Esmeraldan eetos

Jonkin verran olen nähnyt hypetystä vastikään suomennettuun Olivia Laingin Yksinäisten kaupunki - tutkimusmatka yksinolon taiteeseen liittyen. Kiinnostuin teoksesta itsekin jo otsikon puolesta, olenhan aina tuntenut olevani kaikkialla ulkopuolinen. Sitä voidaan pitää myös yksinäisyyden yhtenä tunteena. Usein syyn nähdään löytyvän yksilöstä, vaikka etenkin Laing tuo näkyviin ongelmat yhteiskunnan rakenteessa. Länsimainen yhteiskunta suorastaan ruokkii eriytymistä, ulkopuolisuuden tunteen kehittymistä ja sitä kuuluisaa yksinäisyyttä. Se tapa, jolla Laing tuo tämän teoksessaan näkyviin, on parempi jättää tähän erittelemättä. Silloin kaikki eivät ehkä lukisi kirjaa, vaikka ehdottomasti kannattaa.   Usein pelkään esseemäisten teosten olevan liian tekotaiteellisia tai ärsyttävän trendikkäitä, jotenkin kieleltään liikaa eri lukijakuntiin rajaa tekeviä. Tämä oli kuitenkin harvinaisen älykäs, inhimillinen ja upeasti asioita yhteen nivoava teos. Sortumatta liialliseen akateemisuuteen, vaikk...

Olen pitkään tiedostanut, etten ole enää kirjoittanut blogiin sijoitusasioita. Olen jotenkin väsähtänyt, mikä johtuu toki myös siitä, ettei rahaa enää ole pistettäväksi jemmaan kuten ennen. Tämäpä onkin oiva hetki tarttua kirjaston herätelainaan, Julia Thurénin Kaikki rahasta -kirjaan. Lisätekstillä Näin säästin kymppitonnin vuodessa . En tiedä, miten lisäys vaikuttaa teihin, mutta minulle se synnytti ennakkoluulon hyväosaisen kertomuksesta, eli juuri siitä richplainaamisesta, jota Thurén teoksessaan eri näkökulmilla käsittelee. Saatoin päästä yli inhoamastani anglismista ja todeta, että teos on varsin kattava opus rahasta. Siitä puhutaan yhä liian vähän, ja tämän kirjan myötä moni varmaan on innostunutkin kertomaan ääneen raha-asioistaan.  Kummatkin maailmaa pehmentävät viltit olen aikoinaan saanut palkkatyöstäni joululahjoina. Suomi on yhteiskunta, jonka verotus ja kaikki mahdollinen perustuu työsuhteessa tehtyyn työhön. Täällä ei kannata olla yrittäjä, ellei sitä ole heti niin ...

Suuri märkä salaisuus. Kuin juuri se vasten kasvoja tai palaneena rippileirin kiukaseen. Ei moni tahdo tätä lukea, osaa ahdistaa elämän ytimen löytyminen ostarilta.  FilmTownista, parempiosaisen kaverin maksamista karkeista. En edelleenkään käsitä, miten moinen kaveruus oli mahdollista. Toisaalta, päättyihän minunkin läheinen ystävyyssuhde siihen, että kaverini joutui tarkkiksen kautta lastenkotiin. Ehkä vanhempani olivat huojentuneita. "Vesiputket seinien takana jaottelevat juomavettä ja jätettä." Aina vanhemmat toivovat lapsilleen "tasokkaampaa" seuraa, opettajien kersoja, joiden luona voi syödä vanukasta yökylässä vesisängyllä pomppien. Valinnanvaraa ei aina ole. Joskus kaikilla meni yhtä huonosti kuin päähenkilöllä, joka omistaa teoksen kaikille, joilla meni huonosti vuosina 1996-2005. Kuulun varhaisempaan sukupolveen, mutta tunnistan nämä kaikki kirjassa kuvatut asiat. Ehkä yksi onneni oli hammasalan äiti, joka ei ostanut karkkia ja limsaa lohduksi. Mutta Te...

Kahden viikon aikana on tullut nähtyä säiden ääripäät. Olisivatko vain rakeet puuttuneet, vai satoiko niitäkin Turun rautaesiripun yllä? Olen sijoittanut tämän tiettyyn maantieteelliseen siirtymään, joka monin tavoin jakaa Turun kahtia. Voitte arvuutella, missä tämä sijaitsee, kuvan näette tämän tekstin lopussa.  Säiden tai lämmön nopea vaihtelu saa ilmeisesti aikaan sakeaa hernerokkasumua. En ole meteorologi, enkä jaksa googlettaa selvittääkseni tieteellistä taustaa ilmiölle. Mutta varmaan kaikkien mielestä tällainen usva on viime aikoina lisääntynyt. En tiedä, koskeeko ilmiö muutakin Suomea, vai vain veden varassa sinnittelevää kaupunkia seitsemän kukkulan laaksossa.  Kaikki tiet vievät Roomaan? Keltaisessa talossa on aikoinaan muistaakseni ollut suolavarasto, siitä pramea ulkokuori. Ihme kyllä tämä kortteli on pitkälti säästynyt. Etualalla toki pitää olla järkyttävän ruma pytinki. Kauempana hotelli Marina sentään on aikansa varsin onnistunut tuotos, vaikka senkin alta puret...

