Esmeraldan eetos

Nyt on jälleen työn alla mielenkiintoinen SKS:n muistitietokeruu. Ihmisten muistoja lama-ajasta, Neuvostoliiton hajoamisesta, mistä tahansa 1990-luvun ilmiöstä, joka ehkä (?) vaikuttaa edelleen elämään. Sitä tässä varmaan haetaan, otaksun. Suomi voi nousta lamasta, mutta sen syvimmässä mudassa eläneet eivät. Jotain siitä jää sisuksiin, kolkkouden tunne, vieraus, juurettomuus, kyvyttömyys luottaa mihinkään ja kehenkään.  Minulle laman symboli on rikottu puhelinkoppi ankean alikulkutunnelin juurella. Puhelinluettelo tai itse asiassa Keltaiset sivut -katalogi on täynnä topless-baarien ilmoituksia. Isä ehdottaa vitsinä perheillallista sellaisessa Naantalin Kylpylän sijaan, johon hyväosaiset, vielä työssä käyvät tai käyneet, voivat tuhlata kertyneitä lounasseteleitään. Tulihan se halvemmaksi kuin ostaa ruokaa kaupasta, jonka maitojauhohyllyt olivat tyhjät yleislakkouhan alla. Nauroimme äitini kanssa ihmisten hamstrausmaniaa, jonka suora toisinto oli korona-ajan vessapapperiralli. No, eh...

Nyt, kun olet löytänyt anonyymin blogini nettimeren syövereistä kulinaarisilla Google-hakusanoillasi, onnittelen sinua tasokkaasta löydöstä! Samalla toivon, etten ala harrastaa itsesensuuria blogissani sen tiedon takia, että tiedän. Mutta samapa tuo. Tieto lisää tuskaa ja minä olen omalla tiedonhalullani lähes masokisti. Sinä olet ehkä enemmän vain utelias, joka minun tapaani googletat myös omaa nimeäsi. Sekä todennäköisesti jokaisen muutaman ex-poikaystäväni ja ainoan aviomieheni, josta ymmärsit heti alkumetristalkkauksen valaisemana minulle huomauttaa: ei titteli X tarkoita, että hän olisi rikas . Kiitos isä, tämä oli kullanarvoinen huomio parinvalintaa koskien! Minun alaani onkin rappioromantiikka ilman etuliitettä. Onneksi et kuitenkaan löytänyt osumia Seiskan sivulle tai rikosrekisteriin, vaikka jälkimmäinen ei taidakaan olla julkinen. Kyllä minä arvasin, että joku erittäin tuttu käy näitä kirjoituksiani lukemassa. Tuolla jollain on aikaa edetä preussilaisella systemaattisuudella ...

On aika itsestäänselvän kirjoitusaiheen, vaikka Suomen itsenäisyys on kaukana itsestäänselvästä. Se on iskostettu kollektiiviseen tajuntaamme sinivalkoisella eetoksella ja hyvä niin - on hyvä, ettemme elä enää 1970-luvun ilmapiirissä, jolloin veteraanien uhrauksia vähäteltiin tyyliin "mitäs menitte sinne". Eipä paljon kyselty. Ei kyselty yhdeltätoista minun ja mieheni yhteenlasketulta sukulaiseltamme, jotka taistelivat rintamalla. He olisivat varmasti mieluummin hoitaneet metsää, uittaneet tukkia, soittaneet pianoa hotellin aulabaarissa tai jatkaneet torppansa rakentamista nykyisin menetetyllä maalla, jos olisivat itse saaneet valita. Yksi heistä olisi varmasti halunnut ollut läsnä lomilla taiotun tyttärensä syntymässä sen sijaan, että saapuu paikalle vainajana arkun uumenissa. Näiden tositarinoiden täyttämä maa on Suomi, jossa taistellaan nyt näkymätöntä vihollista, koronapandemiaa vastaan.  Suomalaista sinnikkyyttä Turun jokirannassa. Paljain jaloin läpi hangen kohti toivot...

Luin Suomen Kuvalehden  artikkelin , jossa pohdittiin eroja mies- ja naiskirjailijoiden näkyvyydessä sekä heidän tuottamansa tekstin analyysissa. Miehiä ylistetään useammin kirjailijaneroina ja teknisesti taitavina kirjoittajina. Aiemmassa naistenpäiväpostauksessani  toin myös esille, kuinka mieskirjailijoiden teoksia ostetaan enemmän kuin naisten (miesten teokset myös maksavat keskimäärin enemmän). Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että suurempi osa kirjailijoista ja apurahojen hakijoista on kuitenkin naisia. Naiset ovat myös kirjastojen palvelujen suurkuluttajia, näin empiirisesti asiaa havainnoiden. Esimerkkejä voisi jatkaa loputtomiin, ja tuosta linkkaamastani vanhasta postauksesta niitä löytyykin. Niitä löytyy myös jatkuvasti arkisista havinnoista sekä keskustelunaiheista.  Anopin kanssa keskustelimme juuri miesten huippukokkiudesta versus naisten huikeasta urasta keskuskeittiön ja kotivieraiden emännöinnin parissa. Monessa vastaavanlaisessa "luonnonmukaisess...

