Esmeraldan eetos

Joskus kirjoitin miltei päivittäin päiväkirjaa, iltaisin. Minulla on pari lihalaatikkoa täynnä niitä. Aika vegaaninen sisältö, mutta metsää on käytetty. Nyt en edes tiedä, missä päiväkirjani on. En edes tiedä, mitä lopulta kirjoittaisin. Vastoinkäymisiä toisensa perään? En jaksa analysoida maailmaa, joka on surullinen. Turun Sanomissa oli tänään kolumni uhriutumisesta. Yhteiskunnassamme kilvoitellaan lähinnä siitä, kuka kärsii eniten. Keneltä on leikattu, kuka kohdannut vääryyttä ja niin edelleen. Ihmisestä tulee sellainen, kun hän ei koskaan saa palvelua tai kohtaa ihmisiä, jotka hoitavat asiat kuten kuuluu. Riman alittaminen on helpoin valinta molemmin puolin.  En olisi silti uskonut, että minun pitää näin nopeasti turvautua ammattiliiton apuun vaihdettuani toiseen. Vaan mikäpä nyt enää minua yllättäisi.  Siinä kohtaa, kun tällainen aidosti vain ja ainoastaan muista ihmisistä ja olosuhteista johtuva "menestysputki" vain jatkuu ja jatkuu, on kyynistymistä vaikea välttää. Ole...

Olisiko vihdoin aika pohtia jotain järkevää blogissa, kuten Emanuel Macronin täydellistä esiintymistä Trumpin vieraana? Olisin voinut kuunnella koko illan tiedotustilaisuuden ranskaa Macronin hymyä impaten. Olen jopa onnistunut liittämään kerran työhakemukseen Emanuel Macronin nimen, vaikken ole koskaan häntä tavannut. Hän ei kuitenkaan ihme kyllä ollut suosittelijani.  Etsi kuvasta yksi virhe.  Joissain valtiojohtajissa on karismaa, vaikka he olisivat epäsuosittuja. Tässä maailmanajassa on alettava jälleen etsiä politiikasta muita arvoja kuin asialinjaa, sitäkin kun saa hakea.  Suomalaisesta politiikasta harvemmin löytyy mieskarkkeja, jotka saavat avaamaan kanavan. En taida juuri nyt keksiä yhtäkään. Osaan silti kuvitella, että joku kuolaa Antti Häkkäsen bassoääntä. Yhtä kaikki puku miehen tekee, jollei armeija. Näin sivuhuomautuksena ihmettelen, miksei Suomessa ole yleistä asevelvollisuutta. Ehkä sellainen vielä jonain päivänä tulee, kun meillä kuitenkin on tuota rajaa ...

Harvoin, jos koskaan kehotan lukemaan jonkin tietyn kirjan. Näin olen toiminut ehkä vain Eddie Jakun kohdalla, josta tuli esikoiskirjailija 99-vuotiaana. En kuitenkaan nyt löydä tuota julkaisua, vain tämän sinne päin , jossa olen luetellut lukemiani vaikuttavimpia kirjoja.  Nyt mennään kuitenkin tämän vuoden parhaaseen tietokirjaan Kiehtova katala Venäjä Arja Paanasen silmin , joka ilmestyi viime vuoden lopulla. Uskonpa, että olen samaa mieltä kirjan parhaudesta vielä tämän vuoden lopussa. Tiesin kyllä Ilta-Sanomien toimittajan Arja Paanasen ansioista, tiesin myös, miten helppoa on leimata tietyn lehden edustajan uutiset joksikin muuksi kuin mitä ne tosiasiassa ovat. Tinkimätöntä journalismia aikaansa edellä. Kuten Paananen itsekin sanoo, jälkiviisas on helppo olla - silti luku hänen tiedostaan Venäjän todellisesta luonteesta jo paljon ennen muita on erinomaisen osuvaa. Suomettumisen perinne ja trauma on maassamme vahva, ja on käsittämätöntä, että samaan ansaan astutaan vuosi tois...

