Esmeraldan eetos

Olisiko vihdoin aika pohtia jotain järkevää blogissa, kuten Emanuel Macronin täydellistä esiintymistä Trumpin vieraana? Olisin voinut kuunnella koko illan tiedotustilaisuuden ranskaa Macronin hymyä impaten. Olen jopa onnistunut liittämään kerran työhakemukseen Emanuel Macronin nimen, vaikken ole koskaan häntä tavannut. Hän ei kuitenkaan ihme kyllä ollut suosittelijani.  Etsi kuvasta yksi virhe.  Joissain valtiojohtajissa on karismaa, vaikka he olisivat epäsuosittuja. Tässä maailmanajassa on alettava jälleen etsiä politiikasta muita arvoja kuin asialinjaa, sitäkin kun saa hakea.  Suomalaisesta politiikasta harvemmin löytyy mieskarkkeja, jotka saavat avaamaan kanavan. En taida juuri nyt keksiä yhtäkään. Osaan silti kuvitella, että joku kuolaa Antti Häkkäsen bassoääntä. Yhtä kaikki puku miehen tekee, jollei armeija. Näin sivuhuomautuksena ihmettelen, miksei Suomessa ole yleistä asevelvollisuutta. Ehkä sellainen vielä jonain päivänä tulee, kun meillä kuitenkin on tuota rajaa ...

Odotin Annie Ernaux'n Nobel-teosta Vuodet  (Gummerus 2021) miltei vuoden. Lopulta varausvuoro osui minuun. Satu Rämön Rosa & Björk on silti huomattavasti varatumpi, se kieltämättä herätti ennalta jonkinlaisia tunteita. Eikö ihmisiä kiinnosta yhtä paljon seniori-ikäisen naisen Nobel-muistelmat? Yleensä en innostu palkintoteoksista. Siksi pohdin viime vuonna, ostanko tämän vai jäänkö suosiolla varausjonoon. Se on sitten eri, jos teos on palkittu 30 vuotta sitten, silloin se on voinut todennäköisemmin puhutella. August Strindbergin mukaan nimetyt August-palkinnot pääsääntöisesti ovat osuneet omaan makuun, mutta Nobelit aina eivät. En voi kyllä väittää, että olisin liian monia lukenut.  Odotin silti, että tästä kirjasta pitäisin, koska se käsittelee Ranskaa, yhteiskuntaa, aikaa, muistoja, yksilön ja yhteiskunnan identiteetin sekä kuorien rakentumista. Historioitsijan lempiaiheita siis. Makro- ja mikrohistorian yhdistäminen kaunokirjalliseksi ja intiimiksikin teokseksi on p...

Milan Kunderan Identiteetti osui silmiini yhdellä monista kirppiskierroksistani. Se oli selvästi lukematon. Mietin, ketä ei kiinnosta Kunderan tuotanto. Minä taas halusin maksaa kirjasta kaksi euroa, sillä vielä enemmän haluan pitää Kunderan jokaisesta teoksesta. Tämä on "väärä" lähestymistapa mihin tahansa kirjaan, mutta yksi kaikkien aikojen suosikkiteoksistani on saman kirjailijan  Olemisen sietämätön keveys . Siitä pitäisikin kirjoittaa erikseen vaikuttavimpien kirjojen sarjaan, hieman laajemmin kuin sivumainintana. Koska se oli niin suuri lukuelämys molemmilla lukukerroilla, odotin jotain sen suuntaista myös Identiteetin kohdalla. Jo kirjan otsikko, loistava.  Usein elämäni polulle valikoituu alitajuisesti teoksia, joita tarvitsen juuri niinä tiettyinä hetkinä. On suorastaan pelottavaa, miten kulloinkin kyseessä olevan kirjan sisuksista löytyy yllättäen jokin "ratkaisun avain" mieltä askarruttaneeseen kysymykseen. Tämä teos vapautti omaa käsikirjoitustani va...

Vaikuttavimpien lukukokemusten saaga jatkuu. Otsikosta voinee päätellä, millaista on herätä todellisuuteen, joka on tosiasiassa vain jatkuva painajaisuni. Ihminen, joka tuntee jotain niin suurta, ei ehkä koettua vaan vasta aistittua, yksinkertaisesti kärsii vääränlaisten raamien sisäpuolella. Ihminen, joka joutuu mukautumaan sovinnaisuuteen, vanhoillisuuteen, siihen että on vain sukupuolensa edustaja kenties tahtomattaan. Tällainen ihminen kärsii erityisesti kohtaamattomuuden aiheuttamasta tunteesta, jota rakkaudettomuudeksikin kutsutaan.  1800-luku oli suuri naisen emansipaation vuosisata, seuraavan ollessa jatkumoa sille. Edelleen 2000-luku osoittaa, missä on vielä kehitettävää. Minusta on hienoa, että voin niputtaa samaan julkaisuun sekä mies- että naiskirjailijan, vaikka 2000-luvulla heistä puhuminen sukupuolietuliitteillä lienee kyseenalaista. Ihmisyys ei katso sukupuolta, toisin kuin asenteiden omistajat.  Juhani Ahon löytäminen on ollut minulle yksi upein asia kirjalli...

Ihminen tekee läpi elämänsä löytöjä. Parhaita ovat usein ne, joiden aiemman olemassaolon on unohtanut. Varmuuskopioin romaanikäsikirjoitukseni aina Siniselle muistitikulle (tämäkö uuden ajan Eeva Kilven tuotantoa kunnioittava tuleva ajatusteos?), josta löytyy myös graduni, sen aineisto ja muumioutunut määrä kaikenlaista ennen tai nykyisin tärkeää.  Olin kuitenkin unohtanut kuva-arkiston vanhalta tietokoneeltani, joka lakkasi toimimasta vuonna 2010 tai 2011. Yksi tuon arkiston kansioista sisälsi Ranskan matkan kuvia. Seikkailin siellä yksin, kiersin viinitiloja ja kuvittelin löytäväni unelmieni viinintekijäuroon, jolla olisi tyhjä vierashuone harmaakivilinnassaan. Sen salakäytävää pitkin voisin sitten rakkauden leiskuessa muuttaa varsinaiseen asuintilaan ja pullottaa nyt tekemääni keräilyharvinaisuutta täydellisen satovuoden annista. Tämä oli suunnitelma. Toisin kävi, paremmin.  Nähtyäni tämän kuvan, ymmärsin, miten monta kertaa olen nähnyt unta tästä samasta puistosta Nizzas...