Esmeraldan eetos

Myönnän kiinnostuneeni yhden Italian kuuluisimman kirjailijan Domenico Starnonen tuotannosta osittain siksi, että hänen on huhuttu olevan kirjoittaja Elena Ferrante -salanimen taustalla, tai sitten vaimonsa Anita Rajan . En kuitenkaan olisi löytänyt kirjailijaa ilman  Kirja ja keittiö  -blogia, jossa esitellään ihastuttavasti italialaista kirjallisuutta vuoroin italoherkkujen kera. Menemättä varsin aiheettomiin spekulaatioihin Ferranten henkilöitymästä, jo ensimetreillä Kepponen tuntui olevan kuin Ferranten kynästä. Aah, aaah, tätä lisää, aah.  Tämän vuoden paras lukukokemus Elena Ferranten Hylkäämisen päivien lisäksi.  Mistä Kepposessa on kysymys? Iäkkäämpi ja menestynyt kuvittaja Daniele Mallarico saapuu Napoliin tyttärensä Bettan luo hoitamaan tämän poikaa - omaa lapsenlastaan siis (napolilaisempi tapa kertoa asia vaikeamman kautta?). Vanhemmat lähtevät matkalle ja kontrolloivat vaarin (tytär siis isänsä) hoitamaan varsin pikkuvanhaa ja silti herttaista poikaa Ma...

Napolilaista älämölöä, liikennetorvien toitotusta ja Pompeijin rumpujen pärinää! Vesuviuksen purkaus, parit Lacryma Christit ja liihottelua pitkin kujia hallitsemattomalla italopassionella! Pavarottin laulua päälle ja jonkun käytetyt kalsarit! Toisin sanoen: olen vihdoin saanut Elena Ferranten Napoli-sarjan luettua!  Suren, että jo nyt, puolentoista vuoden venytyksen jälkeen, minulla ei ole enää tätä sarjaa uudelleen luettavana, samanlaisena, täydellisenä mysteerinä kuten Napoli ja ystävyys, ihmisyyden syvimmät sopukat ja rikokset, jotka eivät vanhene koskaan. Olisin niin kovasti halunnut tätä vielä ahmia, vielä hetken miettiä turhia sivuseikkoja kirjailijan todellisesta henkilöllisyydestä, vielä yhden illan mainita sängyssä: yksi luku vielä. Mutta nyt tämä kaikki on ohi. Jäljellä on vain Elena Ferranten koko lopputuotanto, sen jokainen osa ja opus.  Tunnistaako joku kirjanmerkkini lieskan alkuperän? Miten loistavasti se sopiikaan juuri Napoli-sarjan väliin. Lieskan alkuperän...

Hyvää lukurauhan päivää kaikille. Elämme yhteiskunnassa, jossa jokaiselle päivälle on jokin oma viettoaiheensa, hashtag jotain tai turhuuden markkina. Lukemista ja lukutaitoa on kuitenkin syytä juhlistaa, vaikka vuoden jokaisena päivänä.  En ole edes katsonut, mitä lukurauha varsinaisesti sisältää. Ilmeisesti samaa kuin joulurauha. Ei saa häiritä, pitää olla nätisti, saa keskittyä vain lukemiseen. Mutta onko meillä ihan oikeasti lukurauhaa? Vai olemmeko vain tekniikan, uutistulvan, somen ja ponnahdusikkunoiden hallitsemia sätkynukkeja, jotka ovat menettäneet keskittymiskykynsä hyvänkin tekstin äärellä? Tältä tuntuu yhä useamman kanssa aiheesta juteltua.  Mietin tätä usein lukiessani aamulehteä eli Turun Sanomia. Tuntuu, että ennen uppouduin helposti artikkelien aiheisiin, ainakin pidempiin ja kiinnostaviin sellaisiin. Mietin pitkään, onko journalismin taso laskenut - edelleen olen myös tätä mieltä - kunnes tajusin: minusta itsestäni on tullut sätkynukke. Minulle on jäänyt pääl...

