Esmeraldan eetos

Vuosia sitten kirjoitin blogiin työuupumuksesta uutena kansantautina. Sitten alkoivat telkkarin studiot täyttyä, tietysti minun ansiostani. Kameroiden edessä pohdittiin, onko työuupumus uusi kansantauti . Yleensä, jos ihminen esittää kysymyksen, hän vastaa siihen jo itse kysymyksellään. Siksi kysymyksiä on hyvä esittää. Auttaako iltalenkki?  Nyt kysynkin, toipuuko työuupumuksesta koskaan. Tutkimusten mukaan uupumus näkyy aivokuvissa, se ei siis ole mikään keksitty juttu. Tällaista suhtautumista osa saa osakseen. Nyt on trendikästä olla uupunut, ja sitä rataa. Tuskin kukaan tässä maailmassa valitsee mitään ikävää trendin takia.  Jälkiviisaana voin itse sanoa innostusjargonkielellä, että energiapankki hupenee nykyisin nopeammin, jos se ehtii edes täyttyä. Viikossa voi olla yksi tai kaksi päivää, jolloin tunnen olevani pirteä. Jatkuva väsymys on kestänyt nyt viisi vuotta, enkä ole palautunut siitä koskaan. Sain tuolloin aivan selvän varoitusmerkin, joka johti aivokuviin saakka. K...

Voin kertoa: sitä ei ole. Miksi siis tarttua luuriin ja sortua jälleen näpyttämään tällä blogikirjoitus? Kun te muut ehkä kärsitte hartiakivusta siksi, että ihailette vasta valmistettuja tai pop up -joulupuodista muiden ostosten lisäksi kotiin kanniskeltuja havukransseja? Etsitte parhaita reseptejä jouluun ehkäpä kännykästä, voihan hartiaseutu olla siksikin kipeä.  Tai sitten tekin olette tehneet liikaa töitä. Koneella tai siten, että kaikki tuskatila jumiutuu ylävartaloon. Sytytetäänpä kynttilä ja hengähdetään. Tiedostava rentoutuminen on joulun sanoma.  Toinen on pörssisähkön hinta, joka näkyy kuvassa kahdella eri tavalla. Ja minä halaan sitä kodin ainoassa nipin napin 18-asteisessa paikassa.  Meillä ihmisillähän on ainakin Suomessa mahdollisuus valita. Joskaan ei kaikilla. Veikkaan, että aika moni yritysjohtaja etsii tämänkin joulun välipäivinä itselleen uutta työpaikkaa. Valinnanvapaus tarkoittaa nykyisillä työmarkkinoilla sitä, että voit valita, miten haluat palaa lo...

Tänä talvena en vapaudessakaan "ehtinyt" hiihtää kuin muutaman kerran, vaikka alkuvuosi oli etelässäkin runsasluminen. Mutta sään jatkuva sahaus teki keliolosuhteista varsin haastavat hiihtoon vain apostolinkyydin ja suksien avulla. Totuuden nimissä hiihtäminen on aika usein henkilökohtaista autourheilua, ellei sitten ahtaudu suksien kanssa koronabussiin ja matkusta nihkeässä tunnelmassa kohti latuja. Olen tätä tehnyt ennen koronaa, aika vaivalloista etenkin bussinvaihdon takia. Sitten onkin jo nälkä, kun pääset kunnon ladulle pappojen yliajamaksi. Tämä oli siis tilanne silloin, kun halusi päästä ainoalle huolletulle ladulle vähälumisempina talvina.  Edellistalvena sentään saatoin hiihtää kotiovelta suoraan laduille. Silloin lumi kesti ja pysyi, toisin kuin Trumpin hallitus (muistan tämän aina, hiihdin suoraan ladulta kotiin katsomaan Bidenin virkaanastujaisia). Nyt miltei saatoin kokea saman, ihan kotiin asti en kuitenkaan hiihtänyt, sillä jalkani olivat jo muusia monen latu...

Tämä aihe on muhinut pitkään luonnoksissani, siitä Bloggerin omistama Googlekin on toki ollut tietoinen. Todennäköisesti Instagramin omistaja Facebook tietää myös, millaisia hetkiä arjen riemuvoittoja tavoitteleva elämäni sisältää, vaikken käytä Facebook-tiliäni enää juuri ollenkaan. Alustalla ei ole väliä, kun lopputulos on kuitenkin sama. Mistä on kyse, kun yhä useammat häipyvät somesta ja alkavat suojata selustansa tietoja keräävältä isoveljeltä? Kyse on asiasta, josta moni on edelleen onnellisen tietämätön - tai haluaa olla. Tekoäly ja siihen kuuluvat algoritmit ovat alkaneet määrittää pelottavalla tavalla elämäämme.  Tästä erinomaisena esimerkkinä toimii eilen katsomamme elokuva Her , jota tähdittää aina loistavan roolisuorituksen tekevä Joaquin Phoenix . Olisimme keskustelleet elokuvan annista pidempäänkin, ellemme olisi sen jälkeen jo pilkkineet sohvalla. Muistan kuitenkin maininneeni keskeisen ajatuksen, jonka elokuva herätti: haemme elämäämme täytettä maailmasta, joka on o...

