Esmeraldan eetos

Harvoin, jos koskaan kehotan lukemaan jonkin tietyn kirjan. Näin olen toiminut ehkä vain Eddie Jakun kohdalla, josta tuli esikoiskirjailija 99-vuotiaana. En kuitenkaan nyt löydä tuota julkaisua, vain tämän sinne päin , jossa olen luetellut lukemiani vaikuttavimpia kirjoja.  Nyt mennään kuitenkin tämän vuoden parhaaseen tietokirjaan Kiehtova katala Venäjä Arja Paanasen silmin , joka ilmestyi viime vuoden lopulla. Uskonpa, että olen samaa mieltä kirjan parhaudesta vielä tämän vuoden lopussa. Tiesin kyllä Ilta-Sanomien toimittajan Arja Paanasen ansioista, tiesin myös, miten helppoa on leimata tietyn lehden edustajan uutiset joksikin muuksi kuin mitä ne tosiasiassa ovat. Tinkimätöntä journalismia aikaansa edellä. Kuten Paananen itsekin sanoo, jälkiviisas on helppo olla - silti luku hänen tiedostaan Venäjän todellisesta luonteesta jo paljon ennen muita on erinomaisen osuvaa. Suomettumisen perinne ja trauma on maassamme vahva, ja on käsittämätöntä, että samaan ansaan astutaan vuosi tois...

Yöaikaanhan nämä blogitekstit nykyisin syntyvät, kun ei unta saa. Välittömästi alkoi soida korvissa aikoinaan auton soittimesta kuultu Neon 2-hitti Ei yksinäinen unta saa. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys, vaikka kyllähän se raha tahi sen puute myös sosiaalisesti eristää. Sokerinrannalla virtaa enää katkeransuolaista vettä.  Täysin ilmainen tapahtuma oli Tall Ships Races, ellei sitten langennut hodariin. Ihme kyllä en, maksoi vitosen kappale.  Ecuadorilainen laiva muistaakseni, kuten miehistökin. Henkilöstö, koska naisoletettujakin oli.  Kasmir & Turku Jazz Orchestra  Tiivistää metrilakukansan tapahtuman kuin tapahtuman. Käsi vispaa kuin Trumpilla.    Samoin kuin kohta tyhjennän luurini kuvista, tyhjennän pankkitilini rahasta rempan takia. Samaan syssyyn toki Biden ymmärsi viimein jättää presidenttipelit taakseen. Mietin ensimmäisenä, miten tämä vaikuttaa sijoituksiin. Uusiutuvan energian osakkeet jo sulivat siinä kohtaa, kun Trumpin voitto alkoi näyttää...

Möykky sisälläni on painanut pitkään. Tämä on se musta raskaus, joka imee tulevaisuuden sisäänsä kuin musta aukko. Nämä tarinat on kerrottu jo moneen kertaan. Silti hätkähdän, miten Sun-Maid rusinan yksityiskohtaisuudella se voi olla sama. Ei yhtä paha kuin Westendin päähenkilöllä, joka minä-kerronnalla reflektoi laman runtelemaa nuoruuttaan. Sitä tulevaisuutta, joka toisilla oli edessä itsestäänselvyytenä toisten jäädessä tuntemaan ikuista ulkopuolista ja osattomuutta.  Itse en ole näitä menestystarinoita juuri kuullut. Pikemminkin päinvastoin. Myös menestyjillä meni huonosti. Espoossa oli ehkä riittävästi variaatiota. Miten myös Hyvää iltaa  (2023) pohjautuu Espoo-muistoihin? Mikä Espoossa saa ihmiset muistelemaan lamaa? Onko se väkiluku, prosentuaalinen osuus Suomen työttömistä? Jyrkät kontrastit kaupunginosissa? Espoolaiset kustannustoimittajat? Vai vain kupla, joka puhkesi kaikkialla Suomessa, mutta jonka pahimman niiton nopeus kävi radikaaleimmin ilmi pääkaupunkiseudul...

