Esmeraldan eetos

Tänä(kään) vuonna en ole kierrellyt kirpputoreja niin aktiivisesti kuin olisin halunnut. Tilannetta vaikeuttaa myös se, että suosikkikirppikseni Hassinen lienee jo purettu. Lopettanut se ainakin on, kuten muistokirjoituksessa kerroin. Kirppistely vaatii tiettyä energiaa, vaikka se ilman muuta myös tuo sitä. Se vaatii myös hieman rahaa, joten jos sitä on pakko säästää, on parempi pysytellä pois houkutusten ääreltä. Myydessäkin aina tulee ostettua miltei voiton verran, joten mikäköhän järki tässä koko kuviossa on? Aika päätöntä menoa toisinaan - tai sitten päällistä?  Noh, lempiasioissa harvoin on järkeä, ne perustuvat löytämisen ja elämyksen haluun. Intohimoon. Jos olisi pakko valita, luopuisin silti ennemmin kirppiksistä kuin viiniharrastuksesta. Onneksi ei ole tarvinnut valita, vaikka pahaa pelkään, että joskus migreeni vie kaikista viineistä voiton. Mutta asiaan. Koska tavaran kaseeraus muuton jäljiltä on yhä vaiheessa, olen nähnyt järkevänä kotiuttaa taas uusia tarvetavaroita k...

Vuoden aikana on tullut tehtyä kirppislöytöjä jos minkälaisia. Olen vain tuhottoman huono jakamaan niitä tänne blogiin tai edes Instagramiin. Ehkä minulla on vieläkin jotenkin kieroutunut suhtautuminen tähän keräilyyn. Mietin, että tuleeko kuvaesittelyistä sellaiset materialistiset "katsokaa mitä ostin, katsokaa mitä löysin" -vibat. Kuitenkin näillä kirppisjulkaisuilla on aina todella paljon lukijoita, jopa moninkertaisesti enemmän kuin tekstivetoisilla aiheilla (paitsi sijoitus- ja rahapuhe kiinnostaa), joten eiköhän näillä esittelyhöpinöillä ole tilauksensa. Eihän muuten aina edes tiedä, mitä kaikkea ihanaa kerättävää maailma tarjoaa! On myös aina yhtä kiva nähdä, mitä te seuraajat olette kirppiksiltä löytäneet, vaikka tämä aihe ei edes olisi tilinne tai bloginne ykkösaihe. Kirppistely on sienestyksen ohella aarrejahtia parhaimmillaan.  Tällä introlla aloitan kirppissarjan osa ykkösen, mutten pysty lupaamaan jatko-osaa. Se on sitten vain bonusta tällä loppuvuoden työtahdill...

Nyt, kun "kaikki muut" ovat jo lukeneet  Elena Ferranten koukuttavan Napoli-sarjan ja Yle Areenasta näytetty tarinaa koskeva  tv-sarja on jäänyt huomaamatta, on aika liittyä maailmanlaajuiseen Ferrante-faniklubiin. Luin Loistava ystäväni  -teoksen ( WSOY 2016) otsikon mukaisesti pääosin napolilaisessa verantahelteessä, napolilaistyylistä skrapaustomua hengittäen. Välillä söin, välillä, join, välillä nukuin ja mietin elämän käänteitä, nuoruuden ystäviä ja ihmiskohtaloita. Samaistuin suuresti kummankin päähenkilön, ystävysten Elena Grecon ja Lila Cerrullon tunteisiin ja persooniin sekä niiden kehitykseen muuttuvassa, mullistuksen keskellä elävässä kaupungissa. Napoli näyttäytyy minulle kirjassa kuin puberteettisena kehona, jota ei vielä tunne riittävän hyvin, mutta jota haluaa palavasti tutkia ja josta haluaa samalla päästä äkkiä eroon.  Harjoittelin Instan kirjagram-tyylisen kuvan ottoa, sillä niistä on kenties kiellettyä jättää kukkaset pois. Saman kimpun kolme ...

Ennen oli kaikki paremmin ja valokuvat mustavalkoisia. Se onkin ainoa pieni miinus tämän kirpputorilta löytämäni upean kirjan sisällössä. Bongasin jo kaukaa tämän suomenlipun- tai neitsytmarianviitansinisen opuksen Suomalaisia koteja (WSOY 1949) loosista, jossa oli paljon kirjoja. Erityisen tästä teoksesta tekee se, että kirjassa jokainen  asukas kuvailee itse, mitä oma koti hänelle merkitsee. Meille avautuvat näin sekä eri tyylisten kotien ovet, että monien tuon ajan tunnettujen suomalaisten mielenmaisemat. On ilahduttavaa, että kirjassa esitellään yhtä lailla "tavallisten" ihmisten koteja eri yhteiskuntaluokista, joukossa jopa saamelaisperhe ja heidän askeettinen kotansa. Kirjan keskiössä on henkinen koti ihmisen statuksesta riippumatta. Kirjasta voimme löytää esimerkiksi professori Martti Haavion ja kirjailija Mika Waltarin "sivistyskodit" ja seuraavalla sivulla ihailla esteettistä rauhaa, joka huokuu nykymittapuulla lähes tyhjästä maala...

En tiedä juuri tällä sekunnilla vaikeampaa pohdinnan aihetta kuin oman taiteen hinnoittelu. Edistysaskel on kuitenkin jo se, etten laita enää lainausmerkkejä itseeni kohdistuvaan taide- tai taiteilija -sanaan. En siis enää vähättele itseäni, mikä on monen aloittelevan tai nuoren taiteilijan tunnusmerkki. Töiden hinnat ovat usein sen mukaiset. Nuoriin taiteilijoihin kannattaakin sijoittaa, ennen kuin hinnat nousevat mahdollisen maineen myötä eksponentiaalisesti. Tähän asti olen kuitenkin sijoittanut vain tylsiin ja takuuvarmoihin rahastoihin ilman pienintäkään esteettistä palkkiota, jollaiseksi en laske loivasti nousevaa tuottokäyrää. Tosin saimme aikoinaan lahjaksi yhden tätä nykyä maineikkaan nuoren taiteilijan taulun, joka ei valitettavasti ole edes seinällämme. Tästä saisikin toisen postausaiheen: kannattaako taidetta ostaa lahjaksi, jollei ole varma vastaanottajan mieltymyksistä? Tämä Reidar Särestöniemen Ruska heijastuu järveen -teos myytiin Bukowskis-huutokaupassa hintaan 1...