Esmeraldan eetos

Joskus mahdoton toteutuu. En tiennyt, että vaikeimmin saatavia apurahoja on mahdollista saada, saatikka että minä olisin yksi avustuksen vastaanottaja, mutta näin on päässyt käymään. Pitänee vielä sadannen kerran tarkistaa, ettei kyse ole huijausviestistä. Kirjoitan tätä euforian jälkeisessä lamaannustyhjiössä lähes täydessä cryokammiossani kellarissa, jonne tulin kirjoittamaan toista käsikirjoitustani. Eli en sitä, johon rahan sain. Tämä apurahakässäri on tietokirja, jota teen yhdessä kirjoittajakollegani kanssa. Jospa heitän vielä lisää löytyä tälle lottovoiton todennäköisyyteen rinnastettavalle avustusosumalle. Kirjotin hakemuksen pari tuntia ennen haun umpeutumisaikaa helmikuussa! Mietin, kannattaako - ei sitä kuitenkaan saa edes valmiiksi saati hyväksi nopeasti ruuneperoituna. Ei ollut sisällysluetteloa, ei mitään. Mutta silti parissa tunnissa syntyi jotain, joka riitti vakuuttamaan raadin osaamisestamme ja ambitiostamme. Ajatelkaa, miten kalliiksi olisi tullut jättää hakematta!...

  Itkumuurilla on tungosta Kaikilla on kiire itkeä jotta pääsee illallispöytään Kaikilla on kiire rukoilla jotta saa syödä ja juoda Tarpeensa joka päivä uudelleen luoda Ja seuraavana päivänä joku kysyy Miksi itkette Emme tiedä itsekään Kai temppelin tuhoa Mutta eikö aina sanota Älä sure asioita joille et voi enää mitään E. P. /  18.7.2021 Kenties valtaosa maailman uskonnollisista juhlista perustuu jonkin tragedian muistelemiseen. Näin ainakin Abrahamin lasten eli kirjan kansojen vuotuisessa ajankierrossa. Muistellaan sitä, että temppeli tuhoutui. Ei ollut aikaa kohottaa hiivaleipää pakomatkalla orjuudesta. Sitten vielä yksi kuoli meidän kaikkien puolesta. Marttyyrikuoleman ylistysmuistelu on yhä voimissaan etenkin islamilaisessa kulttuurissa (en tarkoita nyt fundamentalismia, jossa marttyyrikuolemasta tehdään pahimmassa tapauksessa tavoite), mutta luterilaisuudessa työnteosta on tehty marttyyrimaisen uhrautumisen ilmenemismuoto. Mikä muu yhdistää meitä kirjan ka...

ja "me olemme onnellisia"! Siinä kaksi vastausta ruotsalaisille esitettyyn kysymykseen, miksi he vaikuttavat aina onnellisilta . Onnellisemmilta kuin suomalaiset. Kai tekin olette huomanneet, miten ruotsalaiset aina hymyilevät ja ovat raputöttöröhattuineen niin  jävla lyckliga, absolut ! Lahden tältä puolelta reissattiin kysymään asiaa dokumenttia varten kauan ennen koronatulevaisuutta. Tulos on edelleen katsottavissa Yle Areenasta otsikolla  Ruotsalaisten onnellisuus (Jakso 6, kannattaa ihmeessä katsoa Kamratin kaikki osat!). Onni löytyy siis etsien sitä Ruotsista, eikä meikäläisten tarvitse edes hiipiä tai elää hiljaa ruotsinlaivalla! Kunhan nyt päästäisiin edes vadelmaveneelle. Gyllene tider edelliskesältä. Oikeastaan adjö Stockholm! Olette varmasti jo aiemmista Ruotsi-kirjoituksistani huomanneet, että suhtautumiseni Ruotsiin ja ruotsalaisuuteen on säälittävän kritiikitöntä. Eikä minulla virtaa edes aatelisverta suonissani, ainoastaan ruotainlaivoilla hankittu vadelmave...