Vuoden aikana on tullut tehtyä kirppislöytöjä jos minkälaisia. Olen vain tuhottoman huono jakamaan niitä tänne blogiin tai edes Instagramiin. Ehkä minulla on vieläkin jotenkin kieroutunut suhtautuminen tähän keräilyyn. Mietin, että tuleeko kuvaesittelyistä sellaiset materialistiset "katsokaa mitä ostin, katsokaa mitä löysin" -vibat. Kuitenkin näillä kirppisjulkaisuilla on aina todella paljon lukijoita, jopa moninkertaisesti enemmän kuin tekstivetoisilla aiheilla (paitsi sijoitus- ja rahapuhe kiinnostaa), joten eiköhän näillä esittelyhöpinöillä ole tilauksensa. Eihän muuten aina edes tiedä, mitä kaikkea ihanaa kerättävää maailma tarjoaa! On myös aina yhtä kiva nähdä, mitä te seuraajat olette kirppiksiltä löytäneet, vaikka tämä aihe ei edes olisi tilinne tai bloginne ykkösaihe. Kirppistely on sienestyksen ohella aarrejahtia parhaimmillaan.  Tällä introlla aloitan kirppissarjan osa ykkösen, mutten pysty lupaamaan jatko-osaa. Se on sitten vain bonusta tällä loppuvuoden työtahdill...

Mietin pitkään, kuinka tiivistäisin tämän Elena Ferranten ahmittavan herkullisen ja samaan aikaan realistisen teoksen sanoman. Ainakin Uuden nimen tarina on koukuttavuudessaan vielä loistavampi kuin Napoli-sarjan ensimmäinen osa Loistava ystäväni . Elämässä on tiettyjä lainalaisuuksia, jotka Ferrante kuvailee nerokkain sanankääntein liian nuorena väärän ihmisen kanssa avioituneen Lilan ja suvereenista älykkyydestä sekä miehisestä rakkaudesta haaveilevan Elenan tarinassa, 1950- ja 1960-lukujen Napolissa. Ympärillä pörrää tuttuun tapaan laaja galleria ärsyttäviä sukulaisia, joista nykylukija haluaisi blurrata puolet pois elämästään. Kenties kuten Lila ja Elenakin, mutta näin ei ollut tapana toivoa. Ennen minä-aikakautta asioita siedettiin, vain hullut ja kiittämättömät kapinoivat. Lila tietysti kuuluu jälkimmäisiin Elenan vuoroin seuratessa, myötäillessä, kadehtiessa tai sääliessä Lilan elämää. Veri velvoittaa, mutta se saa meidät haluamaan kuuta taivaalta silloinkin, kun juuret ov...

Jollei joku tiennyt, niin kerron salaisuuden: elämä on täynnä valintoja. Joka ikinen hetki teemme valinnan, mitä tongimme jääkaapista suukaukaloomme, mitä kanavanappia painamme, miten palvelemme seuraavan asiakkaan tai ennen kaikkea, kenen numeron rustaamme äänestyslipukkeeseen . Mielkein jo kirjoitin jotain Suezin kanavaralliin hukkuneesta Aku Ankasta, mutten viitsi olla niin brutaali. Tämä kirjoitus syntyy parhaillaan sen valinnan pohtimisesta, käyttäisinkö parin tunnin luppoajan käsikirjoitukseen vai blogitekstiin. Tällä kertaa valinta kohdistui luonnostaan tähän aivopierukanavaan, jollainen toisaalta käsikirjoituskin on. Myös toinen ja - uskomatonta, mutta totta - kolmas, jonka aion sulauttaa osaksi tuota toista. Muuten tästä touhusta ei tule yhtään mitään!  Mutta asioilla on tarkoituksensa. Olihan tuo kolmas ihmisyyden puheenvuoro kirjoitettava ylös kesken pyörälenkin, olihan sitä jatkettava työpaperien toiselle puolelle sekä lopulta sellaiseen keltaiseen muistikirjaan, jonka ...

Nyt, kun "kaikki muut" ovat jo lukeneet  Elena Ferranten koukuttavan Napoli-sarjan ja Yle Areenasta näytetty tarinaa koskeva  tv-sarja on jäänyt huomaamatta, on aika liittyä maailmanlaajuiseen Ferrante-faniklubiin. Luin Loistava ystäväni  -teoksen ( WSOY 2016) otsikon mukaisesti pääosin napolilaisessa verantahelteessä, napolilaistyylistä skrapaustomua hengittäen. Välillä söin, välillä, join, välillä nukuin ja mietin elämän käänteitä, nuoruuden ystäviä ja ihmiskohtaloita. Samaistuin suuresti kummankin päähenkilön, ystävysten Elena Grecon ja Lila Cerrullon tunteisiin ja persooniin sekä niiden kehitykseen muuttuvassa, mullistuksen keskellä elävässä kaupungissa. Napoli näyttäytyy minulle kirjassa kuin puberteettisena kehona, jota ei vielä tunne riittävän hyvin, mutta jota haluaa palavasti tutkia ja josta haluaa samalla päästä äkkiä eroon.  Harjoittelin Instan kirjagram-tyylisen kuvan ottoa, sillä niistä on kenties kiellettyä jättää kukkaset pois. Saman kimpun kolme ...