Vuosi lähenee loppuaan. Jostain syystä ihmiskunta tahtoo aina tehdä tiliä menneen (vuoden) kanssa, oppimatta siitä välttämättä mitään. Ihminen, joka lukee, oppii todennäköisesti enemmän. Ainakin pohtii ja prosessoi projisoimisen sijaan. Jollei joku tiedä mitä tuo psykologien lempisana tarkoittaa, se on vaikkapa pahan olon potkimista teräskärkisillä maihareilla valittuun kohteeseen. Tänä vuonna on tullut hakattua päätä seinään. Läpikin olen ajanut, useammin vain ohittanut harmaan kiven. Se on kaikkein kannattavinta. Kunpa katujengien toivot ymmärtäisivät, että lukeminen on paras ase myös siihen kuuluisaan vee itutukseen, josta on nyt tehty tieteellinen tutkimus.  Tähän liittyy yksi tuoreimmista lukukokemuksistani, jonka valitsen Q4-lukutuloskauden parhaimmistoon Tommi Liimatan Rautanaulan (2013) lisäksi. Arttu Tuomisen Vapahtaja (2023) kannattaa etenkin tässä ajassa lukea. Vaikket lukisi dekkareita, lue tämä jo kodittomuuden kuvauksen takia. Teoksen teemat ovat vaivanneet myös min...

Tunnen keuhkoissani painon. Olen yskinyt sitkeää limaa sisuksistani jo toistamiseen tänä syksynä, mutta vasta nyt rintaan on pesiytynyt raskas ahdistus. Päätinhän sairausvuoteessa katsoa vihdoin välttelemäni Politiikka-Suomen seitsemännen jakson  Ikuinen lama . Tiesin, että suomalaisen politiikan ja yhteiskunnallisen kehityksen draaman kaarta mustaava jakso painaisi myös mielen matalaksi. En silti osannut odottaa, mitä tekee jo tunnin mittainen dokumentti alkuperäisellä kuva-aineistollaan. Leipäjonot uudelleen silmien edessä, tuntemattomien nuorten hakkaaminen teräskärkisillä maihareilla, vihatun Viinasen joulushoppailun veitsenterävä loppukaneetti, kaikkensa menettäneen perheenisän silhuetti ulosmitatussa kiinteistössä, jonka huoneessa on jäljellä enää toivottomuuden sinetöivä avioerohakemus.  Tämän saman painon rinnassa koin silloin, seuratessani vierestä yhteiskunnan murentumista, jakautumista voittajiin ja häviäjiin. Nyt digitalisaatio jatkaa siitä mihin lama jäi (tätä Noo...

Viime aikoina olen kuvannut rollaattoripappoja ja kerrostaloja. Mikään ei ole siis muuttunut. Harmikseni en löydä kuvaa mammasta, joka kiiti rollollaan Varissuolta kohti Itäharjun Prismaa. Hän teki kaikkensa kiirehtiäkseen suojatiellä, nuorempien lampsiessa vieressä kuin ameebat. Ehkä ameebakin on nopeampi, kun kädessä ei ole älypuhelin.  Entisajan suomalaisuuteen kuului mahdollisimman vähäisen vaivan aiheuttaminen. Ihmiset tahtoivat olla harmittomia muille. Tällainen vaatimattomuus nimetään nykyisin huijarisyndroomaksi, jossa ihminen ei tunnista taitojaan. Tai ehkä tunnistaa, muttei pidä itseään "minään".  Sivistyksen mitta oli joskus lukeminen ja kyky kirjoittaa. Nyt yliopistolla ei osata tai haluta tehdä kumpaakaan. Omana opintoaikanani valitettiin eniten sitä, ettei opiskelijoiden käsialoista saa selvää. Kukaan ei kuitenkaan rutissut 600-sivuisten oppikirjojen lukemista edes englanniksi tai ruotsiksi. Lukemisen määrä oli tiedossa oppilaitokseen hakiessa.  Moni asia on...

