Esmeraldan eetos

Vastaamo-kohun ryönä hymyilee salissa ripulit housuissa. Hän kuvittelee olevansa voittamaton, vaikka on jo hävinnyt. Seitsemän vuotta aikaa pelata Nintendoa. Eikä häntä istuteta edes kiukaaseen. Sellainen fiilis saattaa olla niillä yli kymmenellä tuhannella suomalaisella, jotka eivät tehneet Kivimäen kiristyksestä rikosilmoitusta. Se osoittaa, että hän osui haavoittuvimpiin kansanosiin. Nämä ihmiset eivät jaksa tavoitella oikeuksiaan, kun ovat jo ne ehkä tunteen tasolla menettäneet. Tuomiokirkko ei viittaa oikeuslaitokseen vaan kotiin. Domus. Kuvassa kaksin kappalein. Rikolliset ovat aina iskeneet henkilökohtaisimpaan. Jos kotiin ei pääse, identiteetti on digitalisoituneessa yhteiskunnassa tehokkaasti saatavilla. Haavat ovat avoinna kaikkien löydettävissä.  Suomalaisen kulttuurin päivänä nostaisin esiin oikeustajun. Meillä on myös mahdollisuus tavoitella oikeutta silloinkin, kun se ehkä on henkilökohtaisesti liian raskasta. Mutta yleisesti se tieto, ettemme käytä oikeuksiamme, on...

Voin kertoa: sitä ei ole. Miksi siis tarttua luuriin ja sortua jälleen näpyttämään tällä blogikirjoitus? Kun te muut ehkä kärsitte hartiakivusta siksi, että ihailette vasta valmistettuja tai pop up -joulupuodista muiden ostosten lisäksi kotiin kanniskeltuja havukransseja? Etsitte parhaita reseptejä jouluun ehkäpä kännykästä, voihan hartiaseutu olla siksikin kipeä.  Tai sitten tekin olette tehneet liikaa töitä. Koneella tai siten, että kaikki tuskatila jumiutuu ylävartaloon. Sytytetäänpä kynttilä ja hengähdetään. Tiedostava rentoutuminen on joulun sanoma.  Toinen on pörssisähkön hinta, joka näkyy kuvassa kahdella eri tavalla. Ja minä halaan sitä kodin ainoassa nipin napin 18-asteisessa paikassa.  Meillä ihmisillähän on ainakin Suomessa mahdollisuus valita. Joskaan ei kaikilla. Veikkaan, että aika moni yritysjohtaja etsii tämänkin joulun välipäivinä itselleen uutta työpaikkaa. Valinnanvapaus tarkoittaa nykyisillä työmarkkinoilla sitä, että voit valita, miten haluat palaa lo...

  Itkumuurilla on tungosta Kaikilla on kiire itkeä jotta pääsee illallispöytään Kaikilla on kiire rukoilla jotta saa syödä ja juoda Tarpeensa joka päivä uudelleen luoda Ja seuraavana päivänä joku kysyy Miksi itkette Emme tiedä itsekään Kai temppelin tuhoa Mutta eikö aina sanota Älä sure asioita joille et voi enää mitään E. P. /  18.7.2021 Kenties valtaosa maailman uskonnollisista juhlista perustuu jonkin tragedian muistelemiseen. Näin ainakin Abrahamin lasten eli kirjan kansojen vuotuisessa ajankierrossa. Muistellaan sitä, että temppeli tuhoutui. Ei ollut aikaa kohottaa hiivaleipää pakomatkalla orjuudesta. Sitten vielä yksi kuoli meidän kaikkien puolesta. Marttyyrikuoleman ylistysmuistelu on yhä voimissaan etenkin islamilaisessa kulttuurissa (en tarkoita nyt fundamentalismia, jossa marttyyrikuolemasta tehdään pahimmassa tapauksessa tavoite), mutta luterilaisuudessa työnteosta on tehty marttyyrimaisen uhrautumisen ilmenemismuoto. Mikä muu yhdistää meitä kirjan ka...