Esmeraldan eetos

Juuri mistään ei puhuta tällä hetkellä kuin häpeästä ja Trumpista. Ja hyvä niin. Nämä voi toki pistää samaan lauseeseen, mutta tässä ajatusvirrassa pohdin ylisukupolvista häpeää. Useimmiten, tai ainakin kautta historian se on suotu naissukupuolen taakaksi. Sen sijaan häpeän aiheuttaja, useimmiten valkoinen hyvätuloinen tai - taustainen heteromies pääsee pälkähästä. Tämä kärjistetysti ilmaistuna, mutta entisajan piiat tietävät varmasti, mitä tarkoitan. Anni Ahlströmille kävi huonosti. Kuva alle linkatulta Ylen sivulta, kuvaaja Laura Rahinatti. Migreenissä lojuessa olen kuunnellut kaksi podcastia, joista toinen on Ylen Anni Ahlströmin tragediasta. Anni murhattiin vuonna 1936 hänen toimiessa liikeapulaisena kaupassa, jossa hän myös asui. Jos tätä sinänsä kiinnostavaa podcastia pystyi kuuntelemaan ilman tunnelman pilaavia turhia tehosteita, kuten toimittajan myötähäpeää herättäviä kuiskauksia "missä olet Anni?", tarjosi kokemus aikahypyn juuri naisen asemaan. Ennen se oli paljon ...

Ukrainan sota on luonnollisesti nyt kaikkien huulilla, peloissa ja painajaisissa. Samaan aikaan ahdistusta Ukrainan ulkopuolella aiheuttanee hyytävin pörssilasku sitten koronapandemian alun. Raha vai henki, valinta on itsestäänselvä. Mutta niin kauan kun oma henki ei ole uhattuna, suurta levottomuutta voi aiheuttaa säästöjen ja sijoitusten valuminen sotatantereen takia taivaan tuuliin. Samalla tämä on ilman muuta markkinarako heille, joilla on jo entuudestaan paljon rahaa. Kriiseissä rikkaat ovat aina voittajia, mikäli henki ei ole uhattuna. He voivat sijoittaa suuria siivuja yrityksiin pitkällä tähtäimellä. Mutta mitä voi tehdä "tavis", joka murehtii miinusmerkkisiä säästöjään vailla kykyä ostaa korkeintaan pientä kuukausisummaa enempää? Olen tietoisesti vältellyt menemästä katsomaan, paljonko sijoitukseni ovat tappiolla. Mutta eilen sen tein, juuri sinä pahimpana laskupäivänä. Parhaimmillaan minulla oli alkusyksystä yli 9000 euroa voittoa osakesijoituksissani. Jälkiviisaana...

Heräsin eräs aurinkoinen aamu uneen, jota tunnelmoin mielessäni koko päivän. Tästä on jo aikaa, ehkä se tapahtui viime vuoden puolella. Lopulta kirjoitin unen ylös vapaalla tyylillä puhelimeni muistioon, tiivistäen sen jonkinlaiseksi runoksi: Viime yönä söin vadelmia Pinnalta jäätyneitä, pakkasen puremia Juoksin pitkin pellon laitaa Yhtäkkiä oli kesä Eikä minulla ollut kuin aikaa  Ja ylläni oli paita Saavuin metsästä kartanolle Louhisaaren kesannolle Sen takana oli museo hävinneiden Lamapankin lattia graniittinen Kävelimme sitä pitkin  keskellä turistien Kohta jo saavuin  tolpalle bussikuskien Odotin bussia joka vie minut pois Matkalle sinne, minne haluan  Sieltä, mistä en haluaisi pois. Hävinneiden museo ja lamapankki.  Olen aina uskonut, että unet ovat kaukaa viisaita. Jopa joskus viisaampia kuin kallo, josta ne kumpuavat. Monet elämän suuntaviivat ovat ratkenneet tai vahvistuneet unien kautta. Eivätkös intiaanitkin luota pitkälti uniinsa? Ainakin aboriginaali...

