Esmeraldan eetos

Sinäkin ehkä tunnet vähintään jonkun linkittämänä  kyseisen sivuston tai olet kuullut slow life -ilmiöstä. Hidastamisesta, elämän leppoistamisesta, itsensä kuuntelusta. Se toimii vastapainona kiireiselle elämänrytmille ja usein myös ulkopuolelta tulevan haitallisen ohjailun vaikutusten välttämiselle elämassämme. Hitailu, löysäily, himmailu ja itse käyttämäni zen-elämä voi ulottua myös kokkailuun ja sisustamiseen. Tanskalainen hyvän elämän synonyymi hygge on meidän kaikkien (hyväosaisten) ulottuvilla, jos vain annamme sille mahdollisuuden.  Viinitilalla elo voi vaikuttaa täydelliseltä hitailulta, mutta tosiasiassa kaikki maataloustyö on rankkaa ja hektistä. Ehkä kuitenkin terveemmällä tavalla kuin toimistossa? Mutta hei? Milloin meistä tuli ihmisiä, jotka pyrkivät ohjaamaan elämänsä suuntaa erillisellä ajatustuotteistamisella? Miksemme voi vain rentoutua, jos siltä tuntuu, kiireenkin keskellä?  Olisipa se näin yksinkertaista.  Saattaa olla jopa tutkittu, että tavoi...

Minäkin astuin blogini kanssa Instagramin maailmaan, ehkä parisen kuukautta sitten. Tässä ajassa on tullut huomattua yhtä sun toista - kuten eilen, että näin pitkä teksti ei mahdu Instagramin tekstikenttään! Edustaisiko tämä pikaisesti näpsäisty tilannekuva parhaiten Instan sisältöä? Kirjan päältä kyllä puuttuu kukkanen, enkä ole imuroinut verantaa kuukauteen.  Tarkoitukseni oli siis listata intuitiivisesti asioita, joita olen pohtinut sydännappeja törkkiessäni ja erinäisten "julkkisten" ja "tavisten" sekä näiden välimuotojen tilejä stalkatessani. Olin ihme ja kumma kirjoittanut ajatukseni ensin kännykän muistioon, joten sain tekstin kopioitua tähän, vaikka Insta hylki ajatteluani. Ymmärrän toisaalta! Mutta lista tulee tässä. Oletko samaa vai eri mieltä? ➡️ Kaikkea on liikaa. Yrität löytää jotain kiinnostavaa ja selkeää, mutta löydät helpoiten sillisalaattia. Kuitenkin koukutut tähän, pidit sitten sillistä tahi et. ➡️ Mahdollisuudet stalkata lähes ken...

Ihminen on aina halunnut tirkistellä. Tarpeemme nähdä, mitä seinän, oven, muurin, verhon tai kieltomerkin takana on, on seurannut meitä varhaislapsuusvuosista lähtien. Lapsuuden uteliaisuus on vielä varsin viatonta, mutta siihenkin liittyy rajojen tunnustelu. Uteliaisuuden avulla opimme, mikä on sallittua, mikä kiellettyä ja mikä jotain siltä väliltä. Muistan hyvin, että hissin punaista seis-nappulaa ei saanut painaa, mutta hillityn kiivas uteliaisuuteni esti käskyn tottelemisen. Painoin seis-nappulaa ja hissi pysähtyi kerrosten väliin. Opin kuitenkin, että minulle ei suututtu eikä minua läksytetty tästä pienestä kokeilusta. Kaikkihan me olemme halunneet painaa seis-nappulaa (tai sitten olen vain outo). Siispä uskalsin laajentaa reviiriä muiden uteliaisuuden kohteiden pariin. Sillä tiellä olen edelleen - vain sovinnaisuuden rajat pyrkivät minua estämään. Joku voisi kuitenkin sanoa: rajat on tehty rikottaviksi. Tämä kuva on yhdestä lempielokuvastani, jonka paljastan postauksen ...

