Esmeraldan eetos

Ihmiskunta on aina hakenut päitä vadille. Oikeusvaltiossa toimenpidettä ei enää tehdä fyysisesti, mutta henkinen lynkkaus on edelleen yleistä julkisuudessa. Sosiaalisen median myötä jopa yleisempää kuin ennen. On huolestuttavaa, kun puuhaan ryhtyy presidentti tai media.  Huomaan, että Trumpin lausunnot diileistä ja syyllisistä hiipivät nykyisin jokaiseen blogijuttuuni. Trump ilman muuta on syyllinen tullisotaan, joka tulee heikentämään myös Suomen taloutta. Ja kun talous sakkaa, rikollisuus lisääntyy. Tutkittua faktaa.  Suomen yksi kalleimmista ja "kiehtovimmista" rikosvyyhdeistä on ilman muuta Ulvilan surma. Olen saanut viime aikoina fiksaation lukea kaiken Jukka S. Lahden murhasta, paitsi Keskusrikospoliisille kärrätyn pakettiautollisen. Kai senkin tutkimusaineiston lukisin, jos saisin. Ja osan varmasti saisinkin, mutta rajansa kaikella. Minulla on kuitenkin paha tai hyvä tapa uppoutua asioihin, joihin ei ole löytynyt selkeitä vastauksia. Jos saan jonkin fiksaation, en siit...

Syysloma alkoi ja kohta päättyy. Panostin lomaan lojumalla aamutakissa sängyllä tai sohvalla noin 90 prosenttia ajasta. Ehkä vähän siivutetaan arviota, sillä kävin myös kirjastosta lainaamassa syysloman läjän. Pokkareita valitsin, koska tarkoitukseni oli osallistua viinimessuille Helsinkiin, ja käydä samalla Ateneumin superkiinnostavassa kuolemanäyttelyssä. Mutta universumi valitsi puolestani. Junaliput jäivät käyttämättä migreenin iskiessä jo toista kertaa lomalla. Keho ottaa kaiken kuormituksen takaisin.  Saara Turusen Sivuhenkilö oli varattu junalukemiseksi, mutta luin sen sängyssä oman elämäni sivuhenkilönä. Migreenikot pystyvät takuulla samaistumaan kirjaan, vaikka eivät kirjoittaisi sanaakaan.  Avondalen Qvevri-viinin ostin kesällä Systembolagetin erikoiseristä. Loistava GSM-blendi hintaisekseen ja erinomainen osoitus, mitä kaikkea eteläafrikkalaiset viinit voivat olla. Esimerkiksi sieluni voitelijoita koomasohvallani. Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut on yksi su...

Mistä lienee moinen otsikko taas syntynyt? Silloin se pitää kirjoittaa, ja katsoa mitä sen alle syntyy. Kuuntelen kuorsausta (en omaani, vaikka sekin on mahdollista) ja selaan puhelinta. Vihoviimeinen teko unettomana - silloin uni ei ainakaan tule. Viime yönå en valvonut, siksikö kun luin tätä nukahtaessa? Vaikka luulisi, että juuri nämä liikuttavat sanat valvottaisivat.  Ajattelinkin siis kertoa, mitä tietoja googletan. En ole myöskään aikoihin jakanut täällä, millä hakusanoilla blogini löydetään. Analyticsissa on jotain vikaa, joten en pääse katsomaan. Katson siis, mitä itse olen googlettanut. Ruotsiin liittyviä hakuja tein edellisviikolla, mutten kuitenkaan googlettanut tätä Östermalmin Hemköpistä löytynyttä rapukravattia. Raakut eivät näytä yhtä onnellisilta. Vaikka keitetäänhän ravutkin elävältä.  No se aie loppui lyhyeen, olen näemmä kieltänyt hakujen taltioinnin. No, muistelen mitä olen tänä yönä googlettanut. saku inomaa Olen ollut yli viikon kipeä. Sinä aikana ääniki...

Nyt on kuunneltu "Suomen dekkarikuningatar" Satu Rämön Jakob , oletetun trilogian kolmas osa. Vaan kuinka ollakaan, Rakel tekee seuraa ja tarina jatkuu. Olisin toivonut, että näiden kahden tarinan aika olisi käytetty tämän yhden, Jakobin hiomiseen. Liian nopealla tahdilla ei saa hyvää, vaikka into ja palo edistymiseen olisi polttava.  Paljon on myös kritisoitu Rämön mahdollista kaupallista rahasta kirjoittamista, mutten aidosti usko, että kukaan kirjoittaa romaania sen takia (Rämö on myös kertonut, että kustannustoimittaja olisi antanut teokselle enemmän aikaa). Osalla tyyli vain on kaupallisempi. Ja selvästi se näillä myyntitilastoilla puree. Kansi on jälleen upea. Täällä arvio aiemmista teoksista.  Menemättä juoneen sen enempää, sanon, että Jakobissa on potentiaalia. Sitten se kuuluisa mutta. Hahmogalleria on aivan liian rönsyilevä, mutta päähahmot riittävän kiinnostavia. Kerronta on ihan vetävää. Se olisi vielä vetävämpi uudella editoinnilla. Vetoa ei löydy enää samoin ...