Yöaikaanhan nämä blogitekstit nykyisin syntyvät, kun ei unta saa. Välittömästi alkoi soida korvissa aikoinaan auton soittimesta kuultu Neon 2-hitti Ei yksinäinen unta saa. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys, vaikka kyllähän se raha tahi sen puute myös sosiaalisesti eristää. Sokerinrannalla virtaa enää katkeransuolaista vettä.  Täysin ilmainen tapahtuma oli Tall Ships Races, ellei sitten langennut hodariin. Ihme kyllä en, maksoi vitosen kappale.  Ecuadorilainen laiva muistaakseni, kuten miehistökin. Henkilöstö, koska naisoletettujakin oli.  Kasmir & Turku Jazz Orchestra  Tiivistää metrilakukansan tapahtuman kuin tapahtuman. Käsi vispaa kuin Trumpilla.    Samoin kuin kohta tyhjennän luurini kuvista, tyhjennän pankkitilini rahasta rempan takia. Samaan syssyyn toki Biden ymmärsi viimein jättää presidenttipelit taakseen. Mietin ensimmäisenä, miten tämä vaikuttaa sijoituksiin. Uusiutuvan energian osakkeet jo sulivat siinä kohtaa, kun Trumpin voitto alkoi näyttää...

Kahden viikon aikana on tullut nähtyä säiden ääripäät. Olisivatko vain rakeet puuttuneet, vai satoiko niitäkin Turun rautaesiripun yllä? Olen sijoittanut tämän tiettyyn maantieteelliseen siirtymään, joka monin tavoin jakaa Turun kahtia. Voitte arvuutella, missä tämä sijaitsee, kuvan näette tämän tekstin lopussa.  Säiden tai lämmön nopea vaihtelu saa ilmeisesti aikaan sakeaa hernerokkasumua. En ole meteorologi, enkä jaksa googlettaa selvittääkseni tieteellistä taustaa ilmiölle. Mutta varmaan kaikkien mielestä tällainen usva on viime aikoina lisääntynyt. En tiedä, koskeeko ilmiö muutakin Suomea, vai vain veden varassa sinnittelevää kaupunkia seitsemän kukkulan laaksossa.  Kaikki tiet vievät Roomaan? Keltaisessa talossa on aikoinaan muistaakseni ollut suolavarasto, siitä pramea ulkokuori. Ihme kyllä tämä kortteli on pitkälti säästynyt. Etualalla toki pitää olla järkyttävän ruma pytinki. Kauempana hotelli Marina sentään on aikansa varsin onnistunut tuotos, vaikka senkin alta puret...

No niin. Blogiani seuranneet ovat kenties jo pettyneet, eikö presidentinvaaleista ole luvassa minkään valtakunnan dadalyysia. Rahkeet eivät ole riittäneet pidempään aivotoimintaan, eikä sitä riitä nytkään putkien pillipiiparin käytyä kylässä. Mutta tässä jonkinlainen kooste tulee. Siis ainoastaan ajatuksiani, ei mitään kaiken kattavaa uutisanalyysia. Kaikki toki tiedämme nyt, ketkä pääsivät jatkoon. Onnittelut heille. Perussuomalaisten Putkonen nimitti juuri uutisissa Haavistoa ja Stubbia siamilaisiksi kaksosiksi, tarkoittaen tällä varmasti poliittista samankaltaisuutta. Kuitenkin kaksostenkin arvot voivat olla erit. Putkonen kuitenkin epäili, että Perussuomalaisten äänestäjille valinta on vaikea. Moni ei äänestä ehdokasta, johon ei pysty samaistumaan. Homo Koijärvelläkin vaikuttanut maailmanparantaja ja luksuspukuun pukeutuva, epäilyttävän iloisesti hymyilevä keikari, vieläpä suomenruotsalainen. Monta syytä jättää äänestämättä. Monta syytä, joista mikään ei edusta ehdokkaan poliittist...