Tämä viikko on ainoastaan naisten nimipäivistä koostuva ajanjakso, naistenviikko - hienotunteisemmin akkain viikko . Se on sateinen, sillä naisethan ovat tunnetusti kovia itkemään. Tällaisen selityksen on vanha kansa valinnut vuosittain toistuvalle ilmiölle. Naistenviikolla on yleensä aina ja poikkeuksetta 2-4 sadepäivää. Niin näyttää tapahtuvan jälleen ainakin täällä Varsinais-Suomessa. "Reeta pissii pirahuttaa" ja "Mataleena itköö mielellään", kuvaillaan Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto -klassikkoteoksen sivuilla osuvasti kunkin nimipäiväsankarin kohdalla.  Kuvittajapalkinto tälle pissivän Reetan piirtäjälle?  Alunperin naistenviikkoa on kuitenkin vietetty ylevämmistä lähtökohdista. Keskiaikaisten pyhimysten, mutta jo alkukristillisyydessä arvostettujen Maria Magdalenan ja Kristiina Neitsyen päivät osuivat samalle viikolle. Tänään 22.7. vietämme Magdalan Marian päivää ja perjantaina 24.7. Kristiinan eli suomalaisittain Kirstin marttyyrikuoleman p...

Hyvää naistenpäivää kaikille, myös miehille ja muunsukupuolisille! Minun piti kirjoittaa jotain hauskaa tai älykästä, mutta totesin, ettei minulla ole oikeastaan mitään lisättävää  vuosi sitten kirjoittamaani postaukseen . Voisin oikeastaan postata saman tekstin joka naistenpäivä. Oikeastaan joka päivä. Ei huolta kuitenkaan, yritän pitää blogini jatkossakin moniaiheisena foorumina. Palataan nyt kuitenkin tuohon postaukseen, jossa pohdin monin eri avoin naisen asemaa yhteiskunnassame, osin omakohtaisten kokemusten pohjalta. Ainoa asia, joka on vuoden ikäisen postaukseni jälkeen muuttunut, tulee tässä: tuo mieskollega, jonka käytöksestä kirjoitin, ei ole enää meillä töissä. Osia teoksesta Naistenpäivä, jonka tein tasan vuosi sitten öljypastelleilla. Kävisi melkein sääliksi, ellen olisi nyt vapautettu rasvaisista vitseistä ja kaikista niistä työtehtävistä, jotka "jouduin" tekemään hänen puolestaan. Silti miehinen johtajastatus elää ja voi hyvin. Ei viikkoa ilman ...

Otsikko on John Lennonin ja Yoko Onon kappaleen nimi vuodelta 1972. Tänään on kansainvälinen naistenpäivä , jota vietettiin  YK:n julistamana ensimmäisen kerran vuonna 1975. Pitäisikö minun huolestua, kun heräsin tähän Lennonin ravistelevaan laulantaan herätyskellon sijaan? Kappale soi päässäni, unessani. Woman is the slave of the slaves... think about it . Katsoin eilen dokumentin  Valkoinen kuningas, musta kuolema , jossa kerrotaan, miten järkyttävillä tavoilla kongolaisia riistettiin kumiorjuudessa reilut sata vuotta sitten. Jokaisen pitäisi katsoa tämä dokumentti, koska aihe on edelleen aivan liian vähän käsitelty ja kuitenkin sen tapahtumat ovat aikaansaaneet ensimmäiset laajamittaiset ihmisoikeustaistelut sekä Belgian vaurastumisen. Todennäköisesti syöt Brysselissä torttua siinä rakennuksessa, jonka rakennusrahat ovat peräisin kongolaisten vereslihasta. Tästä aiheesta lisää tulevassa postauksessa. Eilisillan dokumentti ja keskustelu naistenpäivän mahdollisesta k...