Esmeraldan eetos

Ylen jokin aika sitten julkaisema  uutisartikkeli  käsitteli, miten korona on vaikuttanut läheisiin ihmissuhteisiin. On täysin relevanttia kysyä, ovatko nuo suhteet enää läheisiä - tai ovatko olleetkaan. Tiedän jo muutamia henkilöitä, joilla välit lähisukulaisiin tai ystäviin ovat viilentyneet vastakohtaisten koronasuhtautumistapojen ja -toimien vuoksi. Toivotaan kuitenkin, että tulehtuneet välit ovat vain väliaikaisesti punottavat. On surullista, jos poikkeusaika repii rikki sen sijaan, että se liimaisi yhteen  - toistaiseksi henkisesti, ei fyysisesti, vaikka liian monissa perheissä rikki repiminen tapahtuu myös fyysisesti. On selvää, että ensi viikolla höllentyvät koronarajoitukset tarkoittavat suurelle kansanosalle lähes täydellistä kesävapautta toisten jatkaessa kotiin linnoittautumista. Sentään hallitus on nyt kehottanut "ikäihmisiäkin" (kaikillahan on ikä, minusta termi on aina ollut hassu) ulkoilemaan ja tapaamaan läheisiä etäältä, joten täydelliseen itsensä bunkk

Vuf, vuf! Taas on aika pienen kevennyksen, eli perinteisen hakusanatilaston jaon. Millä Googlen hakusanoilla on ilmestytty blogiini viimeisen kolmen kuukauden aikana? Sanottakoon aluksi, että blogiini päätyneitä Google-hakuja on nyt jopa tuhat enemmän kuin syksyllä. Haluaisin uskoa, että tämä johtuu blogini "tasokkuudesta" eikä esimerkiksi siitä, että ihmisillä on nyt aikaa googletella enemmän. Ainakin jotain kummallista on tapahtunut, sillä säätämättä itse mitenkään asetuksia, blogini tulee nykyään moniin hakuihin ykkössivulle - kuten nokkospeston hakuun, joka on tällä hetkellä ylivoimaisesti suosituin hakusana nokkospastan lisäksi. Metsänpeitto (+kokemuksia ) jatkaa vankalla top-3-sijallaan, mutta uusina suosikkihakuina ovat yllättäneet lähimatkailuun liittyvät sanat muikunvuori , ravattula ja luolalanjärvi . Eipä tässä toisaalta mitään yllättävää ole, sillä nyt ihmisillä on todella aikaa ja tarvetta tehdä retkiä lähiluontokohteisiin. En vain niistä kirjoittaessa

Tämä voisi olla elokuvan tai kirjan nimi, mutta kyseessä olen minä. Tämä postaus voikin olla kuin kohtaus elokuvasta, sillä elän (taas kerran) laina-ajalla muutaman päivän takaisen onnettomuuden jälkeen. Näpytän tätä tekstiä pääosin vasemmalla kädellä, jonka sormien säikeet ovat jo rasittuneet ylenmääräisestä rikkaruohojen poiminnasta ja kaikesta siitä toiminnasta, jota keksin kyllästyttyäni makaamaan sängyssä. Mikä tunne onkaan pystyä nousemaan sieltä! Ennen sanoin migreenissä, että tuntuu, kuin olisi jäänyt jyrän alle. Mutta nyt tiedän, miltä se oikeasti tuntuu! Sanonpahan vain, että pyöräilijä ja jalankulkija jää aina kakkoseksi asfalttiviidakon petojen kynsissä. Ei minun pyöräni eikä puutarhani, vaikka kävinkin lomalla tämän aution tilan pihalla etsimässä villiyrttejä.  En voinut kuvitellakaan ohittaessani pyörällä pari viattoman näköistä parkissa laiduntavaa peltilehmää, että toisen sisällä on ihminen, joka ei katso kadulle avatessaan autonsa oven. Minä siis paiskau

Matkustusrajoitukset ja maailman tilanne ovat saaneet meidät kuuliaiset kansalaiset linnoittautumaan kotibunkkereihimme. Samaan aikaan kun orientoidumme pitkäkestoiseen kotoiluun tai mahdolliseen mökkikesään, katsomme haikeudella kuvia ja videoita menneisyyden matkoista ulkomaille. Jopa vihdoin järjestettyjä paperikuvia vuosikymmenten takaa ajalta, jolloin ulkomaanmatka oli vielä lähes ihme tavalliselle työssäkäyvälle.  Katsoessani appivanhempien kuvaamaa kaitafilmitallennetta  S/S Bore -laivan irtautumisesta Aurajoen laiturista kohti mahdollisuuksien maata Ruotsia, tunnen suurta haikeutta. Tuota aikaa ei enää ole - ei ehkä myöskään nauravia ihmisiä aurinkoisella kannella, joiden vilkutusta tahdittaa kameran sulkimesta aiheutuva kuvan välke. Olivatko he iloisia edessä siintävästä laivan legendaarisesta  voileipäpöydästä vai työmahdollisuuksista, joita Ruotsilla oli heille tarjota Suomea enemmän? Vai vain matkasta, elämyksestä itsestään? Kuva: Keijo Hakanen/Turun museokes