Kuolema ei ole Suomessa tabu, mutta kovin mielellään siitä ei puhuta saati lueta siitä kertovaa kirjaa. Nyt kuitenkin kannustan jokaista lukemaan toimittaja Henna Mäkelinin kokoaman teoksen Kuolema - kaikki mitä olet aina halunnut tietää .  Löysin tämän vuonna 2018 ilmestyneen kirjan kirjastoauton valikoimasta, jossa odottelin rankkasateen loppumista. Oli aikaa kahlata hyllyjä läpi ja todeta ilahtuneena, miten moni eri ikäinen ja taustainen ihminen kohtaa toisensa tuolla pysäkillä. Kirjastoautoon astui vuorotellen koko elämänkaari pienoiskoossa. Kuvakirjoja imevästä taaperosta on lopulta lyhyt matka palvelukodin dekkarinlukijaan, joka ei ehkä lopun lähestyessäkään odota kuolemaa vaan elää kuin viimeistä päivää.  Mitä muuta meillä on kuin tämä hetki? Tämä kysymys nousi mieleeni jatkuvasti lukiessani kirjaa, jonka ilmestymisestä yöpöydälle mieheni oli aluksi hieman tuskissaan. Edustamme kahta ääripäätä - siinä missä kuolema on minulle jokseenkin pelkoa herättämätön...

Hyvää itsenäisyys- ja syntymäpäivää 102-vuotias Suomi-neito! Olet saavuttanut kunniakkaan iän ja pysynyt siitä huolimatta nuorekkaana. Kykenet aina uusiutumaan, luomaan uuden nahan vanhan ja parkkiintuneen ylle. Silti ne "vanhat hyvät ajat" kulkevat matkassa aina mukana. Vaikka olet menettänyt yhden raajasi ja joutunut luovuttamaan myös siivun kankustasi sitä muka enemmän tarvitsevalle, pystyt etenemään huimaakin vauhtia uusien innovaatioiden ja aatteiden tiellä. Olet kuin sukulaissielu Lasse Virénin kanssa - vaikka kaatuisit lähellä maaliviivaa, voitat silti koko kisan. On paljon asioita, joista sinua on moitittu kautta vuosisatojen ulkopuolisten toimesta, mutta nykyään yhä enemmän omiesi kriittisen katseen näkökulmasta. Olet milloin ollut rähmällään, milloin taas tosikko ja liian vanhoillinen. Ehkä se on malttia - kykyä tarkastella rauhassa tilannetta samalla, kun helmasi liehuu kilometripolulla. Itse asiassa olet edelläkävijä, sillä olet antanut meidän pohtia, oletk...

Maailman konfliktit ja sukujen sisäiset ikuisuuskiistat liittyvät usein vahvasti geeniperimään tai siihen liittyviin epäselvyyksiin. Verta vuodatetaan veren itsensä takia. Uskonnollinen suvaitsemattomuus on toinen konfliktien aiheuttaja. Ristiretket ja panislamistiset pyrkimykset eivät kuitenkaan olleet tai ole suoraan yhteydessä verenperimään, toisin kuin esimerkiksi holokausti (joka kohdistui kyllä myös muihin kuin juutalaisiin). Spekulaatiot Hitlerin omasta juutalaistaustasta (1/8-juutalainen, lisää tietoa esimerkiksi täällä  ja täällä, muistaen lähdekritiikin ) tekevät juutalaisten kansanmurhasta vielä järkyttävämmän. Veri, joka meissä virtaa, on hyväksyttävä. Emme pääse sitä pakoon edes äärimmäisin keinoin. Karttakuva "rotujenvälisistä sodista" ensimmäisen maailmansodan ajoilta. Naiset ovat ilmeisesti olleet hyvin sopuisia, kun heitä ei kartalta löydy.  Onneksi perimä näyttäyttyy nykyisin yhä enemmän positiivisessa valossa. Oman sukuhistorian tutkiminen on e...

Luettuani aamulla toisesta uhanalaisesta lajista eli paperisanomalehdestä uutisen lankapuhelinverkon kuoliniskusta, tarvitsen ylimääräisen kupin kahvia. Ja mielelläni välittömästi takaisin sen viininpunaisen veivattavan luuripuhelimen, johon olen jokeltanut ensimmäiset epäymmärrettävät lauseeni. Sama luuri sai 15 vuotta myöhemmin pinnalleen tyynyliinan, jotta pilapuheluun tarvittava ääneni kuulostaisi tunnistamattomalta. Nyt, kun vihdoin voisin puhua ihan normalilla äänellä lankapuhelimeen, maratonpuheluihin tarvittavaa mummolaa ei enää ole eikä liioin tuota Rolls Roycen punasävyistä telefooniaparaattia. On vain pinnaltaan särkynyt Huawei ja turvallisuusilmoitus siitä, että joku on kaapannut LinkedIn-tilini. On vain loputon ihmisten massa, joka etenee epäergonomisesti miljoonien sinivalosuorakaiteen mallisten jumalhahmojen johdattamana kohti digitaalisempaa tulevaisuutta. Turun Sanomat 11.8.2019 Kannatan kyllä kehitystä. Mutta tiedättekö, kun lankapuhelimella on kiinteä y...