Esmeraldan eetos

Olisiko vihdoin aika pohtia jotain järkevää blogissa, kuten Emanuel Macronin täydellistä esiintymistä Trumpin vieraana? Olisin voinut kuunnella koko illan tiedotustilaisuuden ranskaa Macronin hymyä impaten. Olen jopa onnistunut liittämään kerran työhakemukseen Emanuel Macronin nimen, vaikken ole koskaan häntä tavannut. Hän ei kuitenkaan ihme kyllä ollut suosittelijani.  Etsi kuvasta yksi virhe.  Joissain valtiojohtajissa on karismaa, vaikka he olisivat epäsuosittuja. Tässä maailmanajassa on alettava jälleen etsiä politiikasta muita arvoja kuin asialinjaa, sitäkin kun saa hakea.  Suomalaisesta politiikasta harvemmin löytyy mieskarkkeja, jotka saavat avaamaan kanavan. En taida juuri nyt keksiä yhtäkään. Osaan silti kuvitella, että joku kuolaa Antti Häkkäsen bassoääntä. Yhtä kaikki puku miehen tekee, jollei armeija. Näin sivuhuomautuksena ihmettelen, miksei Suomessa ole yleistä asevelvollisuutta. Ehkä sellainen vielä jonain päivänä tulee, kun meillä kuitenkin on tuota rajaa ...

Esihistoriassa ihmisen työpäivä oli arviolta nelituntinen. Saman pituinen voi olla oppilaiden koulupäivä, joka opettajalla vasta jatkuu. Palautuminen on edessä jokaisella. Millaista se oli Olipa kerran ihminen -sarjan luolamiehellä? Näistä aiheista juttelimme oppilaiden kanssa, jotka yleisesti väsyvät yhä nuorempina. Muistan kyllä itsekin koulunkäynnin olleen väsyttävää jo lankaluuriaikana. Mitä se onkaan nyt, kun edessä välkkyy koko ajan screen ja Beelsepubin lanseeraama Wilma laulaa? Palautumismatkalle tarvitaan järeät aseet. Loistava teos mahtavalta persoonalta. Siitäkö eniten on kysymys myös opetuksessa?  Hälinä itsessään uuvuttaa. Siksi hiljaisuus on ihanaa. Olen huomannut, miten tehokkaasti se toteutuu vain oppilaille lukemalla. Voi kuunnella tarinaa tai luoda sen itse, mielikuvituksella. Lapsilla se on ilmiömäinen, mutta lukutaidon heikentyessä ja digipelien koukuttaessa, on tästä itsestäänselvyydestä pidettävä kiinni. On mukava huomata, kuinka klassikot istuvat aikaan kui...

Tunnen keuhkoissani painon. Olen yskinyt sitkeää limaa sisuksistani jo toistamiseen tänä syksynä, mutta vasta nyt rintaan on pesiytynyt raskas ahdistus. Päätinhän sairausvuoteessa katsoa vihdoin välttelemäni Politiikka-Suomen seitsemännen jakson  Ikuinen lama . Tiesin, että suomalaisen politiikan ja yhteiskunnallisen kehityksen draaman kaarta mustaava jakso painaisi myös mielen matalaksi. En silti osannut odottaa, mitä tekee jo tunnin mittainen dokumentti alkuperäisellä kuva-aineistollaan. Leipäjonot uudelleen silmien edessä, tuntemattomien nuorten hakkaaminen teräskärkisillä maihareilla, vihatun Viinasen joulushoppailun veitsenterävä loppukaneetti, kaikkensa menettäneen perheenisän silhuetti ulosmitatussa kiinteistössä, jonka huoneessa on jäljellä enää toivottomuuden sinetöivä avioerohakemus.  Tämän saman painon rinnassa koin silloin, seuratessani vierestä yhteiskunnan murentumista, jakautumista voittajiin ja häviäjiin. Nyt digitalisaatio jatkaa siitä mihin lama jäi (tätä Noo...

