Esmeraldan eetos

Termi bucket list on ollut tänä keväänä toistuvasti huulilla, korvilla, näytöillä ja näppäimistöillä. Ehkä monilla myös paperilla riippukeinusta käsin kirjoitettuna. Olin jälleen yhtä muumio kuin jo DIY-manian alkuaikakaudella: en tiennyt, mitä bucket list varsinaisesti tarkoittaa. Monen unelmiin liittyvät kesä, rauha ja kukkivat omenapuut.  Se selvisi minulle vasta, kun näin uusimmat  Rimakauhua ja rakkautta -jaksot. Siinä rintasyövästä toipuva Jenny mietti, mitä haluasi vielä tehdä ennen pelättyä kuolemaansa. Jenny ryhtyi laatimaan bucket listiä telkkarin äärellä istuen miehensä Peten vierellä. Jennyn listaan kuului lopulta niin arkisia asioita, että paperi oli enemmän kauppalista (osta leivinpaperia) kuin haavekartoitus. Peten kaunis repliikki Jennylle oli: "You are my bucket list". Tämä Rimis-jakso selvensi minulle, että minähän olen tehnyt tällaisia pukettilistoja aina päiväkirjaani. Oikeasti jo noin 7-vuotiaasta lähtien. En kyllä tuolloin onneksi ajatell...

Joskus yksittäisten elementtien kantavan teeman keksii vasta jälkikäteen. Vietettyäni päivän Helsingissä huomasin, että lähes kaikki kokemukseni, ostokseni tai vierailukohteeni liittyivät jollain tavalla Venäjään. Tämän kruunasi se hämmentävä seikka, että lähes jokaisessa myymälässä minua palvelemaan lähetettiin tai minua lähestyi venäläinen myyjä, venäjäksi. Noh, tämäpä nyt ei ole suoranainen ihme Georgia-kokemukseni jälkeen, vaikka tuolloin slaavitar-pokaalin vei ansaitusti ystäväni. Ehkä me olemme vähän kuin eri puolilta ex-Neuvostoliitoa, vaikkei meissä tietääkseni virtaa neuvostoveri tsaariaatelisverestä puhumattakaan. Tsaarinaikaista loistoa oli sentään tarjolla yllin kyllin Helsingissä ja erityisesti Sinebrychoffin taidemuseossa . Yläkerran "koti" on ilmainen vierailukohde. Kirjoitan sanan koti lainausmerkeillä, sillä harvalla meistä on kotona tarjolla tällaiset interiöörit. Venäjältä Suomeen kauppiaiksi ja panimopampuiksi saapuneet Sinebrychoffit olivat kui...

Työsome LinkedIn on jo pitkään täyttynyt  esiintyjien ja konsulttien jargonista, sparrauksesta, fasilitoimisesta ja kaikesta sellaisesta, jolle löytyy myös suomenkielinen nimi. Hyperinnostunutta työfiilisasiaa, CV-keskusteluja ja klassista tyhjänpuhumista säestää yhä useammin postaukset rentoutumisen ja vapaa-ajan tärkeydestä. Räikeätkin kannanotot työuupumukseen liittyen pompsahtavat nykyään yhä useammin linkkarin uutisvirtaan. Työuupumus on myös toistuva valtamedian uutisten aihe . Työntekijät, työnantajat, työterveyshuolto ja koko Suomi ovat yhtäkkiä heränneet samaan asiaan: jatkuvaan huippuosaamiseen ja tehokkuuteen tähtäävä tietoyhteiskunta ärsyketulvineen väsyttää työntekijän ja/tai työnhakijan pahimmillaan vakavaan sairastumiseen asti. Anna Aho: The Endless Dance of Exhaustion . Teos käsittelee henkistä ja fyysistä uupumusta yhteiskunnassa, jossa ihmisen odotetaan antavan itsestään 100% ja enemmänkin.  Mitä voimme tehdä asialle? Asiantuntijatkin ovat neuv...

Olen taas satojen räpsittyjen kuvien äärellä päivittelemässä, miten yhden hetken murto-osa voi vaatia kymmenen lähes samankaltaista otosta. Silti vain yksi kymmenestä on ehkä juuri sellainen, joka miellyttää.   Mietin tätä vasten viikon aiempaa kokemusta, Imogen Cunninghamin valokuvanäyttelyä Turun Taidemuseossa. Millaisella hartaudella ja keskittymiskyvyllä oli otettava kuvia vielä pari vuosikymmentä sitten, puhumattakaan viime vuosisadan alussa, jolloin Cunningham aloitti valokuvataiteellisen kohtalontiensä kulkemisen. Yksi asia on kuitenkin yhdistävä, tarvittava tekijä onnistuneen kuvan taustalla - riippumatta aikakaudesta tai siitä onko kuva räpsäisty vai harkiten visualisoitu. Valotus tai tunnelman kannalta optimaali luonnollisen valon määrä. Lisäksi hyvän kuvan on herätettävä tunne. Valikoin tähän postaukseen sattumanvaraisia kuvia kesästä, jotka puhuttelevat minua juuri nyt, aamukahvin äärellä ennen töitä. Huomaan, että minua puhuttelee vapau...