Jaanpa teille taas tilastotietoa blogistani! Eli pääasiassa hauskimpia hakusanoja, joilla on blogiini löydetty! Aloitetaan siis hakusanoista. Koronaluontomatkailubuumi selvästi jatkuu, sillä Kaarinan Muikunvuorta  käsitelevä kirjoitukseni on ollut koki kevään suosituin hakukohde metsänpeiton lisäksi. Näitä molempia aiheita on haettu lukuisilla eri variaatioilla yhdyssanoilla ja ilman.  Ei Muikunvuorelta, vaan yhdeltä Rooman seitsemän kukkulan huipulta. Kai nyt ihmiset klikkaavat enemmän tätä postausta, jos näkevät korona-ajan ykköskuvana palmun? Ja jatkamalla lukua, kyllä tämäkin kuva etäisesti liittyy tähän kirjoitukseen! Olimme viimeksi turisteina Roomassa vuonna 2017, pieni ikuisuus sitten! Itse paikoista minua kyllä huvitti Naantalin emäntäkoulu . Yllättävän moni on tuota paikkaa hakenut, vaikka kyseisen legendaarisen instituution (joka koululaisten keskuudessa myös Pimppilänä tunnettiin, apua) tilalla on nykyään funkkisasuntoja. Tämä juttu liittyi  Luolalanjärveä ...

Blogini löytyy nimittäin nyt myös Instagramista! Ehdin kirjoittaa reilusti yli kaksi vuotta ennen pikkurillin ojentamista somesyövereille. Ehkä muutos on kuitenkin enemmän mahdollisuus kuin uhka.  Päätin avata instatilin, sillä minulla ei ole aina aikaa kirjoittaa postauksia tänne blogiin niin pitkään, hyvin ja hartaasti kuin haluaisin. Instagramiin voin näpytellä lyhyempiä havaintoja ja ajatuksia silloin, kun aika ei millään riitä enempään (kuten nyt, kirjoittaessani kuitenkin tätä blogipostausta yhteensä 10,5 tunnin työrupeaman jälkeen).  Hämähäkit ovat hyvin verkostoituneita, vaikka verkon muut jäsenet taitavat olla syömiseen tarkoitettuja. Näen tässä silti tai ehkä juuri siksi yhtäläisyyden somemaailmaan.  Instan hyödyt ovat selkeästi nähtävissä myös kuvapuolella, esimerkiksi kuvien käsittelymahdollisuudessa. Olen kuitenkin liian laiska viimeistellyn visuaalisen ilmeen luomiseen, vaikka olen ihmisenä hyvin paljon visuaalisuuteen ja estetiikkaan huomiota...

Covid-19 eli suomen kielen tämän hetken yleisin sana koronavirus on aikaansaanut poikkeustilan maassamme. Otsikon lausahdus on tuttu uutislähetyksistä  ja yhä lähietäisyydellä tapahtuvasta small talkista. Poikkeukselliset ajat ovat johtaneet  valmiuslain käyttöönottoon ensimmäisen kerran sota-ajan jälkeen. Koronavirukseen varautuminen ja siltä suojautuminen muistuttaa jo jossain määrin sodankäyntiä (lausunnot á la Macron ja Trump ). Ja sitähän se on - taistelua näkymätöntä vihollista vastaan. Koska virus ei ole konkreettisesti nähtävillä kuin vasta sitten, kun se heikentää ihmisen peruskunnon pahimmillaan tehohoitoon asti, meillä on ollut ollut suuria vaikeuksia ottaa viruksen vakavuus tosissaan. On hälyttävää, että uutisten ykkösaihe on ihmisten piittaamattomuus karanteenimaisten olojen noudattamisesta.  Kuvat Kakolan tyhjentyneeltä vankila-alueelta vuodelta 2012, ajalta ennen uudisrakennuksia. Hienosti esiintymisensä hoitaneen pääministeri Sanna Marinin...

Joka vuosi miljoonat ihmiset maailmassa hurahtavat erinäisiin lahkoihin, lankeavat nettihuijareiden ansoihin tai vain huomaavat yhtäkkiä olevansa osa jotain suurempaa, joka aiemmin oli vierasta. Miksi ihminen lankeaa pahimmassa tapauksessa erittäin vahingolliseen lahkotoimintaan ja uskoo varoitteluista huolimatta gambialaisen jenkkikenraalin rakkaudenosoituksiin? Mikä saa ihmisen luovuttamaan hiljalleen koko omaisuutensa sekä viimeisetkin ihmisyyden rippeet jonkun toisen määrittelemälle elämän tarkoituksen alttarille? Näitä kysymyksiä olen pohtinut paljon sekä aiemmissa opinnoissani että ikävä kyllä myös lähipiirin kokemusten takia. Kun itse tunnistan välittömästi, milloin joku yrittää erittäin hienovaraisesti luottamuksen kautta saada lisäjäseniä porukkaansa tai keskustelen rehellisesti Instagramissa lähestyneen nettihuijarin kanssa tämän tarkoitusperistä, pohdin aina uudelleen: miksi minä näen tämän kuvion ja joku toinen ei? Ihmisellä on taipumus luottaa ystävälliseen laj...