Esmeraldan eetos

Nyt se on tehty. Matka Arttu Tuomisen Delta-sarjan parissa, eli jo tutuiksi kehittyneiden  henkilöhahmojen ja yhteiskunnallisten aiheiden vyyhdissä Porin yössä. Aiemminkin olen osista jotain kirjoittanut, esimerkiksi Häväistyistä ,   Vapahtajasta , ja kaikenlaisia kirjamessuraportteja löytyy Turusta ja Naantalista , jossa en siis Artun esiintymistä ehtinyt näkemään, itse kirjailijan kylläkin. Toivotaan, että ylipäätään ehdin tuleviin Turun kirjamessuihin, vaikka se hälinä ja kakofonia ahdistaa jo etukäteen.  Mutta asiaan. Aloitin etsimällä kuvituskuvan, jonka onnistuin jotenkin vahingossa blurraamaan sivuilta. Mutta sehän sopii loistavasti tunnelmaan ja myös tämän heti alusta ilmaisevan viimeisen osan Lavastajan sisältöön.  Teoksessa on kolme eri teemaa, jotka ovat minulle läheiset: autiotalot ja kohtaloiden selvittäminen, teatteri ja mikäköhän se kolmas sitten oli, no tietenkin kuolema siihen kuuluvine "oheistoimintoineen". En avaa juonta tässä sen enempää, si...

Vuosi lähenee loppuaan. Jostain syystä ihmiskunta tahtoo aina tehdä tiliä menneen (vuoden) kanssa, oppimatta siitä välttämättä mitään. Ihminen, joka lukee, oppii todennäköisesti enemmän. Ainakin pohtii ja prosessoi projisoimisen sijaan. Jollei joku tiedä mitä tuo psykologien lempisana tarkoittaa, se on vaikkapa pahan olon potkimista teräskärkisillä maihareilla valittuun kohteeseen. Tänä vuonna on tullut hakattua päätä seinään. Läpikin olen ajanut, useammin vain ohittanut harmaan kiven. Se on kaikkein kannattavinta. Kunpa katujengien toivot ymmärtäisivät, että lukeminen on paras ase myös siihen kuuluisaan vee itutukseen, josta on nyt tehty tieteellinen tutkimus.  Tähän liittyy yksi tuoreimmista lukukokemuksistani, jonka valitsen Q4-lukutuloskauden parhaimmistoon Tommi Liimatan Rautanaulan (2013) lisäksi. Arttu Tuomisen Vapahtaja (2023) kannattaa etenkin tässä ajassa lukea. Vaikket lukisi dekkareita, lue tämä jo kodittomuuden kuvauksen takia. Teoksen teemat ovat vaivanneet myös min...

Kokeilenpa nyt suvereenisti yhdistää kirja-arvion ja messuraportin Turun kirjamessujen perjantaista. Lauantaikin piti kokea, mutta ansiokkaasti saalistettu luokkahuonepöpö teki tehtävänsä ja kaatoi minut sänkyyn. Nyt kirjoitan tätä unettomana kuumeessa, joten virheet ja rönsyt sallittakoon. Ensin Ike, koska hän valtasi tilan karismallaan astuessaan saliin.  En malttanut odottaa Iken vapautumista kirjastosta (kolminumeroinen varausjono), joten ennen kirjamessuja tiskasin hänen kanssaan. Olen alkanut kuunnella äänikirjoja tiskatessa, jotta kestän homman paremmin. Kuva on kuitenkin osuvampi näin, Ikestä kansan parissa. Minulla oli kunnia kohdata Ike aiemmassa naapurustossa, eivätkä kohtaamisten tietyt, toki muodollisen ystävälliset tasot jääneet epäselviksi. Sanon tämän täydellä kunnioituksella ja haikeudella! On surullista, miten moni muistaa Iken vain heikkoudestaan naisiin. Eikös se nyt ole aika luonnollista, että ihminen on ihminen? En ole ainut, joka kaipaa Ikeä takaisin päivän...

