Esmeraldan eetos

Jokainen blogia kirjoittava on saattanut huomata, ettei blogeja enää lueta yhtä paljon kuin ennen. Huomaan oman noin seitsemän vuoden blogihistorian (!?) aikana, että olemme palanneet tilastollisesti samoihin lukijalukemiin, kuin taipaleen alussa.  Aika pian sen jälkeen oli joissain yllättävissä kirjoituksissa jopa tuhansia lukijoita. Yllätyin, miten paljon aivopierujani luettiin. Mutta nyt. Arvio Nobel-voittaja Annie Ernaux'n teoksesta kerää 150 lukijaa. Vanha torppa on enää kynnysmatto. Jäljet häviävät, aika katoaa. Odottaminen puun alla sateensuojassa vaatii nykyihmiseltä kärsivällisyyttä enemmän kuin aikaa.  Helppoa ei ole kirpputoreillakaan, mikäli niitä ei kuopata (etenkin puuppaisten ja sitäkin ihanampien hyllykirppareiden kohtalo). Myös ennen niin suosittujen kirppispostausten suosio hiipuu. Kaikilla on jo kaikkea, eikä monia kiinnosta, mitä joku ostaa tai ei osta lisää. Ydinongelma kuitenkin on seuraava: ihmisillä ei ole enää kärsivällisyyttä lukea yhtä kokonaista blogijut

Kirja, jossa mainitaan ihmiskohtaloiden etsiminen puhelinluettelosta, ei voi olla huono. Teos, jossa kertojaan vaikuttaneita ihmisiä muistellaan osin heihin assosioituvien kirjojen kautta, on vähintään mielenkiintoinen, ah, olematta tekotaiteellinen. Ia Genberg on "suoltanut" August-palkitun  romaaninsa pysyväksi kirjahyllyyni, sillä ostin tämän lahjakortilla. Voi, siinä arpomisessa kesti kauan! Tässä kuitenkin intuitio puhutteli, tämä voisi olla hyvä. Kun unohtaa paikoin ylipitkät lauseet ja taas sen pilkuttomuuden, antaa tämän anteeksi juuri siksi, kun kyseessä on "laiskan" kirjoittajan loppurutistus, Yksityiskohdat on mehevää luettavaa. Paikoin samaistuin jopa huolestuttavan paljon kertojaan, toisinaan myös hänen kuvailemiinsa ihmisiin. Nikin kanssa olisi piinaavaa asua, mutta tunnistan tämän ihmistyypin täysin! Olen jättänyt itsekin avonaisen matkalaukun keskelle lattiaa ja saanut siitä pedantimmalta kaverilta noottia, mutta Nikin ryönätunnelit hakevat vertais

Kirjoittamisessa suositaan aamusanoja, vaiko aamusivuja. Itselleni parasta aikaa on yö. Olen kuitenkin öisin liian väsynyt kirjoittamaan mitään pitkäjänteistä. Nyt olen lähinnä kuvannut ikkunaa, johon aamuaurinko sarastaa. Näin elämä kulkee radallaan. Minä valvon, muut nukkuvat. Ei olisi koskaan tätäkään uskonut. Ties missä asioissa tulen vielä yllättymään. Se ettei joskus ole jotain, ei tarkoita, etteikö koskaan. Voit aina yllättyä, minkä uusien ongelmien keskeltä itsesi löydät. Tämän kaiken, hyvin alkaneen raukeuden, pilasi illalla lähetetty WhatsApp-työviesti. Koska se on helpoin eriteltävä blogiin. En haluaisi, että mihinkään työasiaan käytettäisiin koskaan muuta kuin kirjekyyhkyä. Tarvitsen aikaa ajatella, en sykintää.  Mutta niinhän se rakkaat ihmiset menee. Kun tämä maapallo vajoaa omaan synkkyyteensä, sen viimeinen elonmerkki on epätoivon syke hetkeä ennen uppoamista mustaan liejuun. Pulssi ulottuu maapallon jokaiseen organismiin, työmyyriin, jotka vilkuilevat askelmäärää ranne

