Esmeraldan eetos

Olen tehnyt ennätyksen kirjoissa, jotka olen lukenut puoleenväliin. Sen yli olen jatkanut kirjaa, joka vetää tällä hetkellä eniten. Yllättäen minulla on ollut kesäkuu täynnä töitä, enkä ole jaksanut lukea kuin hetken iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Jos silloinkaan. Silti, yhä luen enemmän kuin moneen vuoteen aiemmin. Toivon, että tämä tahti säilyy. Jossain välissä pitäisi silti pystyä keskittymään romaanikäsikirjoitukseen. Silloin lukeminen jää automaattisesti vähemmälle. Jälleen yritän lähettää parhaillaan 426-sivuisen viritelmän kesän lopulla turmion tielle. Sitä odotellessa, esitetäänpä nyt parit miltei luetut kirjat. Jospa joku näistä innostuisi myös, ehkä on jo innostunut.  Valitsin Olli Jalosen Stalker-vuodet kirjaston uutuustornista lukuun kiinnostuksesta aihepiiriin ja ajankuvaan. En ole pettynyt. Ihmisten ja työnantajien stalkkeriointi ja raportointi salaiselle toimeksiantajalle käsittelee vielä 1970-luvulla vallinneita suhteita Neuvostoliiton kanssa. Keitä kohtaan piti o...

Menetettyäni äänikirjaneitsyyteni ja palan sydämestäni Eeva Kilven  ajatuskokoelmalle  Sininen muistikirja  aloin pohtia yhä enemmän vanhenemisen mystiikkaa. Tosin, jos kysyisin äidiltäni tai anopiltani, he sanoisivat kumpikin, ettei vanhenemisessa ole mitään mystistä - tiedossa on ainoastaan uutta kremppaa toisensa jälkeen, kehon rapistumista ja mielen voipumista. "Vanhaksi ei ole tulemista" taitaa olla anoppini suosikkilause juuri tällä hetkellä. Sama fiilis välittyy myös Kilven ajatuksista noin 20 vuoden ajalta, joissa vanhuuden tuntemuksista välittyy kuitenkin enemmän yksinäisyys ja ikävöinti kuin fyysisen rappeutumisen tuskaisuus. Äitini tokaisi minulle viimeksi nähdessämme: "sinäkin se vanhenet kovaa vauhtia". Lienee siis minunkin ajankohtaista pohtia vanhuuden ja vanhenemisen olemusta! Toivon kuitenkin, että minulla on vielä reilusti aikaa elämäni viimeisiin kirjallisiin merkintöihin. Toivon myös, että joku löytää nuo ajatukset ja keksii niille yhtä hyvä...

Kuolema ei ole Suomessa tabu, mutta kovin mielellään siitä ei puhuta saati lueta siitä kertovaa kirjaa. Nyt kuitenkin kannustan jokaista lukemaan toimittaja Henna Mäkelinin kokoaman teoksen Kuolema - kaikki mitä olet aina halunnut tietää .  Löysin tämän vuonna 2018 ilmestyneen kirjan kirjastoauton valikoimasta, jossa odottelin rankkasateen loppumista. Oli aikaa kahlata hyllyjä läpi ja todeta ilahtuneena, miten moni eri ikäinen ja taustainen ihminen kohtaa toisensa tuolla pysäkillä. Kirjastoautoon astui vuorotellen koko elämänkaari pienoiskoossa. Kuvakirjoja imevästä taaperosta on lopulta lyhyt matka palvelukodin dekkarinlukijaan, joka ei ehkä lopun lähestyessäkään odota kuolemaa vaan elää kuin viimeistä päivää.  Mitä muuta meillä on kuin tämä hetki? Tämä kysymys nousi mieleeni jatkuvasti lukiessani kirjaa, jonka ilmestymisestä yöpöydälle mieheni oli aluksi hieman tuskissaan. Edustamme kahta ääripäätä - siinä missä kuolema on minulle jokseenkin pelkoa herättämätön...

Blogipostausten perässä näkyy usein kolme kyseisen kirjoittajan suosituinta tekstiä. Minua kiinnostaa usein enemmän, mitkä ovat ne vähiten suositut ja miksi. Veikkaan, että moni kirjoittaja toivoisi laajempaa näkyvyyttä juuri niille teksteille, jotka ovat saaneet vähiten klikkauksia. Kun aloin kirjoittaa blogia huhtikuussa 2018, minulle ei ollut ehtinyt muodostua kovin syvällistä käsitystä blogimaailmasta. Pikaisen blogiportaalikatsauksen jälkeen huomasin, että suosituimpia tuntuivat olevan hää-, raskaus- ja sisustusblogit.  Vaikka osasin aavistaa, mitkä teemat vetoaisivat eniten lukijoihin, päätin pitäytyä vain sellaisissa aiheissa, joilla on minulle itselleni jotain merkitystä. Lopputuloksena on ehkä temaattinen sillisalaatti, mutta sellainenhan elämä on (harva edes pitää sillistä). Renessanssiajan humanistinen koulutus yhdisti lukuisat eri tieteenalat, joita nykyään opiskellaan täysin erillisinä oppiaineina (esim. anatomia/lääketiede, tähtitiede, historia ja kuvatai...

Tämä taulu puhuttelee minua syvällä viisaudellaan. Arkinen hetki pitkästä elämästä on pysäytetty arvokkaan tapahtuman äärelle. Vanhus lusikoi keittoa mietteissään, vailla hampaita. Täysinäinen suolapikari kertoo toimeentulosta, muttei varallisuudesta, sillä tyypillisesti vauraamman väen suola-astiat korostivat hopeisina suolan arvokkuutta. Tämä vanhus on ehkä valmistanut puisen suolapikarin itse aikana, jolloin iltaisin tehtiin elämän askareissa tarpeellisia käsitöitä somettamisen ja television katsomisen sijaan. Kuohkea leipä muistuttaa perustarpeiden täyttymisestä aikana, jolloin edes kuivunut korppu ei ollut itsestäänselvyys. Vanhuksen kädet ovat vahvat, ehkä peltotöissä nuorukaisena vahvistuneet. Essumekko suojaa lialta joko työtehtävistä, joita vanhus yhä kunnioitettavassa iässä tekee, tai yksinkertaisesti keitolta, joka saattaisi sutata ehkäpä ainoan kunnollisen vaatekerran. Terve puna poskilla paljastaa hyvän verenkierron, joka on voinut tulla ulkotöistä ja niiden jälkeis...