Näemmä kirjoitan sittenkin Suomen hypetetyimmän dekkaristin Satu Rämön trilogiasta, josta olemme nyt saaneet nauttia tai rämpiä läpi kaksi osaa. Ensin ajattelin, etten halua tarttua arviomielessä niiden kirjailijoiden teoksiin, jotka saavat muutenkin laajaa näkyvyyttä kaikkialla. Puhumattakaan siitä, miten kärsin blogien että Instagramin kirjagramin keskittymisestä vain uutuuskirjallisuuteen. Minua kuitenkin kiehtoo kaksijakoinen suhtautuminen Rämön teoksiin. Toisaalta, ainahan mielipiteet jakautuvat. Myönnän silti Hildurin  (WSOY 2022) jälkeen  (jonka luin jo viime vuoden kesällä) ihmetelleeni, mikä tässä on tehnyt tästä Suomen suosituimman kirjan.  Teos oli ihan sujuva, se eteni. Kaksosten katoaminen oli täky, joka sai lukemaan kirjan loppuun. Pettymys oli suuri, kun jo puolessa välissä tajusin, että tämä asia selviää vasta kolmannessa osassa. Kuinka paljon se on tietoinen valinta, sitä minä olen toki väärä ihminen analysoimaan. Mutta tämä yhdistettynä heti muotoiltuun...

Nyt täytyy käyttää tätä blogialustaa Otavan lukupäiväkirjana. Sellaisen otin omakseni edellisvuonna kirjamessuilla, enkä muistanut käyttää. En siis kirjaa ylös lukemiani mihinkään, ellen sitten kirjoita niistä jotain tänne tai Instagramiin. En jaksaisi kirjoittaa kaikesta lukemastani jotain. Mielestäni on oltava tila myös sille, että tuntemukset ovat vain oman itsen ja kirjan välisiä. Siihen tuo armoitettu lukupäiväkirja olisi ollut varsin hyvä kapistus. Nyt olisi korkea aika löytää se.  Vihje kahden parhaan kirjan sisällöstä. Kuka arvaa mitkä ja miten ne liittyvät tähän kuvaan? (Kerron lopussa.)  Ensimmäinen tänä vuonna lukemani kirja on Esa Pesosen runoteos Tänä yönä olen yksin (omakustanne, 2022). Suosittelen sitä jokaiselle, joka kaipaa ajatuksia eriarvoisuudesta, köyhyydestä, rakkaudesta, yksinäisyydestä Helsingissä tai missä hyvänsä. Ajattomanakin teos on aikansa kuva, viimeistelemättömänä hiomaton timantti. Pidän useammin sellaisista (joilla on vahva sanoma) liian teko...

Kohta loppuu tämäkin piina. Sen kunniaksi printtasin juuri käsikirjoitukseni ensimmäisen kerran (se piti tehdä jo kauan aikaa sitten, juu). Olohuoneesta kantautuvan ääntelyn perusteella se herättää toivottuja tunnetiloja, voimakkaampia kuin kuvittelin. Toisaalta, jos itse huutonauraa tai parkuu omaa tekstiään, ehkä se silloin jotakuta lukijaakin liikuttaa. Elämä on parhaimmillaan ja pahimmillaan aika melodramaattinen ilmestys. Valmis tämä ei silti vielä ole.  Välipäivillä ei ole koskaan ollut minulle sellaista merkitystä ja sisältöä kuin valtaosalle. Olen aina ollut aamusta iltaan töissä sen sijaan, että lukisin rentoutuneena sohvalla ja hamuaisin konvehtirasiaa. Luin kyllä tosi-tv-tekstitystä ja kaadoin koko Aladdinin sisällön suuhuni, kun pääsin vuosi sitten kotiin. Oli vielä yksi päivä edessä, yksi ainoa. Sitten alkaisi loma ja "ikuinen vapaus".  Olen yllättynyt, miten nopeasti tämä vuosi on mennyt. Olen yllättynyt, miten vähän olen itse muuttunut, vaikka muutoksen tuulet ...