Vastaamo-kohun ryönä hymyilee salissa ripulit housuissa. Hän kuvittelee olevansa voittamaton, vaikka on jo hävinnyt. Seitsemän vuotta aikaa pelata Nintendoa. Eikä häntä istuteta edes kiukaaseen. Sellainen fiilis saattaa olla niillä yli kymmenellä tuhannella suomalaisella, jotka eivät tehneet Kivimäen kiristyksestä rikosilmoitusta. Se osoittaa, että hän osui haavoittuvimpiin kansanosiin. Nämä ihmiset eivät jaksa tavoitella oikeuksiaan, kun ovat jo ne ehkä tunteen tasolla menettäneet. Tuomiokirkko ei viittaa oikeuslaitokseen vaan kotiin. Domus. Kuvassa kaksin kappalein. Rikolliset ovat aina iskeneet henkilökohtaisimpaan. Jos kotiin ei pääse, identiteetti on digitalisoituneessa yhteiskunnassa tehokkaasti saatavilla. Haavat ovat avoinna kaikkien löydettävissä.  Suomalaisen kulttuurin päivänä nostaisin esiin oikeustajun. Meillä on myös mahdollisuus tavoitella oikeutta silloinkin, kun se ehkä on henkilökohtaisesti liian raskasta. Mutta yleisesti se tieto, ettemme käytä oikeuksiamme, on...

Möykky sisälläni on painanut pitkään. Tämä on se musta raskaus, joka imee tulevaisuuden sisäänsä kuin musta aukko. Nämä tarinat on kerrottu jo moneen kertaan. Silti hätkähdän, miten Sun-Maid rusinan yksityiskohtaisuudella se voi olla sama. Ei yhtä paha kuin Westendin päähenkilöllä, joka minä-kerronnalla reflektoi laman runtelemaa nuoruuttaan. Sitä tulevaisuutta, joka toisilla oli edessä itsestäänselvyytenä toisten jäädessä tuntemaan ikuista ulkopuolista ja osattomuutta.  Itse en ole näitä menestystarinoita juuri kuullut. Pikemminkin päinvastoin. Myös menestyjillä meni huonosti. Espoossa oli ehkä riittävästi variaatiota. Miten myös Hyvää iltaa  (2023) pohjautuu Espoo-muistoihin? Mikä Espoossa saa ihmiset muistelemaan lamaa? Onko se väkiluku, prosentuaalinen osuus Suomen työttömistä? Jyrkät kontrastit kaupunginosissa? Espoolaiset kustannustoimittajat? Vai vain kupla, joka puhkesi kaikkialla Suomessa, mutta jonka pahimman niiton nopeus kävi radikaaleimmin ilmi pääkaupunkiseudul...

Hyvää lukurauhan päivää! Eikös sen pitäisi olla joka päivä? Muutenkin rauha päällä maan. Miten ilman kirjallisuutta kestäisi tätä aikaa? Ilman musiikkia, taidetta, juoksemista dopamiinit kaakossa? Itse en ainakaan selviytyisi, hädin tuskin nytkään.  Viime aikoina olen tutustunut uudempaan luokkaeroja käsittelevään kirjallisuuteen. Minua kiinnostaa myös, millä lailla tietty herraviha huokuu huokosista läpi, ja miten luokka-asiat kiinnostavat lähinnä luokkanousun tehneitä duunareita. Onhan se toki selvää, että lapsuudesta asti keskiluokkaisessa tai ylemmässä yltäkylläisyydessä elänyt ei välttämättä havaitse hienovaraisia luokan tarjoamia mahdollisuuksia ympärillään. Sellaisen ihmisen on myös helppo sanoa, että kaikilla suomalaisilla on samanlaiset mahdollisuudet pärjätä elämässä. Unelmat vaativat sisäsyntyistä ja elinpiirin suomaa mahdollisuutta uskoa niihin. Piano oli aikanaan hyvin yläluokkainen soitin, kunnes hinta halpeni, ja pianonsoitosta tuli pikkuporvarillinen harrastus. Edel...