Esmeraldan eetos

Juuri mistään ei puhuta tällä hetkellä kuin häpeästä ja Trumpista. Ja hyvä niin. Nämä voi toki pistää samaan lauseeseen, mutta tässä ajatusvirrassa pohdin ylisukupolvista häpeää. Useimmiten, tai ainakin kautta historian se on suotu naissukupuolen taakaksi. Sen sijaan häpeän aiheuttaja, useimmiten valkoinen hyvätuloinen tai - taustainen heteromies pääsee pälkähästä. Tämä kärjistetysti ilmaistuna, mutta entisajan piiat tietävät varmasti, mitä tarkoitan. Anni Ahlströmille kävi huonosti. Kuva alle linkatulta Ylen sivulta, kuvaaja Laura Rahinatti. Migreenissä lojuessa olen kuunnellut kaksi podcastia, joista toinen on Ylen Anni Ahlströmin tragediasta. Anni murhattiin vuonna 1936 hänen toimiessa liikeapulaisena kaupassa, jossa hän myös asui. Jos tätä sinänsä kiinnostavaa podcastia pystyi kuuntelemaan ilman tunnelman pilaavia turhia tehosteita, kuten toimittajan myötähäpeää herättäviä kuiskauksia "missä olet Anni?", tarjosi kokemus aikahypyn juuri naisen asemaan. Ennen se oli paljon ...

Harvoin tulee luettua näin puhuttelevaa, huvittavaa, traagista, raivostuttavaa ja ajan hampaaseen osuvaa tietoteosta kuin Yksin, kiitos . Se on toimittaja Marika Riikosen kirjoittama ylistys ja pamfletti yksinolon auvosta. On järkyttävää, miten yhä edelleen tässä maassa toistetaan vain parisuhdemantraa, ja tehdään politiikkaa sen ehdoilla. Kuitenkin neljäosa maassa tai Turun seudulla jopa kolmasosa on yksineläjiä. Niin, täällä on paljon opiskelijoita, joten yksin asuminen on ohimenevä vaihe. Vaiko ohi menevä, aivan sama, kunhan se menee ohi . On kiusallista, jos joku oikeasti viihtyy yksin olematta erakko tai säälittävä. Yksin asuva tai oleva ei välttämättä kaipaa parisuhdetta, tai sitten kaipaa, mutta sen ei pitäisi määrittää ihmisen yksinolon tarvetta. Jokaisella se jonkin vahvuisena on. Kuva: Hertta Kustannus Voisin kirjoittaa teoksen annista loputtomiin. Myönnän, että aihe menee tunteisiin. Harvoin enää yllätyn minkään kirjan aiheesta, mutta tämä oli sellainen. Vaikka olen vuosia ...

Aiemmin kirjoitin blogiin julkaisun  Onko Suomi luokkayhteiskunta?  Siinä dadalyseerasin Katriina Järvisen ja Laura Kolben ansiokasta teosta Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa (Kirjapaja 2007) omia havaintojani vasten peilaten. Saman kirjoittajaparin teos Sopivia ja sopimattomia - Lempi, luokka ja parisuhde (Kirjapaja 2019) jatkaa samalla linjalla. Jopa niin samalla, että huomaan jonkin verran toistoa sisällössä. Samat havainnot myös koskevat tämän teoksen antia kuin aiemman: erityisesti Järvinen on loistava kirjoittaja, jolta lukee mitä tahansa hetkessä imaisten. Edes oman napanöyhdän kääntely ei tunnu niin kiusalliselta kuin se voisi, vain luontevalta tämän teoksen aihetta koskien.  Onkin aika vaikea analysoida parisuhteisiin keskittyvää teosta avaamatta samalla omia "valintojaan". Siksi mietin hetken, haluanko edes tästä teoksesta kirjoittaa. Kuitenkin pidän aihetta niin tärkeänä, kuten teoksen kirjoittajatkin, että haluan aihetta blogissani käsitellä. Järvise...