Esmeraldan eetos

Transu Prismassa Ei lappua nakissa Tyhjä laari kauhovat kädet paikkaansa vaali Vaari imi munkkia suu sokerissa Äiti katsoi lastaan Missä on vitsa? Pitsa kuin pissa Siis Pizza, Pakastepizza Kuin Bond, James Bond Ei-salainen agentti ruokakorissa Salarakas hyllyvälissä Tarjouksessa mozzarellalla nakki kuin sepaluksella auki muuan entinen pappi Happi virtaa kedolla ilmaa matkalla kohti Prismaa Uudestaan aina uudelleen työntää vartija muka maksaneen Rehellisyyden äärelle Sieltä löytää itsensä keskiluokkainen nainen punnitsee hedelmiä painaa halvemman Laserkatseeni erottaa En tee mitään Luotan vartijaan En jaksa Olla aina p*ska Olla se joka huomaa Miten helppoa on rima alittaa Kasvakaa maksamaan Elämällä on hintansa Opettajilla pinnansa ja toimittajilla aiheet ei tänään vähissä Mutta aivosolut Ne on kaikilla imperfektissä Kukaan ei tiennyt kuka on Lenin Tarvitseeko tietää Voiko historian vain unohtaa Työntää kärryä Vaunua Ostetaan ja l...

Minun pitäisi jo mennä nukkumaan, eikä varsinkaan kännykällä näpyttää turhaa dadaa. Haluan vain jakaa teidän kanssanne ei lainkaan turhan huolen verenpaineesta. Se on koholla. Ulkoilu on parasta lääkettä verenpaineen ja yleisen ketutuksen sekä murhetason laskuun.  Minulla, jolla on aina ollut alhainen verenpaine suvunkin siunauksena, on nyt pitkäkestoisen stressin, unettomuuden ja varmasti ruokavalionkin takia kohonnut riski tautien eldoradoon. Päässä humisee salamilla täytetty croissant, jonka imuroin muistellessani Pariisia. Miksi kielto vain lisää elämänjanoa? Valitettavasti minulle elämä on yhtä kuin salami, lehmän kuolema. Vai possun, kuitenkin. Suonissa kohisee. Ennen tässä oli patoamaton Halistenkoski.  Syytän kaikesta vegaanihaastetta, joka oli tuomittu epäonnistumaan. Vaikka vähensin reilusti lihaa, hamusin vain lisää. Haaveilin rasvaisesta burgerista Mouton Rotschild huulillain. Sen sijaan minulla oli kumimainen vuusto tai jokin muu epämääräinen ainesosa tuottamassa ...

Viimeistä viedään. Onko todella niin, että kuluvana viikonloppuna Turun kirjamessuja vietetään viimeisen kerran Artukaisten messukeskuksessa? Mutta niin se lentokenttäkin plaanilta katosi, jäljellä on vain kaasuttajien kiitorata. Mietin aina, mikä ensimmäisenä tulee mistäkin alueesta mieleen. Vastaus ei ole kartano, lehtitalo tai kirjamessut, vaan renkaiden polttaminen tiellä. Enää se ei taida olla mielipidepalstan kestoaihe. No, tuota tietä pitkin kävelin kohti messukeskusta tajutessani, miten kätevästi paikan päälle päässe työmatkalinjalla. Bussilla numero 99, jonka kohde on Pansion telakka. Yllätyin, että bussi kulkee lauantaisinkin. Minulla oli mukanani viinilasit, sillä lähdin suoraan messuilta töihin. Tämä huvitti, sillä ruoka- ja viinimessujen hallissa piti maksaa pantti viinilasista. Olisin voinut sanoa, että minulla on omat mukana. Iltaohjelman takia kiertelyä halleissa piti hieman aikatauluttaa, mikä oli vähän harmillista. Toisaalta en olisi kauemmin kiertelyä jaksanutkaa...

Miten olenkaan kaivannut merelle. Vihdoin se toteutui. Teiniangstissa olin haluton matkustamaan veneellä vanhempieni kanssa, pidin ennemmin kotibileet. En tosin tiedä, olisiko matkaseurani tuolloin edes ollut kaivattua. Mutta huomaan kaipaavani paattiamme yhä enemmän nyt, kun sitä ei enää ole.  Matka yhteysaluksella Nauvoon eli Naguun jäi lyhykäiseksi, mutta joskus paremman elämän aikana täytyy siellä myös yöpyä. Seilissä taas ei huvita käydäkään enää kolmatta kertaa nähtyäni, millainen somehitti saaresta on tullut. Olen vieraillut siellä 1990-luvulla ja vielä 2010-luvun alussa, jolloin tuotteistus oli jo päässyt orastavalla tasolla vauhtiin. Joskus taisin hakea sinne myös korkeakouluharjoitteluun tai kesätöihin, mutta kuultuani kirkko-opastuksen sisältävän myös huussintyhjennyksen, päätin valita rahakkaamman kesätyön kaupan kassalla. Oliko tämä elämäni virhe, tuskin. Hienoa ja traagista tietysti on, että vain turismin avulla paikkoja kunnostetaan. Valtakunnallisen tutkimuslaitokse...

Aikani on rahaa, eli nolla euroa. Otetaanpa siis pieni kuvapläjäys, vaikka tahtoisin raportoida elämysmatkastani Tartossa laajemmin. Haluaisin käyttää myös Viron kansallismuseoon kahden tunnin sijaan kaksi päivää. Mutta mennään samalla vauhdilla kuin kulunut vuosi, ja kohta jo rimpuilemme kohti hautaa.  Tarttohan on aivan upea kaupunki. Olen käynyt siellä viimeksi tasan 20 vuotta sitten, paitsi silloin oli syksy. Joten, onko se sitten 19,5 vai 20,5 vuotta sitten, tiedä häntä. Ehkä keski-ikä ja keli vaikuttivat kokemukseeni, jossa Tartto tarjoili itseään kuin sutenööri Ladan luukulla. Kaupat tuli.  Tällainen mielleyhtymä minulle tuli, kun isäni muisteli Eesti Rahva Hääliä, eli juoksukilpailuja neuvostoaikaan. Koko matkan ajan Ladat olivat kruisailleet vieressä ilotyttöineen ja tarjoilleet soomimiehille palveluja.  Muistan myös, että kylpylöiden vesi oli levästä vihreää.  Paljon on muuttunut sen jälkeen. Tartto oli suljettu kaupunki neuvostoaikaan, mutta sitä ennen maa...