Esmeraldan eetos

Taas on se aika vuodesta, jolloin harjakset viuhuvat niemissä ja notkoissa ja mäntysuovan nostalginen tuoksu leijuu kaikkialle. Oikeastaan tuo aika oli jo, sillä kesän kosteus yllätti matonpesijät myrskyillä ja sateilla. Pelastutin neljä ripustusviriteltyä mattoani rankkasateelta lähes ajoissa, mutta tuttu vettyneen koiran tuoksu kilpailee nyt pihalla paikastaan raikkaan havun ja juhannusruusujen kanssa. Tappio, joka on kestettävä, sillä toista kertaa en ryhdy urakkaan per kesä varsinkaan työpäivän päätteeksi.  Matonpesuoperaation kunniaksi kirjoitan nyt empiirisen havainnointikertomuksen tästä omituisesta ilmiöstä, joka yhdistää meitä kansakuntana. Ajatelkaa näkyä avaruusolioiden näkökulmasta. Mitä ihmettä, yhteisiä teräskaukaloita, joissa jokaisessa jynssätään ihan tosissaan? Matonpesupaikat ovat meille suomalaisille kuin antiikin roomalaisten rivivessat, joissa jauhettiin politiikkaa ja juonittiin kuvioita vihollisua vastaan. Mutta matonpesupaikoilla jutellaan vain mukavia ja en...

Säätilan ruotiminen lienee maailmanlaajuisesti yleinen ilmiö, vaikka se liitetään usein suomalaiseen ja brittiläiseen keskustelu- tai keskustelemattomuuskulttuuriin. Kun kaksi toisilleen hieman tuntemattomampaa ihmistä joutuvat (siis pääsevät Suomen ulkopuolella) samaan tilaan, mikäpä olisikaan helpompi ja tabuvapaampi jutunaihe kuin auringonpaiste tai kova tuuli? Nykyään säähän toki liitetään small talkissakin ilmastonmuutos, joka voi olla riskaabeli keskustelunavaus. Niin kauan kuin muistan, olen kiinnittänyt huomiota suomalaiseen tapaan puhua säästä usein negatiiviseen sävyyn. Miksi suomalainen näkee kussakin säätilassa jotain valitettavaa? Kun talvi on kolea ja ankean musta, kaivataan lunta. Nyt, kun on hanget korkeat nietokset, valitellaan lumitöiden raskautta, naamaa päin tuiskuavaa hiutaletta ja yksinkertaisesti lumen liiallista määrää. "Sais nyt jo riittää!" Koska rakastan täsmäkysymyksiä, kysyin päivän säävalitussessioiden uuvuttamana kotiin päästyäni (p...