Esmeraldan eetos

Lähes joka viikko media tarjoaa eteemme kohun, johon valveutuneen ihmisen pitäisi ottaa kantaa. Aiheestä pitäisi keskustella sekä somessa että kaupan kassalla, jossa myyjä haluaa yleensä tehdä vain työtään. Toisaalta mielipiderikas ajatustenvaihto, mikäli kustannustehokkuus sen sallii, voi rikastuttaa kummankin osapuolen päivää.  Onko mielipiteettömyys sittenkin suurempi uhka lajitovereille? Onko se mielen laiskuutta, haluttomuutta ottaa asioista selvää, silkkaa välinpitämättömyyttä? Vai onko kyse sittenkin väsymisestä maailmaan, jossa pitäisi aina olla jotain mieltä?  Nämä molemmat tarpeet kulkevat rinnakkain. Sitä haluaa ajatella, että Afrikan tähti on vain lempipeli, joka on osa suomalaisten kollektiivisia lapsuusmuistoja. Pelasin sitä ihan muutama vuosi sitten, jolloin löysin jälleen Afrikan tähden. Nyt muistin jo etukäteen, mitä sen tilalla sädehtii. Siskoni kirjoitus, jossa minä olen p'*ska. Esmeralda on p*aska. Itse timantti on revitty pois. Näin siskoni muunteli totuut...

Puolentoistavuoden koronapiinan ensimmäinen joukkotapahtuma on nyt koettu. Sivistyneesti, kuten odottaa saattoikin. Lukemista harrastavat ihmiset osaavat lukea myös THL:n suosituksia ja käyttää maskia, vaikka rajoitukset on juuri purettu.  Yksi harvoista ottamistani kuvista ei ole häävi, mutta siinä on ihmisiä ja kirjoja! Mutta miksi ihmeessä aloitan tällä sepustuksella kirjamessujen eli toisin sanoen ääreistarpeellisen sielunmessun annin läpikäymisen? Minähän nimenomaan unohdin koko koronan olemassaolon hiplatessani kirjoja, toisia ja kolmansia. Lopulta lappasin kasseihin kaksitoista opusta, joista yksi oli ilmainen Otavan lukupäiväkirja. Loputkin käytin toki kassan kautta, heh.  Kirjamessujen paras anti itse kirjojen lisäksi oli normaaliuden tunne. Vaikka kaikilla oli naamarit, nekin ovat jo normaali näky. Mutta satojen ihmisten seilailu samoissa halleissa tuntui koitokselta, johon piti oikein henkisesti varautua. Ja lopulta: aivan kuin näin olisi aina ollutkin. Ihminen on s...

Jotkut päivät kuuluvat niihin, joita leimaa suuri eksistentialistinen kriisi. Tänään, aivan mielettömän viinitastingin ja makuhermoja hivelevän aterian jälkeen laahustin yli märkien, historiaa huokuvien mukulakivien ja kuuntelin kirkon kellojen säveltämää tuomiotunnaria. Kaiken yltäkylläisyyden ja hyvinvoinnin keitaassa piipahtamisen jälkeen koin suurta merkityksettömyyden tunnetta. Tuo tunne on varmasti tiettyyn pisteeseen asti terveellinen muistus ihmisen pienuudesta suuren ja käsittämättömän alaisuudessa. Tuo tunne voi olla voimakaskin muistutus siitä, että elämää ei voi hallita. Vaan mistä koostuu se hallitsemisen arvoinen elämä? Kolmasosa siitä on nukkumista, mikäli on siunattu hyvillä unenlahjoilla ja käy töissä muualla kuin kambodzalaisen alihankkijan vaatetehtaalla. Valtaosa valveillaoloajasta menee valtaosalla aikuisväestöstä kuitenkin työntekoon. Sillä, miten voimme töissä, on elämänne kannalta aika suuri merkitys. Sain kuulla työlleen omistautuneen ihmisen kertomusta ...