Ensin olin kirjoittaa otsikkoon "kurkistus kasarin historiaan", mutta mietin, jos joku olettaakin saavansa kattavan selostuksen kattilasta. Toisaalta sekin olisi ollut 80-lukuun sopivaa, alkoihan silloin ennennäkemätön keittiö- ja muiden tarvikkeiden vyöry koteihin, jotka olivat yhä useammin omistusasumiseen rakennetut.  Elintaso kohosi siivillä, ja yhä useammalla suomalaisella oli varaa ostaa vähän ekstraa. Vaikkapa tehdä elämän ensimmäinen pakettimatka etelään koko perheen kesken, jollei tavara kiinnostanut. Mutta uskoisin, että lisääntyneet kulutusmahdollisuudet materiaalisellakin puolella kiehtoivat jokaista. Tilanne oli päinvastainen kuin nykyinen minimalismi, jossa luopuminen on trendikästä.  Valitan, en jaksanut hakea satoja vhs-videoita kaapeista ja laatikosta erinomaisen tietokirjan taustalle. Niitä taloudessa yhä riittää, sekä kaksi VHS-videonauhuria. Niillä tallennettiin Euroviisut, Ylen Jumpat ja parhaat elokuvat. Suurin osa sisältää kuitenkin 80-luvun innovaatiol

Lähetän nöpöttäviä nännejä taivaisiin 1900-luvun yhdelle merkittävimmälle kirjailijalle ja Ajattelijalle. Joka opetti elokuvakoulussa myös Milos Formania. Kunderasta oli moneen, kuten älykkäistä toisinajattelijoista usein on. Tai vain ihmisyyden ja vapauden peräänkuuluttajista. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä tarkoitetaan Kunderan parjatulla naisvihamielisyydellä, johon esimerkiksi tuoreessa Helsingin Sanomien kirjoituksessa viitataan. Minusta Kundera vain piti naisista ehkä vähän maanisesti. Itse en ole koskaam aistinut edes rivien välistä vihaa, en edes kommunistihallintoa kohtaan. Tuntuu, että Kundera piti sitä vain pellenä, vihan sijaan käsitteli elämän ja arjen absurdiutta romaanissa.  Instagramissa olen aistinut "nänni-ragea", eli lukijakunta hermostuu, jos mieskirjailijan tuotannossa kuvataan alastomia naisia ja etenkin niitä syntisiä nännejä. Niistä on kuitenkin ensimmäinen ruoka saatu, eikö ole aika luonnollista niistä kirjoittaa mistä näkökulmasta hyvänsä. Jos en ol

Odotin Annie Ernaux'n Nobel-teosta Vuodet  (Gummerus 2021) miltei vuoden. Lopulta varausvuoro osui minuun. Satu Rämön Rosa & Björk on silti huomattavasti varatumpi, se kieltämättä herätti ennalta jonkinlaisia tunteita. Eikö ihmisiä kiinnosta yhtä paljon seniori-ikäisen naisen Nobel-muistelmat? Yleensä en innostu palkintoteoksista. Siksi pohdin viime vuonna, ostanko tämän vai jäänkö suosiolla varausjonoon. Se on sitten eri, jos teos on palkittu 30 vuotta sitten, silloin se on voinut todennäköisemmin puhutella. August Strindbergin mukaan nimetyt August-palkinnot pääsääntöisesti ovat osuneet omaan makuun, mutta Nobelit aina eivät. En voi kyllä väittää, että olisin liian monia lukenut.  Odotin silti, että tästä kirjasta pitäisin, koska se käsittelee Ranskaa, yhteiskuntaa, aikaa, muistoja, yksilön ja yhteiskunnan identiteetin sekä kuorien rakentumista. Historioitsijan lempiaiheita siis. Makro- ja mikrohistorian yhdistäminen kaunokirjalliseksi ja intiimiksikin teokseksi on palkin

Tapani mukaan valvon kahdesta kuuteen. Ennen en ole kärsinyt unettomuudesta, mutta kuluvana vuonna siitä on tullut vakio. Mietin, onko todellakin jokaisessa työssä jokin niin suuri miinus, että se käy tavalla tai toisella terveyden päälle. Tämän vuoden olen elänyt pitkälti kirjoittamalla, välillä aika kovassakin aikataulutuksessa. Kun vihdoin migreenit vähenivät edes hitusen, vaikka näyttöpäätetyö lisääntyi, tämä etu on korvattu unettomuudella ja stressillä. Etenkin kotona työskentely tekee työn ja vapaa-ajan erottamisesta vaikeaa. Pää on kuin ukkosenjohdatin, vai kuvaisiko tilannetta paremmin STT:n tietotoimisto. Yhtä kaikki, polla ei nollaannu. Nyt ukkostaa. Normaalisti saattaisin herätä siihen ainoastaan havahtuakseni. Rännit laulavat, piha lainehtii. Mietin, missä on minun arkkini, jolla pakenen jonnekin. Unten maille siis. Ruusut vievät eetteriin.  Nyt ne ovat taas valtoimenaan puhjenneet. Iltavalossa näky on unenomainen.  Yleensä ihmiset alkavat antaa vinkkejä, jos mainitsee jost