Jopa kaksi miljoonaa suomalaista katsoi eilen töllöä. Ensin ajattelin, se on varmaan vähemmän kuin yleensä. Mutta eduskuntavaalien tulosillasta muodostui varsinainen trilleri, johon kärpäset kiinnittyivät kuin sokeriin. Kärpäsethän pörräävät siellä, missä haisee. Mutta rahahan ei haise. Etenkään jos se pitää jostain taikoa. Ilmastolupaukset voi hoitaa samalla ajamalla Bemarilla Nuuksioon. Kokoomuslaiset tekevät sen hybridiautolla, perussuomalaiset polttomoottorilla. Itse käytän pierumoottoria sohvalla, vaikka olenkin nainen ja siksi joidenkin mielestä kyseenalainen äänestyskelposuudeltani. Tuntuu, että näissä vaaleissa pienten ja keskisuurten puolueiden äänet haihtuivat flatuksena ilmaan. Ne lisäsivät metaanikaasuja ennestäänkin huonossa tilanteessa. Mitä voi tehdä? Korkata viinin, jonka lähde on sekin poliittinen kysymys. Valtapeleistä ei pääse eroon, jos omistaa aivot, jotka ajattelevat puolestasi jossain toisessa todellisuudessa. Ajattelen, siis olen. Istuessani Virnamäen ulkoilurei...

No niin. Eilen on katsottu vaalimatsi vol. sata. Voi niitä aikoja, kun puolueet tekivät vielä saumatonta konsensuspolitiikkaa käyttämättä pyykkipoikia ja herneitä poliitikkojen nenissä. Huutaminen toisten päälle on nykyisin taitolaji myös toimittajilla. Eilinen Ylen kolmen suurimman puolueen taisto oli silti viihdyttävin tähän asti katsottu keskustelu. Minulla jäi pienpuoluepaneeli väliin migreenin takia, mutta ehkä olisin ollut vielä syvemmässä suossa telkun ääressä. Politiikka vaatii asioihin perehtymistä ja laajaa yleissivistystä. Sitä ei todella kaikilla ehdokkailla ole. Mikäs minä olen suuta paukuttammaan? Olen vain poloinen äänestäjä, joka on onneksi työssäkin päässyt jauhamaan vaaliasiaa aivan toisesta näkökulmasta kuin joskus aiemmin. Nyt kirjoitan tätä blogitekstiä aamulla, koska odotan, milloin on eniten kansaa torilla. Turha minun on sinne mennä pyörimään yksinäisen puliveivarin kanssa, jonka varmaan tunnistan elämäntarinallisine yksityiskohtineen. Journalismi ei saa koskaan...

Jos jostain aiheesta voisi tässä talossa keskustella aamusta iltaan, se olisi elokuva ja kaikki siihen liittyvä tekemisestä katsomiseen ja tulkintoihin. Minä olen niin sanottu normikuluttaja, mutta mieheni kohdalla elokuvafanius on yhtä kuin puoli elämää. Jokin aika sitten innostuimme miettimään omasta mielestämme vaikuttavimpia elokuvakuvakohtauksia. Koska lupailin tällaista aihetta myös blogiin, simsalabim!  Valitsin listaan ne kohtaukset, joita myös minä pidän vaikuttavimpana (anteeksi vaan kaikki Star Wars -fanit, mutta tähän listaan ei tullut lainkaan kohtauksia kyseisestä elokuvasta, vaikka itse musiikki niissä on kyllä upea). Oma leffamakuni menee hiukan enemmän eurooppalaisen ja puolalaisen puolelle, siinä missä mieheni katsoo myös scifiä ja kaikkea, mikä näyttää elokuvalta. Minä myös pidän enemmän esimerkiksi Coenin veljesten elokuvista ja monista verkkaisesti etenevistä, mutta väkevästi kerrotuista tarinoista. Mieheni on katsonut niin paljon elokuvia, että saattaa nähdä t...

