Esmeraldan eetos

Napolilaista älämölöä, liikennetorvien toitotusta ja Pompeijin rumpujen pärinää! Vesuviuksen purkaus, parit Lacryma Christit ja liihottelua pitkin kujia hallitsemattomalla italopassionella! Pavarottin laulua päälle ja jonkun käytetyt kalsarit! Toisin sanoen: olen vihdoin saanut Elena Ferranten Napoli-sarjan luettua!  Suren, että jo nyt, puolentoista vuoden venytyksen jälkeen, minulla ei ole enää tätä sarjaa uudelleen luettavana, samanlaisena, täydellisenä mysteerinä kuten Napoli ja ystävyys, ihmisyyden syvimmät sopukat ja rikokset, jotka eivät vanhene koskaan. Olisin niin kovasti halunnut tätä vielä ahmia, vielä hetken miettiä turhia sivuseikkoja kirjailijan todellisesta henkilöllisyydestä, vielä yhden illan mainita sängyssä: yksi luku vielä. Mutta nyt tämä kaikki on ohi. Jäljellä on vain Elena Ferranten koko lopputuotanto, sen jokainen osa ja opus.  Tunnistaako joku kirjanmerkkini lieskan alkuperän? Miten loistavasti se sopiikaan juuri Napoli-sarjan väliin. Lieskan alkuperän...

Kuriton liha kaipaa ruoskaa. Ilmeisesti. Painitteko muut itsenne työllistäjät tai luovat kirjoittajat (tällähän harvemmin työllistää itsensä) aloittamisen vaikeudesta? Vaikka innostaisi, jopa tietäisitte mistä aloittaisi? Minä kaipaan selvästi treenausta tämän itsekurini kanssa, myös tyhjenevien pullapitkopussien näkökulmasta. Luulin olevani järkevä, ambitiossani kaikin puolin edistyvä. Mutta istun ja katson pihaa, noroa ikkunalasissa. Silmät puhkovaa led-poroa naapurin pihalla. Mietin ja kysyn itseltäni, miksi. Vastauksen kai muistatte, sipsi. Viimeisen vuoden yksi voimakkaimmista taide-elämyksistäni taulun äärellä. Sopii mainiosti taustoittamaan tätä kirjoitusta. Päiviö Pyöttiälä , Ikkunat sivilisaatioon (1970), öljy kankaalle. Turun taidemuseon taidehankinta:  Kertokaa siis minulle keinot ruoskia istumapakaroita riittävän kurittavasti, muttei kuitenkaan työtehoa heikentävästi. Tällä hetkellä olen vain takertunut ajatukseen "luovuus tarvitsee luppoaikaa" ja toteutan ete...

Viime aikoina olen ollut äärimmäisen tylsä sijoittaja. En ole tehnyt suuria muutoksia salkkuuni sitten loppukesän, jolloin ostin uutena hankintana Nordeaa ja Sampoa kuluitta. Jälkimmäistä markkinoidaankin tylsänä eli fiksuna osakkeena. Tasainen tuotto ja osinkovirta eivät ammenna pikavoittoja, joista moni vaikkapa Teslaan sijoittanut on haaveillut. Jotkut ovat näitä suuria voittoja myös saaneet, kun taas toiset nuolevat yhä rökäletappiollisia haavojaan.  Metsän profiili taivaanrantaa ja jokea vasten on kuin kahteen suuntaan kasvava pörssikäyrä. Mukailee hyvin koronaromahduksen jälkeistä nousua.  Toinen tapa etsiä pikavoittoja, usein kyllä pienemmässä mittasuhteessa, on sijoittaa uusiin yrityksiin listautumisannissa ja myydä osakkeet heti ensimmäisessä kurssinousussa pois. Näin toimin itse Spinnovan  kanssa, vaikka ei pitänyt. No, siinäpä yksi tapahtuma salkussani. Nyt toki mietityttää, olinko hölmö. Mutta saisin ostettua lähes samoilla hinnoilla osaketta vielä takaisin. L...

