Esmeraldan eetos

Aikamoinen onnenpotku kävi, että ensinnäkin luin blogini sähköpostin pitkän tauon jälkeen. Jälleen kerran oli kulunut viikkokausia, kunnes muistin sen olemassaolon. Niinpä minulle on tuloksetta tarjottu muun muassa kriikunoita ilmaiseksi sekä taulu ostettavaksi. Jälkimmäisen suhteen voin nyt todeta olevani onnellinen taas uuden Sedennikin omistaja.  Muistattehan aiemmat kirppislöytöni ja juttuni tästä algerialaissyntyisestä, mutta Pariisissa oppinsa saaneesta taiteilijasta. Kuvan taululöydöistä olen maksanut yhteensä noin sata euroa.  Lämmin kiitos turkulaiselle taidekeräilijälle, joka oli bongannut tämän hyvin tuntemattomaksi jääneen taiteilijan teoksen ostamastaan isommasta erästä. Sen ansiosta, että olin kirjoittanut Sedennikistä blogiin , saatiin kysyntä ja tarjonta kohtaamaan. Herrasmies otti minuun yhteyttä ja tapasimme Suomen Pariisissa, Aurajoen ja silakkamarkkinoiden kupeessa. Käsilaukkuna varsin chic Ikean kassi, jossa kuljetin tauluni ensin Vinhoon. Tämä viiniravint...

Viimeistä viedään. Onko todella niin, että kuluvana viikonloppuna Turun kirjamessuja vietetään viimeisen kerran Artukaisten messukeskuksessa? Mutta niin se lentokenttäkin plaanilta katosi, jäljellä on vain kaasuttajien kiitorata. Mietin aina, mikä ensimmäisenä tulee mistäkin alueesta mieleen. Vastaus ei ole kartano, lehtitalo tai kirjamessut, vaan renkaiden polttaminen tiellä. Enää se ei taida olla mielipidepalstan kestoaihe. No, tuota tietä pitkin kävelin kohti messukeskusta tajutessani, miten kätevästi paikan päälle päässe työmatkalinjalla. Bussilla numero 99, jonka kohde on Pansion telakka. Yllätyin, että bussi kulkee lauantaisinkin. Minulla oli mukanani viinilasit, sillä lähdin suoraan messuilta töihin. Tämä huvitti, sillä ruoka- ja viinimessujen hallissa piti maksaa pantti viinilasista. Olisin voinut sanoa, että minulla on omat mukana. Iltaohjelman takia kiertelyä halleissa piti hieman aikatauluttaa, mikä oli vähän harmillista. Toisaalta en olisi kauemmin kiertelyä jaksanutkaa...

Löysin vanhoja kuvia vuodelta 2009, joita en todellakaan saisi jäädä nyt pläräämään, saati kirjoittamaan niistä blogiin. Näin huomaan kuitenkin tekeväni. Vierailin tuona vuonna Münchenissa, varsin kiehtovassa ja kulinaarisessakin kaupungissa, jolla on raskas historia. Kuten nyt koko Saksalla. Koska matkaan liittyi synttärijuhlinta, vain osa porukasta lähti masentumaan Dachaun keskitysleirille. Minä kuuluin tietysti heihin.  Paikalla oli myös saksalainen koululuokka, ehkä kuului jopa opetussuunnitelmaan tehdä vierailu Konzentrationslagerille . Osa teineistä räki siihen aikaan (ehkä vieläkin) tuttuun tapaan kivetykselle keskellä rinkiä, mutta kyllä siellä myös monen oppilaan puntti tutisi. Saksa on tehnyt merkittävää työtä menneisyyden työstämisen eteen, paljon enemmän kuin monet muut maat. Vaikkapa Belgia, syytä olisi katsella peruutuspeiliin etenkin siirtomaapolitiikan suhteen.  Se mikä Dachaussa oli erityisen karmivaa, on paikan tunnelma ja sijainti keskellä pittoreskia kyläa...

No niin. Eilen on katsottu vaalimatsi vol. sata. Voi niitä aikoja, kun puolueet tekivät vielä saumatonta konsensuspolitiikkaa käyttämättä pyykkipoikia ja herneitä poliitikkojen nenissä. Huutaminen toisten päälle on nykyisin taitolaji myös toimittajilla. Eilinen Ylen kolmen suurimman puolueen taisto oli silti viihdyttävin tähän asti katsottu keskustelu. Minulla jäi pienpuoluepaneeli väliin migreenin takia, mutta ehkä olisin ollut vielä syvemmässä suossa telkun ääressä. Politiikka vaatii asioihin perehtymistä ja laajaa yleissivistystä. Sitä ei todella kaikilla ehdokkailla ole. Mikäs minä olen suuta paukuttammaan? Olen vain poloinen äänestäjä, joka on onneksi työssäkin päässyt jauhamaan vaaliasiaa aivan toisesta näkökulmasta kuin joskus aiemmin. Nyt kirjoitan tätä blogitekstiä aamulla, koska odotan, milloin on eniten kansaa torilla. Turha minun on sinne mennä pyörimään yksinäisen puliveivarin kanssa, jonka varmaan tunnistan elämäntarinallisine yksityiskohtineen. Journalismi ei saa koskaan...

Kesällä teimme pitkään ja hartaasti odotetun matkan Ruotsiin. Olihan edellisestä kerrasta aikaa jo riittämiin, varmaankin kyse ennätyksellisestä kolmen vuoden hajuraosta. Tuolloin kävimme sekä  Tukholmassa että  Uppsalassa  (blogijutut linkeissä). Nykyisen matkan ainut miinus oli, että se oli liian lyhyt. Sanonkin parhaana vinkkinä Tukholman matkaan: jää aina päiväksi pidempään kuin ajattelit.   Kuten aina, suurin osa länsinaapuriajasta kului haahuiluun, fikaan ja kuvaamiseen. Tällä kertaa halusin kuitenkin pitkästä aikaa vierailla Vasa-museossa haistelemassa maailman parhaiten säilynyttä hylkyä.  Tämän näköalapaikan edustalla Vasa upposi vuonna 1628.  Ostin museosta kirjan, sillä tapani mukaan kuppasin siellä lähes yliaikaa ja halusin vielä jatkaa sulkemisajan jälkeen matkaani Vasassa. Ilokseni 50 kruunun suomennettu vihko taikka kirja Vasasta on tosi kattava ja hyvin tehty.  Kuvasin ylivoimaisesti eniten järkkärikuvia Vasa-laivasta, lähti aiva...