ja "me olemme onnellisia"! Siinä kaksi vastausta ruotsalaisille esitettyyn kysymykseen, miksi he vaikuttavat aina onnellisilta . Onnellisemmilta kuin suomalaiset. Kai tekin olette huomanneet, miten ruotsalaiset aina hymyilevät ja ovat raputöttöröhattuineen niin  jävla lyckliga, absolut ! Lahden tältä puolelta reissattiin kysymään asiaa dokumenttia varten kauan ennen koronatulevaisuutta. Tulos on edelleen katsottavissa Yle Areenasta otsikolla  Ruotsalaisten onnellisuus (Jakso 6, kannattaa ihmeessä katsoa Kamratin kaikki osat!). Onni löytyy siis etsien sitä Ruotsista, eikä meikäläisten tarvitse edes hiipiä tai elää hiljaa ruotsinlaivalla! Kunhan nyt päästäisiin edes vadelmaveneelle. Gyllene tider edelliskesältä. Oikeastaan adjö Stockholm! Olette varmasti jo aiemmista Ruotsi-kirjoituksistani huomanneet, että suhtautumiseni Ruotsiin ja ruotsalaisuuteen on säälittävän kritiikitöntä. Eikä minulla virtaa edes aatelisverta suonissani, ainoastaan ruotainlaivoilla hankittu vadelmave...

Tämän elämänviisauden on varmasti itse kukin kuullut lukuisia kertoja. Vai onko se edes viisaus? Ehkä enemmän lannistava toteamus. Ihminen jaksaa kovaakin puserrusta, jos tietää sen päättyvän ajan X kuluessa. Aivomme haluavat hahmottaa tilanteen ennalta, jotta ne pystyvät mukautumaan psyykkisesti ja/tai fyysisesti rankkaan suoritukseen. Suomen Kuvalehden päätoimittaja Matti Kalliokoski liitti samaan ajatukseen osuvaksi vertauskuvaksi maratonjuoksun viimeisimmässä pääkirjoituksessaan (SK 10/2021). Moni tuntee paloa lähteä mukaan tähän itsensäylittämissarjaan, vaikka ensimmäinen maratonin juoksija Feidippides kuoli rasituksen uuvittamana. Hän varmasti tiesi suunnilleen, miten pitkä on matka Marathonista Ateenaan, muttei ollut valmistautunut uuvuttavaan voitonviestin viemiseen edes kokeneena kestävyysjuoksijana (tarkemmat detaljit aiheesta löytyvät esimerkiksi täältä ). Maraton vaatii pitkällistä kehon sopeuttamista suoritukseen, vaikka aina toki löytyy näitä sankareita, jota yrittävät ...

Joskus miellän joulun ja koko joulukuun lasipurkkiin säilötyksi unelmatehtaaksi. Purkista löytyvät kaikki elementit, joista oman tai jonkun toisen näköinen joulu rakentuu. Veikkaan, että somella on nykyisin jonkin verran tekemistä tämän(kin) asian kanssa. Lopputulos kuitenkaan on harvoin sitä, mitä lasipurkkiin kuvittelemme. Minun purkistani ei löydy itse kuivattuja neilikanpistämiä appelsiinisiivuja, mutta joulusiivottu kuusikoti kyllä. Purkissa tuoksuu sopivasti kostea kuivakakku, lämmin kynttilätali ja juuri se lumisen talven tuulahdus, joka hiipii sieraimiin verannan läpivetoon astuessa. Joulupurkkiin pääsee varsin helposti sisälle eikä kukaan, varsinkaan työnantaja, riistä joulusta nauttivaa sielua purkista ulos. Joulukuu purkissa on eloa kuvitteellisessa hyggejuhlakuplassa, kunnes elo jälleen tammikuussa jatkuu tasaisen arjen ankeuttamana. Purkki on särkynyt tai viety kellariin odottamaan seuraavaa joulua.  Joulupurkin todellinen sisältö perjantaina. Onneksi en ollut "ehtiny...