Esmeraldan eetos

Tuota 1990-luvun klassikkoelokuvaa en ole edelleenkään nähnyt, tuskin näenkään. Autiotaloja senkin edestä. Enää rakennusten jääminen tyhjilleen ei ole vain maaseudun ongelma, vaan autiotaloja löytyy yhä enemmän kaupunkialueiden lähettyviltä. Jopa keskeltä kaupunkeja. Ei nyt mainita erikseen Turkua, joka on jo kiitettävää mainetta niittänyt vanhojen kohteiden heitteillejätöstä.  Portaat vievät aina jonnekin. Kaikkien äärellä ei ole selvää, minne. Palasin katsomaan, mitä kuuluu eräälle vanhalle pihapiirille, jonka keskeltä löytyy kenties 200-300-vuotias tammi.  En muistanut, että paikka oli näin raunio. Ei se viimeksi ollutkaan. Oli yllätys, että tietyt autiotalot oli purettu, vaikka se olikin odotettavaa. Eihän niitä kuvausta varten säästetä, kuin ei elinpiirinkään. Aina vedotaan rottien sun muiden elukoiden pesiin. Kehitykseen, joka kehittyy. Jäljelle jää hyvällä tuurilla ehkä kivikasa, joka korvataan kaupunkialueella parkkipaikalla.  Usein autiotalojen pihat ovat täynnä vanhaa perinne

Olen tehnyt ennätyksen kirjoissa, jotka olen lukenut puoleenväliin. Sen yli olen jatkanut kirjaa, joka vetää tällä hetkellä eniten. Yllättäen minulla on ollut kesäkuu täynnä töitä, enkä ole jaksanut lukea kuin hetken iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Jos silloinkaan. Silti, yhä luen enemmän kuin moneen vuoteen aiemmin. Toivon, että tämä tahti säilyy. Jossain välissä pitäisi silti pystyä keskittymään romaanikäsikirjoitukseen. Silloin lukeminen jää automaattisesti vähemmälle. Jälleen yritän lähettää parhaillaan 426-sivuisen viritelmän kesän lopulla turmion tielle. Sitä odotellessa, esitetäänpä nyt parit miltei luetut kirjat. Jospa joku näistä innostuisi myös, ehkä on jo innostunut.  Valitsin Olli Jalosen Stalker-vuodet kirjaston uutuustornista lukuun kiinnostuksesta aihepiiriin ja ajankuvaan. En ole pettynyt. Ihmisten ja työnantajien stalkkeriointi ja raportointi salaiselle toimeksiantajalle käsittelee vielä 1970-luvulla vallinneita suhteita Neuvostoliiton kanssa. Keitä kohtaan piti olla

Tämä on testi, lukeeko joku tällaisella otsikolla lymyilevän blogikirjoituksen. Pitääkö huolestua, jos lukee? No, minulta pääsi suusta tällainen klassinen tuuttausääni julkisella paikalla Turun jokirannassa. Nauran sitä vieläkin! Syyhän on migreenilääkkeeni, jolla ilmiselvästi on tahattomia sivuvaikutuksia. Olen raportoinut näistä Fimealle (eli bittiavaruuteen?) ja farmaseutille. Tilanne ei kuitenkaan osaltani muutu, sillä en pärjää ilman tuota lääkettä, ainakaan täysin. Odotellaan "touretten" pahenemista. Ei tämä sitäkään puhtaasti ole, mutta tahatonta nykimistä ja huutelua etenkin mennessä nukkumaan. Joillain sellaista toki esiintyy muutenkin. Hämärästi muistan leikkimiseni Brion junaradalla taaperona, sanoin "tuut tuut" junan saapuessa lastauslaiturille. Sieltä kyytiin tulivat Duplo-ukkelit. He kaikki ovat tallessa, kuten myös junarata, joka oli ensimmäinen lahjani. Sain sen alle kahden viikon ikäisenä, jolloin tietenkin osasin sen jo rakentaa. Sanojen merkitys,