Nyt täytyy käyttää tätä blogialustaa Otavan lukupäiväkirjana. Sellaisen otin omakseni edellisvuonna kirjamessuilla, enkä muistanut käyttää. En siis kirjaa ylös lukemiani mihinkään, ellen sitten kirjoita niistä jotain tänne tai Instagramiin. En jaksaisi kirjoittaa kaikesta lukemastani jotain. Mielestäni on oltava tila myös sille, että tuntemukset ovat vain oman itsen ja kirjan välisiä. Siihen tuo armoitettu lukupäiväkirja olisi ollut varsin hyvä kapistus. Nyt olisi korkea aika löytää se.  Vihje kahden parhaan kirjan sisällöstä. Kuka arvaa mitkä ja miten ne liittyvät tähän kuvaan? (Kerron lopussa.)  Ensimmäinen tänä vuonna lukemani kirja on Esa Pesosen runoteos Tänä yönä olen yksin (omakustanne, 2022). Suosittelen sitä jokaiselle, joka kaipaa ajatuksia eriarvoisuudesta, köyhyydestä, rakkaudesta, yksinäisyydestä Helsingissä tai missä hyvänsä. Ajattomanakin teos on aikansa kuva, viimeistelemättömänä hiomaton timantti. Pidän useammin sellaisista (joilla on vahva sanoma) liian teko...

Joskus ihmeitä tapahtuu. Huomaan lukevani taas yhtä paljon kuin ennen kuluttavaa työelämää ja viimeiset lukuhalut tappanutta gradupuserrusta. Silloin toki luin massiivisia lähdeteoksia jopa tanskan kielellä (toivottavasti kukaan ei tarkista kääntämisten oikeaoppisuutta) ja erinäisiä muita opintoihin liittyviä opuksia. Menetin kuitenkin kyvyn lukea mitään ylimääräistä. Koska en kuulunut heihin, jotka voisivat opiskella vailla työntekoa, rojahdin vain opintojen ja työvuoron jälkeen sohvalle katsomaan Beckiä ja syömään pakastepizzaa. Tälläisella kaavalla elo jatkui vuosikausia. Jossain kohtaa gradu valmistui, minä niin ikään valmiina haudattavaksi. Työvuorot pitenivät, vuodet sekoittuivat toisiinsa minun hävitessä niiden hahmottamattomiin väleihin. Luin korkeintaan muutaman kirjan vuodessa, lomien aikana jos silloinkaan. Huonojen kuvien aika. Kirjahylly on levittäytynyt lattialle. Etsin pitkään Donna Tarttin klassikkoa kirppikseltä, vihdoin sen eurolla löysin. Kohta luen sen. Rennyn ostin...

Kuinka ollakaan, tänäkin vuonna poljin betonilähiöiden läpi Artukaisiin Turun kirjamessuille, kun sain oikein Turkuseuralta ilmaisen piletin (kiitos jälleen) ja muutenkin. Minuahan ei luultavasti luokitella ilmaislippuun oikeutetuksi kirjasomevaikuttajaksi, siis kirjagram-aktiiviksi tai kirjabloggaajaksi, koska höpisen mistä aiheesta hyvänsä. En ole siis kustantamoille potentiaalista mainostajakuntaa, joka kirjoittaisi vain kirjallisuudesta. Ehkä saisin silti pyytämällä lipun, olenhan kuitenkin taukoamatta viljellyt dadaani sekä blogissa että somessa. Olen yleismaailmallinen sähköpörssi- ja kaali-influensseri, erästä kirjagram-kaveriani lainaten jopa elämän ylitarkastaja. Miten mieluisa titteli, kiitän tästä! Seurasin messuilla erityisesti kahta ohjelmanumeroa, joista toinen oli dekkaristi Arttu Tuomisen haastattelu. Mennään siihen myöhemmin! Muina ylitarkastajina suuntasin siis messuilla katsastamaan tarjontaa. Päiväksi valikoitui sunnuntai, koska se oli viikon ainut tyhjä päivä. Olet...