Ei hätää, en ole lopettamassa bloggausta enkä ainakaan kirjoittamista! Minusta tämä otsikko sopii vain hyvin välihöpinöiden jatkumoon. Alkuhöpinä taitaa puuttua, mutta sen voit lukea yli kolmen vuoden takaa, jolloin luulin, että blogikirjoittamisen täytyy olla asiantuntevaa ja vakavaa. Olen myös oppinut tiivistämään rönsyilevää juttuani millin lyhyemmäksi. Loppuhöpinä on yhtä kuin loppukaneetti. IG-stoorieni seuraajat tietävät, että silläkin on aina oma loppukaneettinsa, ehkä vielä kolmaskin. Näinhän se elämä etenee, tajunnanvirrasta ja mielleyhtymästä toiseen. Lopulta kaikesta tulee käsittämätöntä poukkoilua. Näennäiskeskustelua, jonka vastavuoroisuus ja punainen lanka ovat huolestuttavan usein hukassa. Puhun kotona paljon, kuten myös mieheni. Puhumme myös usein toistemme päälle ja yritämme himmata tahtia antamalla toiselle puheenvuoro aina yhtä aikaa. Ja lopulta aloittamme puhumisen samanaikaisesti. Ehkä meillä on sama energiavirta, sen olemme monia kertoja huomanneet. Juuri nyt olem...

Valvoin koko yön kuunnellen vienoa konserttoa pääni sisä- ja ulkopuolella. Tiesin jo nukkumaan mennessä, etten saisi unta. Toisen sammuminen viereen kuin saunalyhty (onneksi, ei sekään itsestäänselvyys) vain korostaa omaa ylivirittynyttä tilaa.  Miksi menin kirjoittamaan niin? Miksen muka saanut sitäkään luettua loppuun? Miten vapaat voivat olla jo ohi, ennen kuin olet ymmärtänyt niiden alkaneenkaan? Miksi juuri minulle tuli rokotteesta kuume? Johtuukohan unettomuuteni rokotteesta? Entä jos tämä tila jääkin päälle, apua! No, ei jäänyt. Aamulla heräsin täysin normaalivointisena, ahdistuneena ajan vähyydestä. Kuolinilmoitusten lukeminen lehdestä aamiaispöydässä oikein alleviivasi olemisen sietämätöntä keveyttä. Se on miltei haihtuvaa. Hyttysenpieruja ajassa, nuo ihmiselon päivät. Joistain jää jokin haju tulevaan hetkeen leijumaan, valtaosasta ei yhtään mitään. Eihän meistä jää enää edes luita, sillä valtaosa vainajista polttohaudataan. Onko tämä merkittävä ongelma tulevaisuuden arkeo...

Olipa kerran mies ja nainen, jotka etsivät unelmiensa asuntoa kolme vuotta. Niin kauan tulisi kestämään, että kriteerit, "varallisuus" ja sijainti täsmäisivät optimaalisella tavalla. Tarvittiin myös tuuria ja nopeita liikkeitä tilanteessa, joka oli kummallekin uusi. Tarvittiin yhteneväinen tunne, että tämä se on. Sitä nainen yritti takoa miehelle supermarketin narkkipaikalla melodramaattisin elkein, mutta joutui tyytymään nenäliinaan ja rökäletappioon. Mies lohdutti naista: vielä tulee parempi, jonka molemmat haluaisivat kodiksi. Nainen ei uskonut moisen toteutumiseen eikä siten ollen siihen, että he eläisivät tämän hetken todeksi noin vuoden kuluttua.  Samoihin aikoihin, nenäliinojen loputtua, nainen ryhdistäytyi ja alkoi lenkkeillä tietyllä idyllisellä alueella. Hän juoksi usein ohi puutalojen, joita peittivät masentavat mineriittilaatat ja rönsyilevät puutarhat. Hän bongaili rullaattoreita ja invahissejä pihoista, joiden edustoille saattaisi aivan kohtapuoliin ilmestyä myy...