Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2019.

Puutalonudismia, maalausta ja puutarhanhoitoa

Kuva
Viikonloppu on hellinyt meitä entisiä villakerrastokansalaisia toden teolla. Aurinko on lämmittänyt kotimme vihdoin pysyvästi 20-asteiseksi (kunnes lukema taas syyskuussa laskee horrostasolle). Lämmityskauden päätösbileet voisi pitää vaikkapa vappuna pallogrillin antimista nauttien. Täytyyhän sitä nyt johonkin tuli sytyttää, ettei tule vieroitusoireita tästä alkukantaisesta toiminnasta. Vappua ennen olemme juhlineet lämpöä kulkemalla sisällä puolinudisteina, koska kylmään tottuneena voin sanoa, että nyt on hiki! Silti on yllättävää, miten nopeasti ihminen tottuu uusiin, lusksusmaisiin olotiloihin. On jo täysin tavanomaista kulkea kotona hihattomassa paidassa ja nukkua ilman sitä seksikästä villakerrastoa. Niin ihanan normaalia ja vapauttavaa! On myös tutkittu juttu (siinä tutkimuksessa, jota en nyt Google-haulla löydä), että parisuhteen laatu kärsii merkittävästi huonelämpötilan laskiessa alle 18 asteeseen. Ihmekös tuo, kun kaikki energia kanavoituu siihen, miten saisi pidet

Hiljaisuuden retriitti

Kuva
Hiljainen viikko päättyi eilen lankalauantaihin. Omat hermoni tuntuvat olevan tämän viikon jälkeen kirjaimellisesti kuin langat, jotka saattavat katketa hetkenä minä hyvänsä. On jokseenkin traagista, että juhlapyhien alusaika on kiireinen sekä töissä että usein kotonakin. Puhumattakaan itse juhlapyhistä. Lehdet pullistelevat erilaisia ruokaohjeita ja pääsiäisen menovinkkejä, joita aikataulujen orjuuttamat, mutta kyseisen ilmiön yhä uudelleen maton alle lakaisevat ihmiset kirjaavat ylös aivojen to do -listalle. Tänä vuonna saan kuitenkin itse vain levätä kotona. Meillä ei ole ainuttakaan pakollista sukukinkeriä sovittuna, sillä lähisukulaisista osa on matkoilla ja osa valitettavasti sairauden kourissa. Luulisi siis, että kotona voisi tällä kertaa todella rentoutua. Mutta ei. Naapureiden pihoilla grillataan koko sukujen voimin, möykätään kovaan ääneen ja näyttäytyipä yksi setä kevätauringossa pelkissä kalsareissa laulaen humalaansa. Nauraisin tälle kaikelle, ellen olisi jo aiem

Blogi 1 vuotta & vaalikahvit

Kuva
Tämä ei ole muistokynttilä, vaan terveellinen onnittelukynttilä ilman kakkua. Tällä viikolla tuli täyttyneeksi kokonaista yksi vuotta blogihistoriaani. Se on jo saavutus sinänsä, sillä blogien keskimääräinen aktiivisuusaika on käsittääkseni vain hieman pitkäkestoisempi. Suurin saavutus kuitenkin on se, että olen jaksanut systemaattisesti, mutta kuitenkin ainoastaan inspiraation vallassa kirjoittaa minua kiinnostavista asioista ja ilmiöistä. Olen saanut myös vakiintuneita seuraajia tietyiltä sivustoilta ja löytänyt monia loistavia blogeja tämän oman kirjoitteluni ansiosta. Turhaan pelkäsin tai pikemminkin olin ennakkoluuloinen bloggausta kohtaan. Olin aiemmin liittänyt bloggaamisen muotimaailmaan, lifestyleen ja koko elämän paljastavaan henkilöbrändäykseen, mutta en ollut kuitenkaan lopulta perehtynyt todellisuuteen. Aika tyypillinen kuvio heille, jotka ovat ennakkoluuloisia asiaa X kohtaan. Ennakkoluuloista pääsemmekin sopivasti vaaliteemaan. Näistä eriarvoisuus- ja ilmaston