Nokkosten ja villiyrttien aika alkaa nyt! Mikä olisikaan herkullisempi ja turvallisempi tapa tutustua "hortoiluruokaan" kuin kokeilla nokkoskeittoa? Aiemmin olen aina tehnyt nokkoslettuja, joilla aloitin tämänkin kauden kera savulohen ja smetanan. Nokkoslettuihin on melkein turhaa ohjetta jakaa - riittää kun tekee perus lettutaikinan ja lisää sinne ryöpättyjä nokkosia sekä vähän tattarijauhoja. Viimeksi lisäsin ohukaistaikinaan myös valkoviinin jämät. Mausta tuli aivan upea - siksi innostuin nyt kokkaamaan ensimmäisen kerran nokkoskeittoa, joka on höystetty valkoviinillä . Tämä on kaukana laitosruuasta (jos sinullekin on jäänyt traumat koulun pinaattikeitosta) , niin vivahteikas ja herkullinen on lopputulos!  Keitin munat mieheni mieliksi, mutta totesimme molemmat, ettei tämä nokkoskeittoa välttämättä niitä kaipaa.  Keiton salaisuus on ranskalaisen keittiön kulmakivi - viini. Sitä voi lisätä lähes ruokaan kuin ruokaan, jos haluaa makuun eleganssia ja vivahteikkuu

Valmistuuko se ikinä? Verantaprojekti, selkokielellä verannan pintojen perusteellinen skrapaus ja maalaus, on kestänyt kohta kolme vuotta. Mutta kyllä hiljaa hyvä tulee - nimenomaan ilman koneellista avitusta ja kaikkia muita minulle pihapiirissä tarjottuja oikoteitä lyhytkestoiseen onneen. Hidas eteneminen antaa myös pientä hölläystä jumiutuneille säikeille ja osoittaa pitkällä aikavälillä, mitä olen tiedostamattani aiemmin mokannut. Puutaloa ei kannata isommassakaan mittakaavassa koskaan remontoida äkkiä mahdollisimman paljon, vaan odottaa ja tutkailla, katsoa kuinka pinnat elävät ja vuodenajat vaihtuvat. Ja tälle tielle jäimme... Takana neljä vastaavankokoista ikkunaa, edessä viides. Aloitin skrapauksen maaliskuussa, mutta se päättyi nopeasti päiväkahvitteluun verannan ensimmäisessä kevätlämmössä. Minusta on aina ihanaa saada kimalainen kahviseuraksi. Otin tästä kevään ensikimalaisesta monta videota (ehkä meni vähän yli). Meillä ei tarvita hyönteishotelleja, sillä verant

En ole edes katsonut, ovatko kirpputorit tällä hetkellä auki, mutta ainakaan minua ei niissä ole näkynyt. Onneksi tein alkuvuodesta niin hyviä löytöjä, että kirppismaniani on pysynyt joten kuten aisoissa. Mikäli sormet syyhyävät liikaa, muistelen vain erään nimeltä mainitsemattoman kirpputorin huonoa ilmaa ja tungosta käytävillä, niin maltan pysyä kotona. Tori.fi tai huuto.net olisivat näin korona-aikaan ehkä parempia bongauspaikkoja, mutta haluan nähdä mitä ostan ennen ostopäätöksen tekoa. Niin monta kertaa olen saanut netin välityksellä luvattua heikompikuntoisempia tuotteita, että odottelen mieluummin parempia kirpputoriaikoja. Jotta voisin tuntea pienen kirppisfiiliksen, teenkin tästä klassisen esittelypostauksen. Vähän kuin lapsi hiekkalaatikolla tai kadulla lelujensa kanssa. Eilen lenkillä tuntematon poika tuli esittelemään minulle ja miehelleni lelujaan "kato, kato" - säestyksellä. Meitä huvitti tämä, mutta samalla mietitytti, oliko tuolla lapsella kotona kuunteli

Kaupallinen yhteistyö:   Sortter Kansakuntamme yksi suurimmista pulmista terveyshuolien lisäksi on tällä hetkellä se, kuinka rahamme riittävät ja taloutemme kestää. Valtiotason linjauksiin emme voi yksilön roolissa juuri vaikuttaa, mutta viimeistään nyt on kiinnitettävä huomiota omaan taloudenhoitoon. Vaikka olisi pystynyt kerryttämään säästöjä pahan päivän varalle, isompikin pesämuna voi huveta kriisin keskellä nopeasti ilman suunnitelmallisuutta. Tällä Aix-en-Provencesta löytyvällä päällä oli jokin tarina, jota en nyt muista, mutta fiilis on aika sama ilman rahaa.  Olen itse siinä superonnekkaassa asemassa, että minulla on säännöllinen työ ilman suurta lomautus- tai irtisanomisuhkaa. Olen myös kyennyt säästämään jo vuosien ajan - mikä ei todellakaan ole ollut itsestäänselvyys. Kurinalainen säästäminen on kuitenkin ollut yksi elämän parhaista päätöksistä . Ilman säästämääni pesämunaa emme olisi yksinkertaisesti selviytyneet kriisistä, saaneet asuntolainaa (mieheni oli tuo