vaan yhdeltä Rooman seitsemän kukkulan huipulta. Kai nyt ihmiset klikkaavat enemmän tätä postausta, jos näkevät korona-ajan ykköskuvana palmun? Ja jatkamalla lukua, kyllä tämäkin kuva etäisesti liittyy tähän kirjoitukseen! Olimme viimeksi turisteina Roomassa vuonna 2017, pieni ikuisuus sitten! Itse paikoista minua kyllä huvitti Naantalin emäntäkoulu . Yllättävän moni on tuota paikkaa hakenut, vaikka kyseisen legendaarisen instituution (joka koululaisten keskuudessa myös Pimppilänä tunnettiin, apua) tilalla on nykyään funkkisasuntoja. Tämä juttu liittyi  Luolalanjärveä  käsittelevään k

  Mietin mitä sinulle kuuluisi nyt jos olisit yhä täällä Olisit hengissä pysynyt Olisitko vierelläni jakamassa teininä tumpattua sätkää vaiko muistoja siitä kun muut pelasivat vain lätkää Olit joulukuun lapsi niin kuin minäkin mutta kerran tarhassa mies Kenties joskus isäkin Tuon illan pakkasöisen muistan tuoreena vieläkin Se oli ensimmäinen ja viimeinen hetki uuden alkamisen Olin ystävä ja nainen Kun saavut perheinesi luokseni kaksoisolentosi kuorissa minä mietin miten vähän aikaa sitten olimme uteliaita nuoria Odotimme mitä elämä tuo tullessaan mutta se veikin sinut lopullisen laivan satamaan Mietin sitä kun astut ilmalaivaan Bond-elokuvassa Olet ollut niin kauan vainaa Lepäät koivun alla suuren rakkaan toisella puolen kuin toinen toisissanne toista tarinaa luoden Ehkä kohtaan vielä sinut kun viimeinen pakkasyö saapuu ja peittelee halla minut suruttomuuden mustaan kaapuun Kuulen äänettömän kutsun tunnen näkymättömän höyryn Luen huuliltasi toivee