Esmeraldan eetos

Niin katoaa maine ja mammona, jää jäljelle rakkaus. Sitä Alli Wiherheimo ei päässyt koskaan palavasta kaipuustaan huolimatta kokemaan.  Luin juuri Kotilieden päätoimittajan, aikansa tunnetuimman ladyn Alli Wiherheimon (1895-1978) päiväkirjamerkintöihin perustuvan elämäkertateoksen. En tehnyt sitä kyynelittä. Nykyisin todella harva kirja saa minut itkemään, mutta aiheen ollessa täyttymätön rakkaus, yksinäisyys, ikuinen täyttymyksen sivustaseuraaminen, en voi olla eläytymättä. Saman tunteen aiheutti minussa ikisuosikkini, Juhani Ahon Yksin.  Nuori Alli Wiherheimo nelikymppisenä, jolloin hän oli jo joutunut luopumaan perhehaaveestaan. Kuva SKS. On järkyttävää, miten yleistä on kohtalo, jossa rakkautta toivova ei saa sitä koskaan kokea. Ehkä juuri katsomani dokumentti incel-miehistä vain korosti lukukokemusta ajassa, jolloin nainen oli täysi ja kunnollinen vain aviovaimona ja äitinä. Silloinkin jokainen on varmasti joka ajassa toivonut hyväksyvää rakkautta ja sitä, että saa rakast...

Harvoin tulee luettua näin puhuttelevaa, huvittavaa, traagista, raivostuttavaa ja ajan hampaaseen osuvaa tietoteosta kuin Yksin, kiitos . Se on toimittaja Marika Riikosen kirjoittama ylistys ja pamfletti yksinolon auvosta. On järkyttävää, miten yhä edelleen tässä maassa toistetaan vain parisuhdemantraa, ja tehdään politiikkaa sen ehdoilla. Kuitenkin neljäosa maassa tai Turun seudulla jopa kolmasosa on yksineläjiä. Niin, täällä on paljon opiskelijoita, joten yksin asuminen on ohimenevä vaihe. Vaiko ohi menevä, aivan sama, kunhan se menee ohi . On kiusallista, jos joku oikeasti viihtyy yksin olematta erakko tai säälittävä. Yksin asuva tai oleva ei välttämättä kaipaa parisuhdetta, tai sitten kaipaa, mutta sen ei pitäisi määrittää ihmisen yksinolon tarvetta. Jokaisella se jonkin vahvuisena on. Kuva: Hertta Kustannus Voisin kirjoittaa teoksen annista loputtomiin. Myönnän, että aihe menee tunteisiin. Harvoin enää yllätyn minkään kirjan aiheesta, mutta tämä oli sellainen. Vaikka olen vuosia ...

Aiemmin kirjoitin blogiin julkaisun  Onko Suomi luokkayhteiskunta?  Siinä dadalyseerasin Katriina Järvisen ja Laura Kolben ansiokasta teosta Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa (Kirjapaja 2007) omia havaintojani vasten peilaten. Saman kirjoittajaparin teos Sopivia ja sopimattomia - Lempi, luokka ja parisuhde (Kirjapaja 2019) jatkaa samalla linjalla. Jopa niin samalla, että huomaan jonkin verran toistoa sisällössä. Samat havainnot myös koskevat tämän teoksen antia kuin aiemman: erityisesti Järvinen on loistava kirjoittaja, jolta lukee mitä tahansa hetkessä imaisten. Edes oman napanöyhdän kääntely ei tunnu niin kiusalliselta kuin se voisi, vain luontevalta tämän teoksen aihetta koskien.  Onkin aika vaikea analysoida parisuhteisiin keskittyvää teosta avaamatta samalla omia "valintojaan". Siksi mietin hetken, haluanko edes tästä teoksesta kirjoittaa. Kuitenkin pidän aihetta niin tärkeänä, kuten teoksen kirjoittajatkin, että haluan aihetta blogissani käsitellä. Järvise...

Myönnän kiinnostuneeni yhden Italian kuuluisimman kirjailijan Domenico Starnonen tuotannosta osittain siksi, että hänen on huhuttu olevan kirjoittaja Elena Ferrante -salanimen taustalla, tai sitten vaimonsa Anita Rajan . En kuitenkaan olisi löytänyt kirjailijaa ilman  Kirja ja keittiö  -blogia, jossa esitellään ihastuttavasti italialaista kirjallisuutta vuoroin italoherkkujen kera. Menemättä varsin aiheettomiin spekulaatioihin Ferranten henkilöitymästä, jo ensimetreillä Kepponen tuntui olevan kuin Ferranten kynästä. Aah, aaah, tätä lisää, aah.  Tämän vuoden paras lukukokemus Elena Ferranten Hylkäämisen päivien lisäksi.  Mistä Kepposessa on kysymys? Iäkkäämpi ja menestynyt kuvittaja Daniele Mallarico saapuu Napoliin tyttärensä Bettan luo hoitamaan tämän poikaa - omaa lapsenlastaan siis (napolilaisempi tapa kertoa asia vaikeamman kautta?). Vanhemmat lähtevät matkalle ja kontrolloivat vaarin (tytär siis isänsä) hoitamaan varsin pikkuvanhaa ja silti herttaista poikaa Ma...

