Esmeraldan eetos

Jonkin verran olen nähnyt hypetystä vastikään suomennettuun Olivia Laingin Yksinäisten kaupunki - tutkimusmatka yksinolon taiteeseen liittyen. Kiinnostuin teoksesta itsekin jo otsikon puolesta, olenhan aina tuntenut olevani kaikkialla ulkopuolinen. Sitä voidaan pitää myös yksinäisyyden yhtenä tunteena. Usein syyn nähdään löytyvän yksilöstä, vaikka etenkin Laing tuo näkyviin ongelmat yhteiskunnan rakenteessa. Länsimainen yhteiskunta suorastaan ruokkii eriytymistä, ulkopuolisuuden tunteen kehittymistä ja sitä kuuluisaa yksinäisyyttä. Se tapa, jolla Laing tuo tämän teoksessaan näkyviin, on parempi jättää tähän erittelemättä. Silloin kaikki eivät ehkä lukisi kirjaa, vaikka ehdottomasti kannattaa.   Usein pelkään esseemäisten teosten olevan liian tekotaiteellisia tai ärsyttävän trendikkäitä, jotenkin kieleltään liikaa eri lukijakuntiin rajaa tekeviä. Tämä oli kuitenkin harvinaisen älykäs, inhimillinen ja upeasti asioita yhteen nivoava teos. Sortumatta liialliseen akateemisuuteen, vaikk...

Transu Prismassa Ei lappua nakissa Tyhjä laari kauhovat kädet paikkaansa vaali Vaari imi munkkia suu sokerissa Äiti katsoi lastaan Missä on vitsa? Pitsa kuin pissa Siis Pizza, Pakastepizza Kuin Bond, James Bond Ei-salainen agentti ruokakorissa Salarakas hyllyvälissä Tarjouksessa mozzarellalla nakki kuin sepaluksella auki muuan entinen pappi Happi virtaa kedolla ilmaa matkalla kohti Prismaa Uudestaan aina uudelleen työntää vartija muka maksaneen Rehellisyyden äärelle Sieltä löytää itsensä keskiluokkainen nainen punnitsee hedelmiä painaa halvemman Laserkatseeni erottaa En tee mitään Luotan vartijaan En jaksa Olla aina p*ska Olla se joka huomaa Miten helppoa on rima alittaa Kasvakaa maksamaan Elämällä on hintansa Opettajilla pinnansa ja toimittajilla aiheet ei tänään vähissä Mutta aivosolut Ne on kaikilla imperfektissä Kukaan ei tiennyt kuka on Lenin Tarvitseeko tietää Voiko historian vain unohtaa Työntää kärryä Vaunua Ostetaan ja l...

Harvoin on tuntenut elämäänsä niin kadonneeksi kuin kuluneen viikon aikana. John Lennonkin puhui vain kadonneesta viikonlopusta May Pangin suhteen. Tulipahan luettua pitkänperjantain jälkeisessä migreenissä harvinaisen paljon. Koko pääsiäinen meni siis vakioseuralaiseni kourissa, jota toisaalta osasin jo odottaa. Olihan minulla pitkästä aikaa edessä viiden päivän vapaa ilman ainuttakaan pakottavaa sykinnän tarvetta. Niinpä ohimoni verisuoni hoiti sykkeen. Aivoni järjestivät strobovalodiskon, koska lepo on niin ihana asia, että sitä on syytä neurologisesti juhlia.  En ruikuta elämäni kestovaivaa, johon, kiitos vaan, ei kannata tarjota ratkaisuja. Kunhan vain ei kroonistuisi. Jo sukulinja kertoo, että tämä tulee enemmän tai vähemmän olemaan seurani hautaan asti. Niinpä luin viikon aikana intuitiivisesti kirjoja, jotka liittyvät menetettyyn elämään ja kuolemaan. Siitähän kaikessa lopulta on kysymys, jos sairaalapappi Kullervo Kivikoskelta kysyy.  Bongasin tämän kirjaston pa...

Niin katoaa maine ja mammona, jää jäljelle rakkaus. Sitä Alli Wiherheimo ei päässyt koskaan palavasta kaipuustaan huolimatta kokemaan.  Luin juuri Kotilieden päätoimittajan, aikansa tunnetuimman ladyn Alli Wiherheimon (1895-1978) päiväkirjamerkintöihin perustuvan elämäkertateoksen. En tehnyt sitä kyynelittä. Nykyisin todella harva kirja saa minut itkemään, mutta aiheen ollessa täyttymätön rakkaus, yksinäisyys, ikuinen täyttymyksen sivustaseuraaminen, en voi olla eläytymättä. Saman tunteen aiheutti minussa ikisuosikkini, Juhani Ahon Yksin.  Nuori Alli Wiherheimo nelikymppisenä, jolloin hän oli jo joutunut luopumaan perhehaaveestaan. Kuva SKS. On järkyttävää, miten yleistä on kohtalo, jossa rakkautta toivova ei saa sitä koskaan kokea. Ehkä juuri katsomani dokumentti incel-miehistä vain korosti lukukokemusta ajassa, jolloin nainen oli täysi ja kunnollinen vain aviovaimona ja äitinä. Silloinkin jokainen on varmasti joka ajassa toivonut hyväksyvää rakkautta ja sitä, että saa rakast...