Mielikuvitukseni on eilisen viinitastingin jäljiltä sen verran hapokas, että on helpointa tarttua suosikkiaiheeseeni, blogivierailuun johtaneisiin Google-hakuihin ! Tämän vuoden Google Analytics -tilastoja en ole vielä teille jakanut, joten hihitelläänpä nyt yhdessä huvittavimpia hakusanoja. Hauskin kuva kännykästäni (eihän joku maisemakuva voi olla hauska?). Tämä oli Citymarketista bongattu ehdotukseni naamiaisasuksi työpaikan pikkujouluihin. Minulle tuli kyllä nyt paha sokerinhimo kuvasta, sillä näin sokerilakon keskellä kakkaemoji näyttää liikaa herkulliselta suklaakonvehdilta :( Suosituin ja minua aina yhtä paljon naurattava haku on jo viidennelle sijalle yltänyt elämän merkityksettömyys ! Tätä menoa odotan jo kutsua A-studion kokemusasiantuntijaksi. Kuitenkin löydän kaikenlaisia turhia merkityksiä niihin hetkiin, jolloin pitäisi muka tehdä jotain tärkeää. Kuten juuri nyt rustata apurahahakemusta. En pysty. Liitän tämän postauksen valmistuneeseen rahankerjuuromaaniin ja t...

Isoveli valvoo -teema on jostain syystä kiehtonut minua aina. Ehkä tämäkin juontaa juurensa klassisesti vanhaan Aku Ankkaan, jossa propellikamerat seurasivat ankkalinnalaisten elämää. En muista enää, oliko kyseessä Carl Barksin piirretty 1950-luvulta, mutta isoveljen valvonta on ollut ajankohtainen aihe koko teollisen aikakauden. Oikeastaan jo esiteollisen, sillä tuolloin valvontaa suorittivat kruunu ja kirkko. Niin kauan, kun asumme yhteisöissä, joissa riippuvuussuhteet pitävät meidät hengissä, joku valvoo meitä ja seuraa toimintaamme. Sanomattakin on selvää, että nykyajan suurin valvoja on sosiaalinen media sekä hakukoneet. Google varmasti suurimpana maailmanomistajana Facebook in lisäksi. Vaikka olen laittanut puhelimesta ja tietokoneelta kaiken mahdollisen stalkkausasetuksen pois päältä, minkä neuroottinen kansalainen suinkin voi, olen yllättynyt Googlen minua koskevasta tietomäärästä. Alla on kuvakaappauksia, jotka kertovat pelottavan totuudenmukaisesti siitä, kuka olen ja...

Luettuani aamulla toisesta uhanalaisesta lajista eli paperisanomalehdestä uutisen lankapuhelinverkon kuoliniskusta, tarvitsen ylimääräisen kupin kahvia. Ja mielelläni välittömästi takaisin sen viininpunaisen veivattavan luuripuhelimen, johon olen jokeltanut ensimmäiset epäymmärrettävät lauseeni. Sama luuri sai 15 vuotta myöhemmin pinnalleen tyynyliinan, jotta pilapuheluun tarvittava ääneni kuulostaisi tunnistamattomalta. Nyt, kun vihdoin voisin puhua ihan normalilla äänellä lankapuhelimeen, maratonpuheluihin tarvittavaa mummolaa ei enää ole eikä liioin tuota Rolls Roycen punasävyistä telefooniaparaattia. On vain pinnaltaan särkynyt Huawei ja turvallisuusilmoitus siitä, että joku on kaapannut LinkedIn-tilini. On vain loputon ihmisten massa, joka etenee epäergonomisesti miljoonien sinivalosuorakaiteen mallisten jumalhahmojen johdattamana kohti digitaalisempaa tulevaisuutta. Turun Sanomat 11.8.2019 Kannatan kyllä kehitystä. Mutta tiedättekö, kun lankapuhelimella on kiinteä y...