Milan Kunderan Identiteetti osui silmiini yhdellä monista kirppiskierroksistani. Se oli selvästi lukematon. Mietin, ketä ei kiinnosta Kunderan tuotanto. Minä taas halusin maksaa kirjasta kaksi euroa, sillä vielä enemmän haluan pitää Kunderan jokaisesta teoksesta. Tämä on "väärä" lähestymistapa mihin tahansa kirjaan, mutta yksi kaikkien aikojen suosikkiteoksistani on saman kirjailijan  Olemisen sietämätön keveys . Siitä pitäisikin kirjoittaa erikseen vaikuttavimpien kirjojen sarjaan, hieman laajemmin kuin sivumainintana. Koska se oli niin suuri lukuelämys molemmilla lukukerroilla, odotin jotain sen suuntaista myös Identiteetin kohdalla. Jo kirjan otsikko, loistava.  Usein elämäni polulle valikoituu alitajuisesti teoksia, joita tarvitsen juuri niinä tiettyinä hetkinä. On suorastaan pelottavaa, miten kulloinkin kyseessä olevan kirjan sisuksista löytyy yllättäen jokin "ratkaisun avain" mieltä askarruttaneeseen kysymykseen. Tämä teos vapautti omaa käsikirjoitustani va...

Vihdoin saan kirjoitettua Meri Valkaman kehutusta esikoisteoksesta Sinun, Margot (WSOY 2021)! Ostin kirjan alkuvuonna heräteostoksena Prismasta, sopi hyvin kärryyn perunoiden joukkoon. Ostopaikkaa selittää myös joululahjaksi saamani S-ryhmän lahjakortti, muutenhan suosin pieniä kirjakauppoja. Turussa erityisesti Hämeenkadun Kansallista , sillä pelkään aina, koska "sivukonttori" mahdollisesti lopetetaan kuten monet muinaisen huippukauppakadun myymälöistä. Toivottavasti loppuunmyynti-lappua ei teipata oveen koskaan.  Mutta asiaan. Aloin lukea Sinun, Margotia heti samana iltana, kun pääsin ryytyneenä viikon ruokien kera kotiin. Sitä ennen kuvasin kirjan miltei lempinukkeni  Gorbin kanssa, mutta näemmä olen taas liian laiska etsiäkseni kuvaa nyt tähän blogiin. Myönnän, että itse olen juuri sortunut vienoon DDR-ja neuvostoromantiikkaan, yrittämättä juuri tajuta, mitä ihan oikeasti ihmiset ovat siinä ajassa tunteneet. Olen ollut 1980-luvulla lapsi, jolle Nukkumatti ja Myyrä ...

Sinertävän aamulumen keskeltä erottuvat pienet askeleet. Kuusivuotias Aliisa katsoo kenkiään, niitä joilla hän on kotipihallaan tepastellut Lumiukkoa odottaen. Aliisa asettaa jalkansa yhden jäljen viereen ja huomaa, että se on erilainen kuin hänen oma kengänjälkensä. Aliisa ihmettelee, kuka kumma on kävellyt heidän pihallaan yön aikana. Äiti ja isä ovat muistuttaneet lukuisat kerrat, että pihalta ei saa poistua. Tuntematon arvoitus kutkuttaa Aliisaa liikaa varoituksiin nähden. Hän ottaa pari riemukasta askelta ja loikkii nietosten yli syviä pieniä jälkiä seuraten. Hetkeksi hän kääntyy katsomaan taakseen ja huomaa savun nousevan kotitalon piipusta. Ikkunassa hän näkee äidin puuhellan edessä hämmentämässä riisipuuroa. Vielä voisi palata takaisin, mutta Aliisan on saatava tietää, kenelle mystiset jäljet kuuluvat.   Kodin vieressä on lehtometsä, jossa asustaa kauriita ja oravia. Aliisa näkee puusta pudonneesta kävynsilpusta, että herkuteltu on. Hän kokeilee pullottavaa taskuaan ja ...