KuntaRekry kaatuu kesken hakemuksen alituiseen kuvan osoittaman peukun tavalla, ilmeisesti kunnallispolitiikan jatkeena. Päätän luovuttaa alapeukusta inspiroituneena ja käsitellä polttavinta paikalliskohua, Ilpoisten koulun ruokalan häpeälinjaa. Varmasti somessa tätä jo ruoditaan, mutta olen tästä onneksi autuaan tietämätön. En halua tietää, miten syvälle peukalo on tungettu ja mihin. Varmaa kuitenkin on, että koulun ruokalasta se on nyt poistettu.  KuntaRekry toimii kuin junan vessa. Ilahduin ajankohtaisesta symbolista.  Mistä on kysymys? Turun Ilpoisten koulussa tehtiin ruokahävikin minimointiin ja ruokala-asioinnin jouhevuuteen liittyvä kokeilu. Laitetaan erilliset baanat astiapalautukseen heille, joilla on jotain pois kipattavaa ja heille, joiden lautanen on "nuoltu tyhjäksi". Ensimmäisen baanan yllä on alapeukku, jälkimmäisen ylöspäin osoittava peukku. Papukaijamerkkiä tai merkintää tulevasta taivaspaikasta ei kuitenkaan mainita.  Jo muinaiset roomalaiset -aloitus o...

Otsikko kuulostaa kyynisen toimittajan viimeiseltä luovuuspuuskalta ennen irtisanoutumista, mutta ainakaan klikkiotsikko ei liity säähän. Ehkä kuitenkin liittyy, edellyttäähän flunssapöpön aktivoituminen usein myös vilustumista. Nyt mietinkin, kuinka järkevää minun oli seilata viikonloppuna puuvajan, roskiksen ja verannan muodostamaa Bermudan kolmiota ilman kaulaliinaa. Ilman takkia. Ilman pipoa. Ajattelin, nopeasti vain.  Nyt olen ollut maanantaista lähtien kipeä. Toinen kerta kolmen vuoden aikana, ensimmäinen oli pari kuukautta sitten. Eli juuri tämä aika, kun ei enää käytetä maskeja kuten ennen, ei ole rajoituksia ja flunssapesäkkeet liikkuvat turuilla ja toreilla varsin huoleti. Näinkö lyhyt on muistimme? Ei mennä kipeänä minnekään. Jos on aivan pakko mennä, käytetään maskia ja desinfioidaan käsiä.  Vaikka kuinka olen jatkanut mahdollisimman hygieenisellä linjalla, nyt kun ei ole enää ollut mahdollista vältellä lähikontakteja, olen valmis maalitaulu viruksille. Jos joku va...

  Talitintti katsoi minua ikkunasta Seisoi laudalla kallisti päätään ja minä luulin olevani tali Ei oo suihkussa varaa käydä Ei kaikilla maailmassa Mut on varaa jonottaa Prismassa metsästää punalappua Ei oo Ei tuu Sen on lastannut kärryyn joku muu Jos et ohittamaan millään pysty Niin tukkeeksi jää se on meidän kaikkien elämää Hyvinvointivaltion ahtauma Peräsuolen pullistuma Hyhhyh rumaa puhetta Se on sallittua vain persuilta kahden promillen tunnelissa Pikkujouluaika jee jee Kiilusilmien ateljee Uudet glitterit kehiin lapsityövoimalla iskuvoima peliin Etänä halvempi Kansanterveys palkitsee Sohvalla ei leviä sukupuolitaudit eikä innosta kuin töllön ateljee Uutiset vai väsynyt artisti Putin vai oranssi naamari Ehkä Prisma kuitenkin paras kiireisten ihmisten tukkeumana Kroksit ja kolitsit jalassa et aiheuta kellekään harmia Sillä kauneus ei ole henkilö eikä kassan välipalikka selviö Kansan välipalikka, me ja muut, ei Samaa vellovaa massaa kiilaa ko...