Katsoin loistavan elokuvan Mississipi palaa ( Mississippi Burning ). Se sai ensi-iltansa miltei päivälleen 35 vuotta sitten, vuonna 1988. Elokuvassa käsitellään tositapahtumia Yhdysvaltain rotusorron kulminaatiopisteessä. Vuonna 1964 tuomittiin myös poliiseja viharikoksista, jotka tehtiin vain ihonvärin tähden. Veri, jota vuodatettiin, on koko ihmiskunnalla yhtä punainen. Saman värinen. Elokuvan dialogi on kerrassaan vaikuttavaa, kuten myös Gene Hackmanin ja Willem Dafoen näyttelijänsuoritukset. Kaikessa koskettavuudessaan on yhtä aikaa järkyttävää, miten ajankohtainen elokuvan sanoma on. Viha vähemmistöjä, kansallisuutta ja ihonväriä kohtaan vain yltyy. Historia toistaa itseään, eikä siinä ole mitään uutta ihmiskunnan taivaan alla. Kuinka kukaan kuvittelee täällä pääsevänsä taivaaseen? Nekin uskovaiset, jotka taivaspaikkaa kiivaimmin julistavat, sortavat usein ihmisoikeuksia yhteisössään, kääntävät selkänsä eri tavoin ajatteleville, hylkäävät oman lihansa ja veren. Yhdysvalloissa mu...

Tunnen keuhkoissani painon. Olen yskinyt sitkeää limaa sisuksistani jo toistamiseen tänä syksynä, mutta vasta nyt rintaan on pesiytynyt raskas ahdistus. Päätinhän sairausvuoteessa katsoa vihdoin välttelemäni Politiikka-Suomen seitsemännen jakson  Ikuinen lama . Tiesin, että suomalaisen politiikan ja yhteiskunnallisen kehityksen draaman kaarta mustaava jakso painaisi myös mielen matalaksi. En silti osannut odottaa, mitä tekee jo tunnin mittainen dokumentti alkuperäisellä kuva-aineistollaan. Leipäjonot uudelleen silmien edessä, tuntemattomien nuorten hakkaaminen teräskärkisillä maihareilla, vihatun Viinasen joulushoppailun veitsenterävä loppukaneetti, kaikkensa menettäneen perheenisän silhuetti ulosmitatussa kiinteistössä, jonka huoneessa on jäljellä enää toivottomuuden sinetöivä avioerohakemus.  Tämän saman painon rinnassa koin silloin, seuratessani vierestä yhteiskunnan murentumista, jakautumista voittajiin ja häviäjiin. Nyt digitalisaatio jatkaa siitä mihin lama jäi (tätä Noo...

Kokeilenpa nyt suvereenisti yhdistää kirja-arvion ja messuraportin Turun kirjamessujen perjantaista. Lauantaikin piti kokea, mutta ansiokkaasti saalistettu luokkahuonepöpö teki tehtävänsä ja kaatoi minut sänkyyn. Nyt kirjoitan tätä unettomana kuumeessa, joten virheet ja rönsyt sallittakoon. Ensin Ike, koska hän valtasi tilan karismallaan astuessaan saliin.  En malttanut odottaa Iken vapautumista kirjastosta (kolminumeroinen varausjono), joten ennen kirjamessuja tiskasin hänen kanssaan. Olen alkanut kuunnella äänikirjoja tiskatessa, jotta kestän homman paremmin. Kuva on kuitenkin osuvampi näin, Ikestä kansan parissa. Minulla oli kunnia kohdata Ike aiemmassa naapurustossa, eivätkä kohtaamisten tietyt, toki muodollisen ystävälliset tasot jääneet epäselviksi. Sanon tämän täydellä kunnioituksella ja haikeudella! On surullista, miten moni muistaa Iken vain heikkoudestaan naisiin. Eikös se nyt ole aika luonnollista, että ihminen on ihminen? En ole ainut, joka kaipaa Ikeä takaisin päivän...