 Je suis Sirkka. En nyt ehkä ihan, mutta uskon, että jokaisessa meissä on pala Sirkkaa. Toivottavasti vai valitettavasti? Sirkka rakastaa järjestystä. Hän kammoaa ihmisiä, jotka tekevät itsestään groteskeilla tavoilla näkyviä. Vaikkapa tungeskelu paikalleen jähmettyneenä tattina eineshyllyn edessä piittaamatta muista on anteeksiantamatonta. Samoin ruoan mässyttäminen, liian kovaääninen puhe tai ylipäätään mikään, joka kuuluu, näkyy, haisee tai häiritsee.  Sirkan ihmisvihaan samaistun täysin. Mutta siinä ei ole mitään hienoa, ettei osaa herrasmieheltä ottaa ovenavausta tahi takkia vastaan. Se on kovin monelle suomalaisnaiselle vaikeaa, aivan kuten kehujen liittäminen omaan näkymättömään ja todennäköisesti joskus mitätöityyn itseen.  Sirkka on Sirkka, koska hän on suomalalainen. Läpi teoksen pohdin, onko Sirkkoja yhtä virkaintoisina muualla kuin Suomessa. Ehkä Saksassa, jossa ollaan pihejä ja pedantteja? Tämän ilmiön tavoittamisesta, sirkuudesta, toimittaja Anni Saastamoise...

Intuitiivinen kirjoittaminen on parasta etenkin silloin, kun aikaa sille ei ole. Tällöin kokee vain tarvetta suoltaa jonkin kuvan tekstillä tai tekstin kuvalla. Ihmiskuntaa ei olisi olemassa ilman tarvetta kirjalliseen ja kuvalliseen ilmaisuun. Ihmisyys on kiinni kulttuurista, jonka teemme jollain tavoin näkyväksi.  Kuluneen kolmen kuukauden aikana olen matkustanut enemmän kuin viiteen vuoteen. Viiden vuoden aikana käytin vain kerran passiani Georgiassa. Toisella kerralla Euroopan rajalla sitä ei tarvittu kuin lentokentän automaattiin, jota onneksi kompensoi palvelu määränpäässä. Helsinki-Vantaasta on tullut sieluton tiskittömyys, joka jostain syystä on valittu maailman parhaaksi. Itse toivon, ettei minun tarvitse enää katsoa välkkyviä valoja passintarkistuksessa, johon naamatauluni ei kuitenkaan kelpaa. Lopulta tarvittiin elävä ihminen arvioimaan, että olen ihminen, ja oikea sellainen.  Yllä oleva kuva on otettu suolajärveltä Kyproksella. Sain miltei lämpöhalvauksen sinne tal...

Harvoin tulee luettua näin puhuttelevaa, huvittavaa, traagista, raivostuttavaa ja ajan hampaaseen osuvaa tietoteosta kuin Yksin, kiitos . Se on toimittaja Marika Riikosen kirjoittama ylistys ja pamfletti yksinolon auvosta. On järkyttävää, miten yhä edelleen tässä maassa toistetaan vain parisuhdemantraa, ja tehdään politiikkaa sen ehdoilla. Kuitenkin neljäosa maassa tai Turun seudulla jopa kolmasosa on yksineläjiä. Niin, täällä on paljon opiskelijoita, joten yksin asuminen on ohimenevä vaihe. Vaiko ohi menevä, aivan sama, kunhan se menee ohi . On kiusallista, jos joku oikeasti viihtyy yksin olematta erakko tai säälittävä. Yksin asuva tai oleva ei välttämättä kaipaa parisuhdetta, tai sitten kaipaa, mutta sen ei pitäisi määrittää ihmisen yksinolon tarvetta. Jokaisella se jonkin vahvuisena on. Kuva: Hertta Kustannus Voisin kirjoittaa teoksen annista loputtomiin. Myönnän, että aihe menee tunteisiin. Harvoin enää yllätyn minkään kirjan aiheesta, mutta tämä oli sellainen. Vaikka olen vuosia ...